Nainen, mitä mieltä olet suojelevasta luonteenpiirteestä miehellä?
Annan teille esimerkin. Olette kaupungilla ja streamaatte. Menette rakennukseen, jossa on portaat. Kävellessänne ylös, nainen edellä, mies peittää kameran kädellään, jotta katsojat ei näe naisen peppua alaviistosta.
Mitä mieltä?
Kommentit (23)
Sitä mieltä, että hän on ilmeisen huono kuvaaja, en missään tapauksessa streamaisi mitään niin amatöörimäisen kuvaajan kanssa.
Etiketin mukaan rappusissa mies kulkee edeltä, jotta ei näe naisen hameen alle.
Paras varmuuden vuoksi kysyä naiselta säännöllisin väliajoin että "häiritseeks toi hyypiö sua, voin käydä vetää kuokkaan."
Hyvien herrasmiestapojen mukaisesti mies kävelee portaissa naisen edellä ja alas tullessa naisen takana juuri siksi, ettei mies pääse naisen helmojen alta näkemään mitään.
Tämä ikivanha herrasmiessääntö on ajalta, jolloin naisilla oli pitkät hameet ja jo nilkan näkeminen oli hävytöntä. Jos tarkkoja ollaan toimii myös lyhyen hameen kanssa.
Niinpä ap:n kysymys suojelevasta asenteesta ei kerro muusta kuin ettei kysyjä tajua mistään mitään.
Miksi kamera ei ole naisella tai mies ei mene portaisiin edellä, jos naisesta ei haluta videokuvaa epäedustavasta kuvakulmasta? Suojelun sijaan tuo on enemmän holhousta, jota en kaipaa, kun en ole alaikäinen. Sitä paitsi helposti ratkaistavasta asiasta tehdään ihmeen suuri ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Hyvien herrasmiestapojen mukaisesti mies kävelee portaissa naisen edellä ja alas tullessa naisen takana juuri siksi, ettei mies pääse naisen helmojen alta näkemään mitään.
Tämä ikivanha herrasmiessääntö on ajalta, jolloin naisilla oli pitkät hameet ja jo nilkan näkeminen oli hävytöntä. Jos tarkkoja ollaan toimii myös lyhyen hameen kanssa.
Niinpä ap:n kysymys suojelevasta asenteesta ei kerro muusta kuin ettei kysyjä tajua mistään mitään.
No ei ne hamet ole kadonnut mihinkään ja nykyään ne on lyhympiä ja koko maailma näkee muutenkin. Alas mennessä, ihan miten vaan. Ylös mennessä, saa olla miehen pää aika alhaalla. Pääsääntöisesti, nainen menee ensin.
Menee ihan älyttömyyksiin jo, mutta itsehän jokainen valitsee kuvaustyylin ja editoinnin määrän.
Palstanaiset, ette nyt ymmärtäneet sanomistani. Yritän siis uudestaan. Koittakaa pysyä kärryillä...
Portaat tulevat yllättäen vastaan. Ja nainen on muutenkin kävellyt edellä lähes koko ajan, kun häntä kuvataan. Herrasmiestavat ovat lentäneet ikkunasta ulos jo aikoja sitten, kun naiset päättivät luopua neidellisistä tavoistaan. Joten mies ei juokse naisen edelle portaissa. Aika tökeröä muutenkin kulkea perässä ja sitten portaissa kiilata toisen edelle... Ja siksi laittaa käden kameran eteen.
Josko nyt osaisitte vastata ja lopettaa sen lapsellisen alapeukuttamisen. AP
Ihailtavaa toimintaa. Pystyisinpä itse tuohon. Minä laitan aina naiset kipuamaan edellä tikkaita. Tiedän, olen paskiainen.
mies54v

Odotuksesi suominaisia kohtaan on liian korkealla. Suominaiset ovat miesvihaajia. Tämä tarkoittaa sitä, että ne pyrkivät vääntämään KAIKEN, mitä mies sanoo. Ja sitten haukkuvat miestä, kun ovat kääntäneet miehen sanat heille sopiviksi. M27
Sen verran utopistimen tilanne johon en usko koskaan joutuvani, joten vaikea vastata.
Otsikko kysyy suojelevasta luonteenpiirteestä mutta tilannekuvaus on ihan outo eikä tuon perusteella voi sanoa ihmisen luonteesta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Palstanaiset, ette nyt ymmärtäneet sanomistani. Yritän siis uudestaan. Koittakaa pysyä kärryillä...
Portaat tulevat yllättäen vastaan. Ja nainen on muutenkin kävellyt edellä lähes koko ajan, kun häntä kuvataan. Herrasmiestavat ovat lentäneet ikkunasta ulos jo aikoja sitten, kun naiset päättivät luopua neidellisistä tavoistaan. Joten mies ei juokse naisen edelle portaissa. Aika tökeröä muutenkin kulkea perässä ja sitten portaissa kiilata toisen edelle... Ja siksi laittaa käden kameran eteen.
Josko nyt osaisitte vastata ja lopettaa sen lapsellisen alapeukuttamisen. AP
Tervetuloa AV:lle. Hirvittävää ajatella, että oikeassa elämässä naiset ovat tällaisia. Saisivat opetella kiitollisuutta.
Aloitus on niin outo, että sitä ei pysty edes kommentoimaan.
N
Kiitettävän huomaavaista käytöstä. Olisiko lisää esimerkkejä?
Vierailija kirjoitti:
Ihailtavaa toimintaa. Pystyisinpä itse tuohon. Minä laitan aina naiset kipuamaan edellä tikkaita. Tiedän, olen paskiainen.
mies54v
sä oot ollut 54v ainakin 5 vuotta. kuin seniili sä jo oot?
Ilman housujako se nainen kulkee?
Mitä ollaan striimaamassa? Kuka kuvaa? Ei ainakaan mainitut mies ja nainen. Mistä se kuvaa?
Olisi kohteliasta olla kuvaamatta. Niin että törpöltä vaikuttaa.
Nosto.