Missä iässä lapsi kykenee ymmärtämään, että on köyhä lapsi ja tuo toinen lapsi on rikas?

Välimuotoja ei sitten ole.

Aika varhaisessa vaiheessa sen tajuaa, mutta se nyt ei välttämättä vielä mitään merkitse. Katkeruus tulee vasta aikuisena kun toisen ei tarvitse tehdä mitään minkään eteen ja toinen joutuu tekemään kaikkensa, että saa edes jonkinlaisen elintason. Esim asunnon ostaminen voi olla täysi mahdottomuus pienituloiselle, jos ei ole takaajia. Rikkailla ei näitä murheita ole. Pikkuhiljaa sitä sitten eriytyy ja alkaa elellä omassa kuplassaan.

Kyllä tajusin nämä realiteetit jo hyvin nuorena. Alta 10 vuotiaana.

Kaikki riippuu vanhempien asenteesta. Jotkut köyhät ovat katkeria, vaikka eivät ole koskaan olleet töissä.

Harvemmin lapsi on rikas. Vanhemmat voivat olla.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki riippuu vanhempien asenteesta. Jotkut köyhät ovat katkeria, vaikka eivät ole koskaan olleet töissä.

Minä olen katkera köyhä. Olen ollut välillä töissä. Onneksi minulla ei ole lapsia.

Joku luulee että rikkaiden elämä on aina onnekasta joka tavalla.

Mutta on paljon nautinnollisempaa nauttia kovalla työllä ansaitusta ja ITSE hankitusta menestyksestä, kuin joltain toiselta saadusta. Harva osaa arvostaa ilmaiseksi saatua.

Me ollaan köyhä perhe. Kyllä teini sen tajuaa, mutta ei se ap ihan noin mene. On meilläkin teinille 2 maksullista, mutta suht halpaa harrastusta. Pyörä on 21 vaihteinen, maksoi n 700€. Puhelin on Samsung. On pleikka 4 ja peliläppäri. Nyt haluaa tulevana jouluna pelitietokoneen

Kertoi sen hyvissä ajoin, niin voimme alkaa siihen säästämään

Se tulee olemaan n 1000€ arvoinen eli ei saa kalleinta. Ihan tyytyväiseltä teini vaikuttaa.

Olen yh ja melko pienituloinen. En ole mitään natisevia pyöriä lapsille ostanut, vaan parasta mitä mun rahoilla saa. Sama muidenkin asioiden kanssa. Ei olla tehty kaukomatkoja, mutta käyty reissuissa mihin rahat riittää jne. Nyt lapset on teinejä ja kerran tuli juttua yhteiskuntaluokista niin molemmat oli sitä mieltä, että ollaan ylempää keskiluokkaa. Ei olla, paitsi mun koulutuksen puolesta, mutta en ole voinut totaali yh: na tehdä esim kokoaikatyötä. Kysymys on asenteesta ja siitä myös, ettei valita lapsille rahanpuutetta. Olen vaikka myynyt jotain torilla, että on ollut rahat jonkin leiriin tms.

Tajusin ehkä noin 10 vuotiaana, mutta se ei ole koskaan minua haitannut. Puolet kavereista oli matalatuloisista perheistä, puolet paremmin tienaavista. Väliä oli vain sillä, oliko toinen mukava vai ei.

Me ollaan hyvätuloisia, mutta ympärillämme on todella rikkaita. 5-vuotias ei vielä ole kommentoinut mitään, 7-vuotias on maininnut, että tolla ja tolla on isompi vene ja isompi talo. Että aika varhain lapset näihin asioihin kiinnittää huomiota.

Lapsena luulin että oltiin erityisen köyhiä, pikku sisko kertoo, että hän pelkäsi pitkään että ruoka loppuu.

Isällä oli tapana sanoa, että hyvä että rahat riittää ruokaan kun pyysi kaupassa tikkaria.

