Ihmissuhteen hidas poishiipuminen

Vähän samanlainen tilanne menossa. Jonkinlaista sitoutumispelkoa varmaan, ehkä myös sellaista jätän ennen kuin tulen jätetyksi mentaliteettia.

Ei se ole outoa. Se on itsesuojelua. Menetyksen tunnustaminen tekisi liian kipeää. Helpompi olla kuin sillä ei olisi mitään merkitystä.

Harvat ihmissuhteet on tarkotettu läpi elämän pysyväksi, nuin voi käydä eikä sen tarvi olla surullista. Joskus on ollu yhdessä kivaa, mutta elämä ja ajat muuttuu

Ei välii.

Ihan normaalia tuo on. Olet varmasti ajatuksen tasolla ja henkisesti käsitellyt asian jo, joten nyt kun asia tapahtuu oikeasti, on suremiset jo surtu. Se on tervettä, että ei jää vanhoihin roikkumaan ja elämä jatkuu. Nyt vielä huolehdit, että jatkat kaikkea positiivisesti ja kohteliaasti, niin joskus tulevaisuudessa mahdollinen näkeminen on mahdollisimman mukava. Ei kannata oikeastaan koskaan polttaa siltoja takanaan, vaan jättää ne paikoilleen hyvin hoidettuna.

Olen lähes viisikymppinen ja useita ihmissuhteita on tämän aikana hiljakseen hiipunut pois. En koe niistä oikeastaan mitään tunnontuskia, vaan olen onnellinen, että ihmiset ovat olleet elämässäni silloin ja heidän olemassaolollaan oli aikanaan minulle iso merkitys. Nyt on kuitenkin nyt ja olen onnellinen nykyiseen elämäänikin. Ehkä joskus tulemme taas vastakkain, ehkä emme, mutta näin on nyt hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia tuo on. Olet varmasti ajatuksen tasolla ja henkisesti käsitellyt asian jo, joten nyt kun asia tapahtuu oikeasti, on suremiset jo surtu. Se on tervettä, että ei jää vanhoihin roikkumaan ja elämä jatkuu. Nyt vielä huolehdit, että jatkat kaikkea positiivisesti ja kohteliaasti, niin joskus tulevaisuudessa mahdollinen näkeminen on mahdollisimman mukava. Ei kannata oikeastaan koskaan polttaa siltoja takanaan, vaan jättää ne paikoilleen hyvin hoidettuna.

Se vaan vaatii sitä että se toinen osapuoli on kartalla siitä mitä tapahtuu ja käsittelee asian samalla tavalla omalla tahollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia tuo on. Olet varmasti ajatuksen tasolla ja henkisesti käsitellyt asian jo, joten nyt kun asia tapahtuu oikeasti, on suremiset jo surtu. Se on tervettä, että ei jää vanhoihin roikkumaan ja elämä jatkuu. Nyt vielä huolehdit, että jatkat kaikkea positiivisesti ja kohteliaasti, niin joskus tulevaisuudessa mahdollinen näkeminen on mahdollisimman mukava. Ei kannata oikeastaan koskaan polttaa siltoja takanaan, vaan jättää ne paikoilleen hyvin hoidettuna.

Se vaan vaatii sitä että se toinen osapuoli on kartalla siitä mitä tapahtuu ja käsittelee asian samalla tavalla omalla tahollaan.

Luonnollisesti, mutta toisen tunteista ei kukaan toinen ole vastuussa. Ihmisen pitää huolehtia itsestään ensisijaisesti, sillä loppujen lopuksi vain sillä on merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia tuo on. Olet varmasti ajatuksen tasolla ja henkisesti käsitellyt asian jo, joten nyt kun asia tapahtuu oikeasti, on suremiset jo surtu. Se on tervettä, että ei jää vanhoihin roikkumaan ja elämä jatkuu. Nyt vielä huolehdit, että jatkat kaikkea positiivisesti ja kohteliaasti, niin joskus tulevaisuudessa mahdollinen näkeminen on mahdollisimman mukava. Ei kannata oikeastaan koskaan polttaa siltoja takanaan, vaan jättää ne paikoilleen hyvin hoidettuna.

