Millaista aluetta on Kalasatama?
Kommentit (18)
No kauniiksi voi tuskin sanoa, yhtä kaunis kuin Merihaka.
Ihmisillä on erilaisia tarpeita, mutta Kalasatama on omasta mielestäni todella hyvä yhdistelmä palveluiden ja työpaikkojen, mutta samalla luonnon läheisyyttä. Lähes kaikki löytyy läheltä ja keskustaan pääsee metrolla 6 minuutissa.
Uudelle alueelle muuttaessa näin riskinä alueen tietyn sieluttomuuden, mutta se pelko on hälvennyt nopeasti asuessa, kun on tutustunut mukaviin naapureihin, ravintoloihin pitäjineen ja myös alueen historiaan, josta muistuttaa mm. katujen nimet ja kanavien tekeminen aiempien saarien kohdalle jne. Lisäksi luonnetta tuo mm. perinteiset Suvilahden ja Teurastamon alueet, joissa järjestetään tapahtumia tai voi vaikka hakea kalat ja lihat suoraan tuottajalta.
Alue on käytännössä lähes joka puolelta kokonaan meren ympäröimä, joten rantabulevardia on paljon. Lisäksi pk-seudun ulkoilukeitaalle Mustikkamaalle pääsee kävelysiltaa pitkin nopeasti ja halutessaan rantaa pitkin myös Arabiaan, Lammassaareen ja aina Viikin suojeltuihin metsiin saakka. Myös Kalasataman puisto on valmistunut ja puita kasvaa vauhdilla.
Taloja on paljon erilaisia. Esim. brittityylisiä town-houseja, pyramidin muotoista, meren päälle rakennettua ja tietysti Redin tornit. Hyvin kaukana siis Merihaan monotonisesta tyylistä, jossa kaikki talot ovat melko samanlaisia. Kannattaa siis käydä kiertämässä aluetta ja rantoja sen sijaan, että arvioi aluetta parin kilsan päästä redin tornien perusteella. Käveltävää ja rantabulevardia riittää kilometritolkulla.
Hyvä sijainti, meren läheisyys, eläväinen ja urbaani mutta silti rauhallinen.
Vierailija kirjoitti:
No kauniiksi voi tuskin sanoa, yhtä kaunis kuin Merihaka.
Ja yhtälailla hinnat ovat hehkutettu pilviin. Jos pitäisi valita Helsingin epäviihtyisimmät asuinalueet, mun suosikit olisivat nämä.
Vähän keskeneräinen vielä, 2030 tulee olemaan kuin meri-kallio.
Ruskeita kökkäleitä taloina. Raksaa seuraavat 10 vuotta. Instamuijii menee rivissä siltaa pitkin lenkille. Mustikkamaa on paratiisi vain historiassa.
Ihan kiva, suht rauhallinen. Puita ei ole paljoakaan, eli on aika kolkko omasta mielestäni. Rakennukset suht kauniita. Kasvava alue, joten koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä. Redissä on kiva asioida, siellä harvemmin on epämääräistä porukkaa tms (vrt. Itis), mutta tämä johtunee myös ihan siitä, että Redissä asioi pääasiassa alueen asukkaat.
Olen asunut täällä n. 6 vuotta ja olen muuttamassa tässä jossain vaiheessa muualle. Pääasiassa siitä syystä, että kaipaan enemmän luonnon läheisyyteen. Mustikkamaa alkaa olemaan ruuhkainen jo nyt...
Ainakin siellä on kiva käydä ja istuskella rantalaitureilla. Ja paljon on ravintoloita ja helppo tulla ja lähteä. Kivannäköisiä taloja on myös, kaupunkivillat ovat mun mieleen ja se, että talot ovat tiilipintaisia, erottaa alueen betonialueista.
Hirveä slummi, mustanpuhuvia talokökkäreitä, huoneista näkee naapuriin sisälle, tuuliset kadut, jos vähänkään tiiviimmäksi rakentaisi niin voisi hyppiä vastapäiseen taloon sisälle.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on erilaisia tarpeita, mutta Kalasatama on omasta mielestäni todella hyvä yhdistelmä palveluiden ja työpaikkojen, mutta samalla luonnon läheisyyttä. Lähes kaikki löytyy läheltä ja keskustaan pääsee metrolla 6 minuutissa.
Uudelle alueelle muuttaessa näin riskinä alueen tietyn sieluttomuuden, mutta se pelko on hälvennyt nopeasti asuessa, kun on tutustunut mukaviin naapureihin, ravintoloihin pitäjineen ja myös alueen historiaan, josta muistuttaa mm. katujen nimet ja kanavien tekeminen aiempien saarien kohdalle jne. Lisäksi luonnetta tuo mm. perinteiset Suvilahden ja Teurastamon alueet, joissa järjestetään tapahtumia tai voi vaikka hakea kalat ja lihat suoraan tuottajalta.
