Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Liikaa menoja, ahdistaa

Vierailija
04.07.2022 |

Olen yksinasuva introvertti, ei lemmikkejä tai vastaavaa ja asun helpossa kodissa. Olen vuorotöissä. Vaikka yritän pitää elämän rauhallisena, tuntuu, että ihan jatkuvasti on kaikkea pakollista.

Minulla on kuusi vanhempaa sisarusta, jotka ovat minulle tärkeitä. Kaikilla on puolisot ja useampia lapsia. Vanhemmat ja isovanhemmat. Tuntuu, että kuukaudessa on vähintään kahden viikon välein jonkun syntymäpäivät, ja ne sovitaan niin, että kaikki pääsee. Tai sitten nimipäivät.

Minulla on muutama ystävä, ja he haluavat pitää joko tietysti itselleen tai lemmikeilleen syntymäpäiviä. Ihanaa sekin on, kaverit kokoontuu kahville, mutta sekin on taas sellanen, että pitää päivä päättää ja kellonaika ja tällaista.

Olen karsinut, ikävästi sanottuna kavereita. Vanhat koulukaverit haluavat edelleen pitää yhteyttä ja usein kysyvät, että jos lähiaikana kokoonnutaan.

Minulla on jäänyt hyviä entisiä työkavereita useampia, ja ahdistun, kun he haluavat viettää kahden kesken aikaani ja kysyvät viikottain, milloin mulla on aikaa.

Myös usein töissä alvariinsa joku kysyy, haluanko mennä yhdessä jumppaan, elokuvaan, kahville tai vastaavaan. Olen tähän mennessä kieltäytynyt.

Nuoruudesta on jäänyt useampia kummilapsia, teininä en kieltäytynyt, ja ahdistaa, kun kummien äidit kysyvät, milloin mulla olisi aikaa viettää kummiaikaa.

Tämä on ikävää sanoa, mutta vaikka sanon jokaiselle, että sopiiko kahden kk päähän, tulee menoja väkisin niin paljon, että koko ajan on kaikkea. Ahdistaa paljon. Meinaan loppuunpalaa kun koko ajan on jotain synttäriä, juhlaa, nimipäivää, kissan ja koiran juhlaa, kokoontumista tms.

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
04.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se toinen ääripää tapahtuu jos aina kieltäydyt kaikesta.

Vierailija
2/11 |
04.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lemmikkien synttärit??? Valitse mitkä on tärkeitä ja dumppaa muut.

Sä olet kyllä supersosiaalinen introvertti. Sukulaisten määrää ei voi valita, mutta sulla on jotain entisiä työkavereitakin ihan oikeina kavereina. Mulla on ihan kivoja työkavereita, mutta ikinä en ole ketään vapaa-ajalla nähnyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
04.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuntuu, että millekään spontaanille menolle ei jää aikaa. Olisi esimerkiksi kiva viettää vapaapäivä yksin ja illalla olisi kiva vaikkapa mennä jopa tinder-treffeille. Vuorotyön takia tällaisia vapaailtoja on vähän.

Mutta tuntuu, että kun katsoo, että "huh, kalenterissa on yks viikko, missä ei ole paljon mitään" niin jo soittaa veli/sisko, joka tekee soittorinkiä meille 7 sisarukselle, että mikä päivä sopisi heidän toisen lapsensa syntymäpäiväjuhlat. Tai pyytää lastenhoitoapua, jos sanon, ettei käy, kysytään, milloin on seuraava aika kun käy.

Tai sitten paras ystävä pommittaa, milloin pidetään Reino-koiran 6-vuotisjuhlat, haloo haloo milloin käy.

Sisarukset ja heidän lapsensa on minulle tärkeitä, mutta introvertti olen ja liika on liikaa.

Vierailija
4/11 |
04.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole sosiaalinen, päinvastoin. Minua pidetään ja kuvaillaan hiljaiseksi, flegmaattiseksi ja epäsosiaaliseksi.

Jotenkin jotkut minusta pitävät silti ja ehdottavat liikaa kaikkea.

Olen vaan ajautunut kaikkeen liikasosiaalisuuteen. Kaiken vapaa-ajan, mitä vaan pystyn, vietän yksin.