Se vaan vaatii sitä että se toinen osapuoli on kartalla siitä mitä tapahtuu ja käsittelee asian samalla tavalla omalla tahollaan.

Luonnollisesti, mutta toisen tunteista ei kukaan toinen ole vastuussa. Ihmisen pitää huolehtia itsestään ensisijaisesti, sillä loppujen lopuksi vain sillä on merkitystä.

Koskaan ei kannata toiseen ihmiseen ripustautua niin paljon, että vaihtoehtona on ainoastaan sillalta hyppääminen jos ihminen eräs päivä poistuu tavalla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia tuo on. Olet varmasti ajatuksen tasolla ja henkisesti käsitellyt asian jo, joten nyt kun asia tapahtuu oikeasti, on suremiset jo surtu. Se on tervettä, että ei jää vanhoihin roikkumaan ja elämä jatkuu. Nyt vielä huolehdit, että jatkat kaikkea positiivisesti ja kohteliaasti, niin joskus tulevaisuudessa mahdollinen näkeminen on mahdollisimman mukava. Ei kannata oikeastaan koskaan polttaa siltoja takanaan, vaan jättää ne paikoilleen hyvin hoidettuna.

Se vaan vaatii sitä että se toinen osapuoli on kartalla siitä mitä tapahtuu ja käsittelee asian samalla tavalla omalla tahollaan.

Luonnollisesti, mutta toisen tunteista ei kukaan toinen ole vastuussa. Ihmisen pitää huolehtia itsestään ensisijaisesti, sillä loppujen lopuksi vain sillä on merkitystä.

Koskaan ei kannata toiseen ihmiseen ripustautua niin paljon, että vaihtoehtona on ainoastaan sillalta hyppääminen jos ihminen eräs päivä poistuu tavalla tai toisella.

Ei todellakaan kannata ripustautua koskaan keneenkään, se ei ole normaalia millään tavoin. Jokaisella ihmisellä pitää olla oma elämä, omat rahat ja oma järki päässä, oli sitten parisuhde kestänyt 5 tai 50 vuotta. Toiseen ripustautuvalla ihmisellä ei ole mielenterveys kunnossa.

Aikansa kutakin, elämä ja elämäntilanteet muuttuvat, ihmiset kasvavat eri suuntiin. Ihan luonnollista.

Enemmän kirpaisee sellainen äkillinen suunnanmuutos ystävyydessä, sellainen jolle ei oikein ole mitään selittävää syytä ja toinen on vaan äkisti alkanut olla "tavoittamaton". Sellainen surettaa ja vaivaa mieltä, on osunut kerran omalle kohdalleni. Vuosien päästä sain tavallaan selityksenkin eikä homma johtunut itsestäni vaikka niinkin ajattelin pitkään. Tuo oli aika raastava ellei traumaattinen ystävyyden päätös. 

Mutta siis tosiaan hiljainen ja vähittäinen erilleen kasvaminen on ihan tavallista, ihmisiä tulee ja menee elämän mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kirpaisee sellainen äkillinen suunnanmuutos ystävyydessä, sellainen jolle ei oikein ole mitään selittävää syytä ja toinen on vaan äkisti alkanut olla "tavoittamaton". Sellainen surettaa ja vaivaa mieltä, on osunut kerran omalle kohdalleni. Vuosien päästä sain tavallaan selityksenkin eikä homma johtunut itsestäni vaikka niinkin ajattelin pitkään. Tuo oli aika raastava ellei traumaattinen ystävyyden päätös.

Tuosta itselläni on enemmänkin kyse. En oikein tiedä, miten asiasta hänelle sanoisikaan. Että hei, nyt ei vaan enää tunnu samalta kuin ennen enkä jaksa olla ystävä enää? En tiedä. ap

Lapsi on yleensä syynä. Naisen mielenkiinto miestä kohtaan alkaa pikkuhiljaa vähenemään vauvan saamisen jälkeen. Kannattaa erota ennenkuin vähäinen mielenkiinto muuttuu vihaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kirpaisee sellainen äkillinen suunnanmuutos ystävyydessä, sellainen jolle ei oikein ole mitään selittävää syytä ja toinen on vaan äkisti alkanut olla "tavoittamaton". Sellainen surettaa ja vaivaa mieltä, on osunut kerran omalle kohdalleni. Vuosien päästä sain tavallaan selityksenkin eikä homma johtunut itsestäni vaikka niinkin ajattelin pitkään. Tuo oli aika raastava ellei traumaattinen ystävyyden päätös.