Alue on käytännössä lähes joka puolelta kokonaan meren ympäröimä, joten rantabulevardia on paljon. Lisäksi pk-seudun ulkoilukeitaalle Mustikkamaalle pääsee kävelysiltaa pitkin nopeasti ja halutessaan rantaa pitkin myös Arabiaan, Lammassaareen ja aina Viikin suojeltuihin metsiin saakka. Myös Kalasataman puisto on valmistunut ja puita kasvaa vauhdilla.
Taloja on paljon erilaisia. Esim. brittityylisiä town-houseja, pyramidin muotoista, meren päälle rakennettua ja tietysti Redin tornit. Hyvin kaukana siis Merihaan monotonisesta tyylistä, jossa kaikki talot ovat melko samanlaisia. Kannattaa siis käydä kiertämässä aluetta ja rantoja sen sijaan, että arvioi aluetta parin kilsan päästä redin tornien perusteella. Käveltävää ja rantabulevardia riittää kilometritolkulla.
Talot vierivieressä ja rumia. No totta, ettei ole betonikolosseja kuten Merihaka. Lähempänä mainitsemiasi Viikkin metsiä hoidetaan on esimerkiksi Länsi-Herttoniemi, jossa on paljon vähempää. Toivottavasti tuota aluetta ei pilata täydennysrakentamisella kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Ruskeita kökkäleitä taloina. Raksaa seuraavat 10 vuotta. Instamuijii menee rivissä siltaa pitkin lenkille. Mustikkamaa on paratiisi vain historiassa.
Kirjoittajaa taitaa harmittaa, kun pitää tulla Kalasatamaan asti nähdäkseen Instamuijia. ;)
Kalasatama valmistuu kortteli kerrallaan ja moni alue täysin valmis. Ja jos jossain on jotain rakennustyötä kesken niin miten tilanne muuten eroaa vaikka töölöstä, jossa pääkadut saattaa olla auki pari vuotta?
Merellinen, hyvä sijainti melko keskeisellä paikalla. Vanhasta satama-alueesta olisi voinut jättää enemmän jäljelle. Muutama vanha rakennus uusien joukossa olisi luonut kaivattua kerroksellisuutta. Rantojen potentiaalia ei ole kyetty hyödyntämään, esimerkiksi ravintolalaivoja soisi olevan enemmän.Redin läheisyys näivettää katuelämää ja tämäkin alue on rakennettu liikaa autojen ehdoilla. Rantatiet ja kanavien varret olisivat tyylikkäämpiä ja toimivampia ilman autorotiskoja. Jonkin verran on ollut yritystä ja onnistumisiakin, valitettavasti lopputulos on hieman lähiömäinen kompromissi. Alue on toki kesken ja muun muassa raitivaunut tuovat tulevaisuudessa enemmän kaupunkilaista ilmettä.
Vierailija kirjoitti:
Ruskeita kökkäleitä taloina. Raksaa seuraavat 10 vuotta. Instamuijii menee rivissä siltaa pitkin lenkille. Mustikkamaa on paratiisi vain historiassa.
Katkera lande😂
No käy itse katsomassa, äläkä jatkuvasti kysele täällä. Monesko aloitus tämäkin taas oli?
Vierailija kirjoitti:
Merellinen, hyvä sijainti melko keskeisellä paikalla. Vanhasta satama-alueesta olisi voinut jättää enemmän jäljelle. Muutama vanha rakennus uusien joukossa olisi luonut kaivattua kerroksellisuutta. Rantojen potentiaalia ei ole kyetty hyödyntämään, esimerkiksi ravintolalaivoja soisi olevan enemmän.Redin läheisyys näivettää katuelämää ja tämäkin alue on rakennettu liikaa autojen ehdoilla. Rantatiet ja kanavien varret olisivat tyylikkäämpiä ja toimivampia ilman autorotiskoja. Jonkin verran on ollut yritystä ja onnistumisiakin, valitettavasti lopputulos on hieman lähiömäinen kompromissi. Alue on toki kesken ja muun muassa raitivaunut tuovat tulevaisuudessa enemmän kaupunkilaista ilmettä.
Ois toki hienoa, jos olisi jotain vanhaa satamai fraa, mutta se tais olla lähes tuhoutunutta. Nyt vanhempaa rakennuskantaa on lähinnä Teurastamolla ja Suvilahdessa. Ravintolalaivoille on kyllä varattu spotteja Sompasaaresta ja niitä siis tulossa lisää.

Jos sataman rakennuskantaa ei voinut jättää, olisi satamasta voinut jättää muistuttamaan esimerkiksi vanhoja korkeita valopylväitä jotka aiemmin antoivat alueelle oman ilmeensä. Toivotaan että Suvilahden voimalasta saadaan vähän Kaapelitehtaan tyyppinen monitoimitila, joka toisi sopiva karheutta uuden rakennuskannan keskelle. Toivottavavasti myös melojat, uimarit ja saunojat saavat myös omat paikkansa, eikä niistä tehdä liian elitistisiä ja kalliita.
Hekalla pilattu niin kuin kaikki muutkin alueet.