Pitäiskö siitä olla imarreltu vai loukkaantunut jos..
ystävät puhuvat usein vaikeista asioista minulle? Jos elämässä tulee huolia ja murheita, olen yleensä se eka tyyppi jolle soitetaan. Mutta monesti on käynyt niinkin, että musta tulee ikäänkuin likasanko johon suolletaan kaikki ja en enää kelpaakkaan mihinkään muuhun. Tai olen se haikea nyyhkykappale, joka helpottaa oloa silloin kun on vaikeaa, mutta jos menee hyvin niin se onkin liian raskasta ja surullista kuunneltavaksi.
En oikein tiedä mitä ajattelis. Kai se kuitenkin jotain merkkaa, että ystävät luottaa ja uskoutuu, mutta toisaalta.. onko tää ihan niinku pitäis olla? Käytettäänkö mua vaan hyväksi, ehkäpä ihan vahingossa, mutta kuitenkin... ?
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
Ja aina kun sanotaan että ystäviä on hyvä olla olemassa tuotakin varten, voi puhua jollekin. Sitten tämä tunteekin itsensä likasangoksi. Sano ettet ole sellainen ystävä jos niin tunnet.
Mutta onko se reilua, että ei tee toisen kanssa muuta kuin purkaa omia ongelmiaan häneen? Ilmainen terapeutti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja aina kun sanotaan että ystäviä on hyvä olla olemassa tuotakin varten, voi puhua jollekin. Sitten tämä tunteekin itsensä likasangoksi. Sano ettet ole sellainen ystävä jos niin tunnet.
Mutta onko se reilua, että ei tee toisen kanssa muuta kuin purkaa omia ongelmiaan häneen? Ilmainen terapeutti?
Plus vielä se, että jos itse tarvisi olkapäätä, niin arvaappa antaako kukaan koskaan takaisin sellaista?
Ja aina kun sanotaan että ystäviä on hyvä olla olemassa tuotakin varten, voi puhua jollekin. Sitten tämä tunteekin itsensä likasangoksi. Sano ettet ole sellainen ystävä jos niin tunnet.