Tuosta itselläni on enemmänkin kyse. En oikein tiedä, miten asiasta hänelle sanoisikaan. Että hei, nyt ei vaan enää tunnu samalta kuin ennen enkä jaksa olla ystävä enää? En tiedä. ap

Aloituksen otsikosta ajattelin, että kyse on nimenomaan hitaasta hiipumisesta. Jos kuitenkin kyse on äkillisestä tilanteen muutoksesta niin suosittelen kyllä käsittelemään asian jotenkin tuon ystäväsi kanssa. Oletteko nuoria? Jossain elämänvaihemurroksessa? Oletko muilta elämäosilta häilyväistä tyyppiä? Varmaan sinun kannattaa miettiä nyt ensin itse että mikä on se homman nimi. Mutta älä heivaa ystävääsi äkillisesti, sellainen voi olla todella pitkään vaivaava ja ihmissuhteisiin vaikuttava juttu ystävällesi jos hän ei saa mitään selitystä sille miksi vaan poistuit hänen elämästään.

Minulla ihmissuhteet alkaa monesti hiipua ja tuntua taakalta, jos petyn kommunikoinnin vajavuuteen. Viimeinen niitti, jos yritän kertoa toiselle asiallisesti tunteistani ja hän sivuuttaa tai vähättelee asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kirpaisee sellainen äkillinen suunnanmuutos ystävyydessä, sellainen jolle ei oikein ole mitään selittävää syytä ja toinen on vaan äkisti alkanut olla "tavoittamaton". Sellainen surettaa ja vaivaa mieltä, on osunut kerran omalle kohdalleni. Vuosien päästä sain tavallaan selityksenkin eikä homma johtunut itsestäni vaikka niinkin ajattelin pitkään. Tuo oli aika raastava ellei traumaattinen ystävyyden päätös.

Tuosta itselläni on enemmänkin kyse. En oikein tiedä, miten asiasta hänelle sanoisikaan. Että hei, nyt ei vaan enää tunnu samalta kuin ennen enkä jaksa olla ystävä enää? En tiedä. ap

Aloituksen otsikosta ajattelin, että kyse on nimenomaan hitaasta hiipumisesta. Jos kuitenkin kyse on äkillisestä tilanteen muutoksesta niin suosittelen kyllä käsittelemään asian jotenkin tuon ystäväsi kanssa. Oletteko nuoria? Jossain elämänvaihemurroksessa? Oletko muilta elämäosilta häilyväistä tyyppiä? Varmaan sinun kannattaa miettiä nyt ensin itse että mikä on se homman nimi. Mutta älä heivaa ystävääsi äkillisesti, sellainen voi olla todella pitkään vaivaava ja ihmissuhteisiin vaikuttava juttu ystävällesi jos hän ei saa mitään selitystä sille miksi vaan poistuit hänen elämästään.

No siis ystävyys on hiipumassa hitaasti jonkinlaisen äkillisen käänteen vuoksi, ettei asiat enää tunnu samalta kuin ennen minusta vaikka toinen koettaakin olla normaalisti. Ei vaan enää kiinnosta tehdä yhdessä niitä asioita kuin ennen tai oikein pitää yhteyttäkään. Tuntuu kuin olisin joku persoonallisuushäiriöinen kun fiilikset noin vaan sammuu. Ei nyt kauhean nuoria olla, eikä erikoisempia elämäntapamuutoksiakaan ole tapahtunut. Mikä se syy sinun tapauksessasi toisella sitten oli? ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kirpaisee sellainen äkillinen suunnanmuutos ystävyydessä, sellainen jolle ei oikein ole mitään selittävää syytä ja toinen on vaan äkisti alkanut olla "tavoittamaton". Sellainen surettaa ja vaivaa mieltä, on osunut kerran omalle kohdalleni. Vuosien päästä sain tavallaan selityksenkin eikä homma johtunut itsestäni vaikka niinkin ajattelin pitkään. Tuo oli aika raastava ellei traumaattinen ystävyyden päätös.

