Onko teille lapset automaattisesti ykkönen vs puoliso?

Tietysti on normaalia. Äly hoi!

Lapset ensin. Miehiä löytää tarpeen mukaan uusiakin. Niin se vain on.

Kumman valitset eron hetkellä puolison vai lapset? Se kertoo oikean tärkeysjärjestyksen. 

Lapset ensin aina.

Meillä lapset ja heidän hyvinvointinsa on molemmille se tärkein asia. Se ei tarkoita sitä etteikö myös puoliso ole rakas ja tärkeä. Myös vanhempina olemme kumppaneita.

Lapset tietysti. Heistä olen vastuussa.

Aikuinen osaa vastata itse itsestään.

Nainen on minulle aina kakkonen ja niin se kuuluukin olla terveessä perhedynamiikassa. Lapsetkin voivat parhaiten, kun priorisoin oikein ja nainen tietää paikkansa.

Vaikea sanoa. Vaaratilanteessa pelastaisin lapseni ensin, koska olettaisin että mies kykenee paremmin huolehtimaan itsestään. Mies on kuitenkin minulle normaalisti ykkönen. 

Lapset on ykkösenä. Rakastan miestäni ja lapsiani tottakai molempia. Mutta rakkaus omia lapsia kohtaan on aivan erilaista kun rakkaus miestäni kohtaan. Voisin vaikka kuolla lasteni puolesta.

Lastensaannin jälkeen, miehet ovat naisille enää pelkästään kohde, johon voi purkaa turhautumisensa.

Kun lapset olivat pieniä, olisin vastannut ilman muuta heidät. Mut nyt kaksi kolmesta ovat aikuisia ja kolmaskin jo tukevasti teini. Niin nyt en tiedä. Tottakai lapset ovat hirveän tärkeitä ja maailman rakkaimpia. Haluan heille parasta maailmassa ja olen valmis tekemään heidän puolesta kaikkeni. Mut niin on hurjan rakas miehenikin ja kaikki, mitä sanoin lapsista, pätee myös häneen. Lasten kuuluu mennä eteenpäin ja muodostaa oma elämänsä. Minun ja mieheni elämä on yhteinen.

Toivottavasti ikinä ei tule tilannetta, jossa pitäisi valita.

Ei ole enää. Kyllä miehen tarpeet menee lasten edelle suurimman osan aikaa

Vierailija kirjoitti:

Lastensaannin jälkeen, miehet ovat naisille enää pelkästään kohde, johon voi purkaa turhautumisensa.

Mitäpä muuta hyötyä teistä olisi?

Lapset tietenkin. Olen itse asiassa miettinyt, että muuttuukohan tärkeysjärjestys sitten, kun lapset ovat jo aikuisia eikä heitä näe läheskään yhtä tiheästi kuin puolisoa.

Kiva, että on muitakin joille tämä ei ole itsestäänselvä.

Meillä on kovin ainutlaatuinen suhde, ja jotenkin molemmat koetaan kliseisesti, että ei olla tässä maailmassa yhdessä ensimmäistä kertaa. On äärettömän fyysinen ja henkinen suhde, enkä osaa kuvitella elämää ilman miestä. Toki molemmilla on paljon omia juttuja, eli en näe tässä läheisriippuvuuttakaan 😄

Koen, että lapset ovat hyvin tarvitsevia vs parisuhde, joka on enemmän antamisen ja saamisen iloa. Noh, ehkei näitä edes tarvitse miettiä. Tietenkin rakastan lapsiamme valtavasti, vaikka työläitä välillä ovatkin.

Toivon kovasti, ettei meidän intensiivinen suhde aiheuta mitään huonoa lapsille. Jos vastaavien vanhempien lapsi lukee tätä, niin olisi kiva kuulla kokemuksia.

AP

Vierailija kirjoitti:

Kiva, että on muitakin joille tämä ei ole itsestäänselvä.

Meillä on kovin ainutlaatuinen suhde, ja jotenkin molemmat koetaan kliseisesti, että ei olla tässä maailmassa yhdessä ensimmäistä kertaa. On äärettömän fyysinen ja henkinen suhde, enkä osaa kuvitella elämää ilman miestä. Toki molemmilla on paljon omia juttuja, eli en näe tässä läheisriippuvuuttakaan 😄

Koen, että lapset ovat hyvin tarvitsevia vs parisuhde, joka on enemmän antamisen ja saamisen iloa. Noh, ehkei näitä edes tarvitse miettiä. Tietenkin rakastan lapsiamme valtavasti, vaikka työläitä välillä ovatkin.

Toivon kovasti, ettei meidän intensiivinen suhde aiheuta mitään huonoa lapsille. Jos vastaavien vanhempien lapsi lukee tätä, niin olisi kiva kuulla kokemuksia.

AP

Ystäväni on sisaruksineen koko ikänsä surrut sitä, että perheessä oli aikuisten selvä yksikkö, johon lapsilla ei ollut asiaa. Lapset olivat ikäänkuin jotain periferistä, aina ulkopuolisia. Vähemmän tärkeitä. Kai jokainen lapsi haluaa tunteen siitä, että on vanhemmilleen se rakkain? Kenellepä muulle sitä olisi.

[/quote]

Ystäväni on sisaruksineen koko ikänsä surrut sitä, että perheessä oli aikuisten selvä yksikkö, johon lapsilla ei ollut asiaa. Lapset olivat ikäänkuin jotain periferistä, aina ulkopuolisia. Vähemmän tärkeitä. Kai jokainen lapsi haluaa tunteen siitä, että on vanhemmilleen se rakkain? Kenellepä muulle sitä olisi.[/quote]

Voi ei, tämä olisi kyllä surullista, tosin näkevät meissä rakkaudellisen suhteen esimerkin, mikä lienee hyvä juttu. Lapset on kyllä aina tervetulleita olemaan meidän kanssa, mutta välillä turhauttaa heidän vaatimukset. Pitää yrittää skarpata tämän kanssa, heillä on vain yksi lapsuus 💛

Ap

Ei hyvä.