Uskovainen lapsuus turvallinen?

Lapsuus omassa mormonikodissani oli painajaista meille lapsille. Uskonto ei tee kodista hyvää, jos ei huonoakaan.

Helluntailaisessa kodissa ei vitsaa säästelty. Piiskaa tuli pienimmästäkin asiasta ja välillä ihan muuten vaan varmuuden vuoksi.

Uskonnollisuus ja uskossa eläminen (uskovaisena oleminen) ja oleminen on hyvin henkilökohtaisia. - Uskoa ja "uskovaisuutta" on kautta aikain käytetty hyväksi ja selitetty sen nojalla asioita kun on haluttu tehdä silmittömän pahoja ja julmia tekoja mutta myös niitä kauniita ja huomaavaisia on perusteltu uskonnolla ja uskovaisuudella. Eivät nämä niin mustavalkoisia asioita ole, että jompi kumpi olisi yksinomaisesti parempi. Kumpaisessakin on puolensa.

Uskovainen mies 

Ei se että on uskossa tarkoita sitä, että on mielenterveyden kannalta terve ja kykenevä hoitaa lapsia.

Minulla oli hyvä ja turvallinen lapsuus uskovaisessa perheessä. Meillä on erittäin hyvät välit myös aikuisena perheenjäsenten kesken, vaikka noin puolet ei meistä enää olekaan uskossa. 

Narsistivanhemmat sai lisäsyyn uskonnollisuudestaan sadismilleen.

Itsekin lukeudun uskovaisiin, mutta näen uskonnollisissa piireissä paljon riskejä turvallisen lapsuudenkin kannalta. Liian monessa porukassa kannustetaan tottelemaan jotain johtajaa (joka tietenkin kertoo Jumalan tahdon oikein) ja mukautumaan ryhmän toimintatapoihin, vaikkei näkisi niissä itse mitään järkeä. Ihmiset, joiden oma tahton ja persoona on murrettu tai ainakin sivuutettu, eivät ehkä jaksa olla hyviä vanhempia. Joissain porukoissa kannustetaan myös suoraan lapsia vahingoittaviin kasvatusmenetelmiin, jopa fyysiseen kuritukseen. Ja sitten on tietenkin ne vanhemmat, joiden ongelmat eivät sinänsä liity uskontoon, mutta uskonto ei niitä parannakaan. Tai saattavat niiden ongelmien takia olla alttiita hakeutumaan autoritaariseen uskonnolliseen yhteisöön. Sitten taas jos lapset osallistuvat uskonnollisen yhteisön toimintaan, siellä saattaa olla kyseenalaista opetusta (esim. liian pelottavaa) tai muuta lievemmin tai vakavastikin lapsen kasvua vahingoittavaa toimintaa. Uskonnollinen yhteisö voi olla ihana yhteisö lapsellekin, mutta olkaa ihmiset tarkkoja omasta ja lastenne hyvinvoinnista! Terveessä yhteisössä kaikesta voidaan puhua, eriäviä näkemyksiä uskalletaan sanoa ääneen. Vastuutehtäviä jaetaan niin etteivät ihmiset toisaalta uuvu hommiinsa ja toisaalta kenellekään ei kerry epäterveen suurta valtaa.

Meidän koulussa opetuksen painopistettä oli liikaa uskonnollisissa asioiissa ja siiinä pilattiin varhaiskasvuikä ja useat opettajat saiivat potkuja.

https://www.utupub.fi/handle/10024/154406

"Tutkimuksen perusteella vanhoillislestadiolaisen kasvatuksen keskeinen tavoite on lapsen sosiaalistaminen yhteisön jäseneksi. Sosiaalistaminen mahdollistaa yhteisön täysivaltaisen jäsenyyden, jonka myötä lapsi pääsee osalliseksi yhteisön hyvistä puolista, mutta kääntöpuolena tämä mahdollistaa myös kielteisiksi koettujen asioiden ilmenemisen. Nämä tekijät yhdessä opillisista tulkinnoista yksilölle aiheutuvien seurausten kanssa aiheuttavat riskin lapsen tasapainoiselle kasvulle ja kehitykselle."

Jos lapsille esitetään liian tiukkoja vaatimuksia vaikkapa uskonnon nimissä, olisi hyvä, jos oppisivat ymmärtämään, ettei sellainen ole oikein ja osaisivat hakea apua luotettavalta aikuiselta.