Tuosta itselläni on enemmänkin kyse. En oikein tiedä, miten asiasta hänelle sanoisikaan. Että hei, nyt ei vaan enää tunnu samalta kuin ennen enkä jaksa olla ystävä enää? En tiedä. ap

Aloituksen otsikosta ajattelin, että kyse on nimenomaan hitaasta hiipumisesta. Jos kuitenkin kyse on äkillisestä tilanteen muutoksesta niin suosittelen kyllä käsittelemään asian jotenkin tuon ystäväsi kanssa. Oletteko nuoria? Jossain elämänvaihemurroksessa? Oletko muilta elämäosilta häilyväistä tyyppiä? Varmaan sinun kannattaa miettiä nyt ensin itse että mikä on se homman nimi. Mutta älä heivaa ystävääsi äkillisesti, sellainen voi olla todella pitkään vaivaava ja ihmissuhteisiin vaikuttava juttu ystävällesi jos hän ei saa mitään selitystä sille miksi vaan poistuit hänen elämästään.

No siis ystävyys on hiipumassa hitaasti jonkinlaisen äkillisen käänteen vuoksi, ettei asiat enää tunnu samalta kuin ennen minusta vaikka toinen koettaakin olla normaalisti. Ei vaan enää kiinnosta tehdä yhdessä niitä asioita kuin ennen tai oikein pitää yhteyttäkään. Tuntuu kuin olisin joku persoonallisuushäiriöinen kun fiilikset noin vaan sammuu. Ei nyt kauhean nuoria olla, eikä erikoisempia elämäntapamuutoksiakaan ole tapahtunut. Mikä se syy sinun tapauksessasi toisella sitten oli? ap

Hänellä oli uusi, mutta haastavaksi osoittautunut parisuhde, joka aiheutti sen että hän ei voinut pitää enää yhteyksiä tiettyihin ystäviinsä. Noin ympäripyöreästi sanottuna.

- sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kirpaisee sellainen äkillinen suunnanmuutos ystävyydessä, sellainen jolle ei oikein ole mitään selittävää syytä ja toinen on vaan äkisti alkanut olla "tavoittamaton". Sellainen surettaa ja vaivaa mieltä, on osunut kerran omalle kohdalleni. Vuosien päästä sain tavallaan selityksenkin eikä homma johtunut itsestäni vaikka niinkin ajattelin pitkään. Tuo oli aika raastava ellei traumaattinen ystävyyden päätös.

Tuosta itselläni on enemmänkin kyse. En oikein tiedä, miten asiasta hänelle sanoisikaan. Että hei, nyt ei vaan enää tunnu samalta kuin ennen enkä jaksa olla ystävä enää? En tiedä. ap

Aloituksen otsikosta ajattelin, että kyse on nimenomaan hitaasta hiipumisesta. Jos kuitenkin kyse on äkillisestä tilanteen muutoksesta niin suosittelen kyllä käsittelemään asian jotenkin tuon ystäväsi kanssa. Oletteko nuoria? Jossain elämänvaihemurroksessa? Oletko muilta elämäosilta häilyväistä tyyppiä? Varmaan sinun kannattaa miettiä nyt ensin itse että mikä on se homman nimi. Mutta älä heivaa ystävääsi äkillisesti, sellainen voi olla todella pitkään vaivaava ja ihmissuhteisiin vaikuttava juttu ystävällesi jos hän ei saa mitään selitystä sille miksi vaan poistuit hänen elämästään.