Vierailija
5/11 |
04.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ole epäkohtelias muiden mielestä. Ala ajattelemaan itseäsi. Sano työpaikalla ettei saa kysyä sitä kysymystä sinulta, koska kalenterisi ollut liian täynnä viime vuosina ja kysymys siksi ahdistaa. Älä mene nimipäiville, laita kortti. Älä sovi kimppatapaamisia (paitsi harvoin), kohtaa yksilönä välillä kun ehdit. Huolehdi kuitenkin äitisi lahjat ja kortit - tapaaminen, ehkä isänkin. Sitten muut. Priorisoi asiat ja mitä itse oikeasti haluat.

Anna sisarusten ja sisarusten lasten hoitaa omat juhlansa, selitä tilanne ja että tarvitset omaakin aikaa. Irtisanoudu kummiudesta jos vaativat aikaa lapsen kanssa (he ottavat tilalle toisen), ei lapsi itsekään halua välttämättä vieraan kummin kanssa viettää aikaa - tai jätä yksi helppo kummilapsi. Älä mene lemmikkijuhlaan, sano rohkeasti jos et ehdi (eli halua) ystävän juhlaan. Isovanhemmista huolehtimiseen järjestä joku toinen välillä, sukua on. Ja tee somepäivityksiä jossa viestit asiaa kohteliaalla tavalla, että on aika ottaa omaakin aikaa ja tehdä uusi järjestys. Uusia alkuja.

Vierailija
6/11 |
04.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

* "kohtaa yksilönä välillä kun ehdit". Tarkoitin tällä että kohtaa Joskus (ei koko ajan) ja ne joiden kanssa kiinnostaa nähdä aidosti, sitten kun oikeasti on aikaa. Ota lomaa muutenkin. Äidille voi soitella välillä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
04.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oi miten sosiaalinen elämä sinulla onkaan! Ja taidat olla tosi mukavaa seuraa kun kaikki haluavat viettää kanssasi aikaa koirineen päivineen.

Oletkohan ylikuormittunut? Mitä jos pitäisit pienen tauon kaikesta ns ylimääräisestä, ja sanoisitkin sen suoraan muille. Sitten tauon jälkeen opettelisit uuden tavan olla sosiaalinen eli esim voit päättää että tapaat ihmisiä 2 x kk. Tms.

Vierailija
8/11 |
04.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla oli joskus samanlaista. Ei tarvitse olla kaikille mieliksi. Pitää uskaltaa osata sanoa Ei, silloin kun siltä tuntuu. Ole terveesti itsekäs. Olet karismaattinen ihminen, kun sun seuraa noin halutaan, se on hienoa. On ihmisiä, joiden kanssa kukaan ei halua olla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
04.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos vinkeistä. Ex-työkavereille sanon usein, että kiireistä on, ei oikein sovi.

Työkavereille sanon myös, ettei käy.

Kummilapsille sanon, että ensi kuussa.

Harmaita hiuksia aiheuttaa nämä lasten synttärit, niitä on koko ajan, ja niistä ei voi suoraan kieltäytyä, kun kysymys esitetään, että "milloinkas sulla sattuu olemaan vapaata, että pietään juhlat".

Samoin usein näille Reino-koirien synttäreille kysymys tulee, että "milloinka on vapaata, pidetään silloin kuin kaikille käy" eli se on vähän kuin yhteisesti sitten päätetty. Sitten ei kai voi korttia lähettää.

Mutta kiitos vinkeistä, täytyy varmaan tosiaan vaan ajatella enemmän itseään ja vanhat kaverit jättää vähän unholaan, ikävä kyllä. Ei kaikkeen vaan ehdi millään. Sanoa ei.

Vierailija
10/11 |
05.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjaimellisesti kissan ristiäiset? Oot varmaan sanonnan kuullut ja tarkoittaa just tota mitä harrastat. Opettele sanomaan ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
05.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi hyvät hyssykät. Mä nauran jos joku ehdottaa nimipäivien viettoa tai lemmikille juhlia. Käyn vain ihan oikeissa juhlissa. Ja silloinkin vain jos on viinaa tarjolla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme viisi