Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Naisen itkua ei kannata vähätellä

Vierailija
30.06.2022 |

Naiset kuluttavat elämästään 16 kuukautta itkemiseen, tiedottaa tuore brittitutkimus.

Eniten naisilta tihkuu kyyneliä ihan pienenä, kun on koko ajan nälkä ja väsyttää. Itkuksi asti näitä murheita täytyy vatvoa vähintään kolme tuntia päivässä.

Teini-iässä maskarat valuvat poskille hieman hillitymmällä tahdilla, sillä hormonien ja kaveririitojen sekamelskassa viikoittainen itkusaalis tyrehtyy kahteen tuntiin ja kolmeentoista minuuttiin.

Aikuisiällä luku kasvaa minuutilla ja myös murheet vaihtuvat. Aikuisen naisen takuuvarmoja itkettäjiä ovat nyyhkyelokuvat sekä epäonni rakkaudessa.

Näin väittää tutkimus, mutta miten todellisuus näyttäytyy miehille?

Älä vähättele Lauri Juutilaisen, 28, korvaan runsaan kahden tunnin viikkovetistely kuulostaa hieman ylimitoitetulta. Hän teilaa myös tutkimuksessa mainitut "varmat itkettäjät" liian stereotypisiksi.

- Noin tunti viikossa kuulostaisi realistisemmalta, sillä naisen itku koostuu useista pienistä puroista. Toisaalta kuukauden aikana tulee muutamia pidempiä itkumyrskyjä, ja henkilökohtaisten tragedioiden yhteydessä saattaa mennä puolet päivästä itkuisesti.

- Nyyhkyleffojen ja ihmissuhde-epäonnen sijaan olen huomannut naisten itkevän enemmänkin henkilökohtaisella tasolla järkyttävien asioiden, kuten julkisen epäonnistumisen, takia. Myös työttömyys, tunne elämänhallinnan menettämisestä ja parisuhteessa hiertävät asiat tuntuvat itkettävän, Juutilainen summaa.

Naisen itkulle ei hänen mukaansa ole aina näkyvää syytä, mutta hieman miettimällä sellainen yleensä löytyy. Ja jos syytä ei siitä huolimatta hoksaa, kannattaa mölyt pitää omassa mahassaan.

- Usein riittää, että on vain tukena ja on ymmärtävinään. Raivostuminen tai naisen mielestä itkettävän asian vähättely ei myöskään kannata. Ne vain pahentavat tilannetta.

- Joskus pieni sympatiseeraus tai yhteisviha laukaisee sarkastisen naurun kautta tilanteen normaaliksi. Tai ainakin suhteellisen normaaliksi.

Myös mies itkee Itkussa ei Juutilaisen mielestä ole mitään pahaa, ja hän tunnustaa itsekin kyynelehtivänsä silloin tällöin. Tosin naisista poiketen miesten kyyneleet ovat huomattavasti vaivihkaisemmat, ja viikoittainen itkumäärä on korkeintaan neljä minuuttia.

Poikkeuksena tietenkin urheilutapahtumat pettymyksineen ja onnistumisineen. Niille myös suomalainen mies saa itkeä vuolaasti.

- Kyllä miestäkin joskus auttaa itkeä asiat pois mieltä painamasta. Itkun kautta asian merkityksen ymmärtää myös toinen ihminen, joka ei välttämättä koe sitä omasta vinkkelistään yhtä järkyttävänä tai ahdistavana, Juutilainen miettii.

Jos kakku kärähtää uuniin, nainen itkee. Myös perheriita saa aikaan samanlaisen reaktion. Miestä hämmentää, kun nainen voi itkeä käytännössä mille tahansa, myöntää Phillip Sams, 28.

- Naisen kyynelillä voi olla myös hyvin erilaisia merkityksiä. Ne voivat ilmaista surua, iloa ja vihaa, tai vaikka kipua. Kyynelillä voi myös manipuloida, hän luettelee.

Olipa naisen itkun syy sitten iso tai pieni, Juutilaisen tavoin Sams pyrkii olemaan läsnä ja tukena. Omia mielipiteitään hän ei itkuiselle naiselle kysymättä tuputtaisi.

Edellisen kerran Samsin olkapäälle oli käyttöä muutama viikko sitten.

- Vaimoni katseli dokumenttia, jossa kerrottiin eläinten julmasta kohtelusta. Kuvat tehotuotannossa elävistä eläimistä toivat kyyneleet pintaan, sillä vaimoni mielestä niitä kohdeltiin niin väärin.

Brittitutkimuksen yhteenvetoja myös Sams pitää liian stereotypisinä, vaikka onkin huomannut lähipiirinsä naisten itkevän niin surullisten elokuvien kuin ihmissuhdeongelmienkin takia.

- Uskon, että itkun määrä riippuu ympäristöstä, tilanteesta ja kulttuurista. Minusta on kuitenkin väärin väittää, että kaikki naiset itkevät saman verran.
mies54v 😘

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
30.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka muka vähättelee?

Vierailija
2/4 |
30.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nainen itkee, koska saa sillä tahtonsa läpi ja sääliä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
30.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nainen itkee, koska saa sillä tahtonsa läpi ja sääliä.

Pääosin huomionhakuista.

ap

Vierailija
4/4 |
30.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kiinnosta

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yksi yhdeksän