No siis ystävyys on hiipumassa hitaasti jonkinlaisen äkillisen käänteen vuoksi, ettei asiat enää tunnu samalta kuin ennen minusta vaikka toinen koettaakin olla normaalisti. Ei vaan enää kiinnosta tehdä yhdessä niitä asioita kuin ennen tai oikein pitää yhteyttäkään. Tuntuu kuin olisin joku persoonallisuushäiriöinen kun fiilikset noin vaan sammuu. Ei nyt kauhean nuoria olla, eikä erikoisempia elämäntapamuutoksiakaan ole tapahtunut. Mikä se syy sinun tapauksessasi toisella sitten oli? ap

Onko käänne sellainen että tuo ystäväsikin ehkä aavistelee syyn ystävyyden hiipumiselle? Jos niin on, ei sitä kaiketi sitten sen enempää tarvitse edes selitellä. Elämäntilanteet vaihtelee ja ystävyydet sen mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kirpaisee sellainen äkillinen suunnanmuutos ystävyydessä, sellainen jolle ei oikein ole mitään selittävää syytä ja toinen on vaan äkisti alkanut olla "tavoittamaton". Sellainen surettaa ja vaivaa mieltä, on osunut kerran omalle kohdalleni. Vuosien päästä sain tavallaan selityksenkin eikä homma johtunut itsestäni vaikka niinkin ajattelin pitkään. Tuo oli aika raastava ellei traumaattinen ystävyyden päätös.

Tuosta itselläni on enemmänkin kyse. En oikein tiedä, miten asiasta hänelle sanoisikaan. Että hei, nyt ei vaan enää tunnu samalta kuin ennen enkä jaksa olla ystävä enää? En tiedä. ap

Aloituksen otsikosta ajattelin, että kyse on nimenomaan hitaasta hiipumisesta. Jos kuitenkin kyse on äkillisestä tilanteen muutoksesta niin suosittelen kyllä käsittelemään asian jotenkin tuon ystäväsi kanssa. Oletteko nuoria? Jossain elämänvaihemurroksessa? Oletko muilta elämäosilta häilyväistä tyyppiä? Varmaan sinun kannattaa miettiä nyt ensin itse että mikä on se homman nimi. Mutta älä heivaa ystävääsi äkillisesti, sellainen voi olla todella pitkään vaivaava ja ihmissuhteisiin vaikuttava juttu ystävällesi jos hän ei saa mitään selitystä sille miksi vaan poistuit hänen elämästään.

No siis ystävyys on hiipumassa hitaasti jonkinlaisen äkillisen käänteen vuoksi, ettei asiat enää tunnu samalta kuin ennen minusta vaikka toinen koettaakin olla normaalisti. Ei vaan enää kiinnosta tehdä yhdessä niitä asioita kuin ennen tai oikein pitää yhteyttäkään. Tuntuu kuin olisin joku persoonallisuushäiriöinen kun fiilikset noin vaan sammuu. Ei nyt kauhean nuoria olla, eikä erikoisempia elämäntapamuutoksiakaan ole tapahtunut. Mikä se syy sinun tapauksessasi toisella sitten oli? ap

Onko siis kyse ystävyyssuhteesta vai parisuhteesta?

Mulla on muutamia nettituttuja kadonnut elämästä . Ennen viestiteltiin päivittäin kuulumisia, sitten yhtäkkiä yhteydenpito on vaan unohtunut. Pari ihan selkeää tapausta mulla sellaisia, että kun olen kertonut läheisen päihdeongelmasta, yhteydenpito on ensin ollut vaivautunutta ja sitten loppunut kokonaan. Vaikka eräässäkin tapauksessa tosiaan vierailtiin toistemme luonakin , toisella puolen maata, ja viestiteltiin varmaan neljä vuotta lähes päivittäin. 

Mulla on itellä taipumusta alkaa vältellä ihmisiä, joiden koen olevan rasittavia tai joita en vaan jaksa. Tai sitten käy niin kuin yhden, jo kymmeniä vuosia  elämässäni olleen ystävän tapauksessa. Olin yleensä vaan kuuntelija ja lisäksi hän oletti aina, että tarjoan ruuat kun käydään syömässä ja jos halusi jutella, soitti minulle puhelun, että nyt on asiaa, soita.  Halusi säästää puhelukuluissa. Aiemmin olikin ok, kun mulla työnantajan puhelinliittymä mutta kun molemmat suunnilleen yhtä pienituloisia niin mielestäni oli hyväksikäyttöä. Lopulta tuli eräs ihan sellainen näennäisen pieni juttu, joka niinsanotusti katkaisi kamelin selän enkä ole ollut enää missään tekemisissä hänen kanssaan.  Hankala ihminen olen ja mustavalkoinen