Aikuisena ole tajunnut, että vanhemmat rakensivat 4v omakotitaloa, koska siihen ei otettu lainaa ja ainostaan isä oli palkkatyössä, äidin yritystoiminta oli kausiluontoista rahan tulon suhteen eli välillä oli varmasti rahasta tiukkaa, mutta vähän toisenlaisella puheella lapsuutemme ei olisi ollut niin ahdistava.

Riippuu siitä mitä lapselle kotona kerrotaan ja minkälaisia asenteita hänelle välitetään. Minun lapseni ei ennen teini-ikää kunnolla tajunnut, että me olemme paljon varakkaampia kuin moni muu. Meillä ei koskaan esitelty varallisuutta, ei hankittu merkkivaatteita jne. Vasta kun lapsi alkoi tajuta mm. asuinalueiden välisiä hintaeroja, alkoi totuus hahmottua. Lomamatkat olivat ainoa isompi asia, jossa erot väistämättä näkyivät. Matkoillakin lapsi kuvitteli, että asuimme "perushotellissa", koska sellaisista me hänelle puhuimme, vaikka hotellit olivat parhaasta päästä ja huoneet myös.

Vieläkin huvittaa, kun lapsi noin 9-vuotiaana piti kaverinsa perhettä rikkaana, koska perheellä oli omakotitalo ja auto. Meillä on vain kerrostaloasunto emmekä omista autoa. Ei lapsi tiennyt, että asuntomme on monta kertaa arvokkaampi kuin syrjäinen omakotitalo, emmekä me ole koskaan katsoneet tarpeelliseksi korostaa asiaa. Myös erään toisen kaverin mökki oli hänestä upea, meillä ei mökkiä ole. Annoimme aina lapsen intoilla, ei ole meiltä pois.

Nyt lapsi on aikuinen ja on onneksi omaksunut samanlaisen asenteen rahaan. Hän ei korosta varallisuuttaan vaan nauttii siitä vaivihkaa ja sivistyneesti.

Eli kaikki lähtee vanhempien asenteesta ja siitä, miten kodissa puhutaan rahasta.

Kyllä se yläasteella tulee selväksi jos toisella on aina uusin iphone ja toinen saa halvimman rikkinäisen roskan.  Sama jatkuu asunnoissa mökeissä ja kesälomissa.

Vierailija kirjoitti:

Olen yh ja melko pienituloinen. En ole mitään natisevia pyöriä lapsille ostanut, vaan parasta mitä mun rahoilla saa. Sama muidenkin asioiden kanssa. Ei olla tehty kaukomatkoja, mutta käyty reissuissa mihin rahat riittää jne. Nyt lapset on teinejä ja kerran tuli juttua yhteiskuntaluokista niin molemmat oli sitä mieltä, että ollaan ylempää keskiluokkaa. Ei olla, paitsi mun koulutuksen puolesta, mutta en ole voinut totaali yh: na tehdä esim kokoaikatyötä. Kysymys on asenteesta ja siitä myös, ettei valita lapsille rahanpuutetta. Olen vaikka myynyt jotain torilla, että on ollut rahat jonkin leiriin tms.

Minä kanssa eronnut vanhempi. Taloustilanne on niukka mutta vakaa, asumiseen menee pienistä tuloista rahaa jotta lapsilla säilyisi tutut kuviot, mutta säästöjä on niin että ei ole koskaan silti pelkoa tai hätää. En ole salaillut asiaa mutta en myöskään valitellut, vaan kertonut että vaikka ei olla rikkaita Suomen mittakaavassa, maailman mittakaavassa ollaan suorastaan äveriäitä.

Lapsille olen koettanut opettaa että elämä on valintoja, jossa joku kiva asia pitää ehkä korvata nipistämällä jostain muusta turhemmasta, mutta tässä ei ole mitään häpeämistä ja onni tulee muualta kuin rahasta. Tavaraa pyrin ostamaan vain tarpeeseen ja mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan sen sijaan reissuja, retkiä ja yhteistä aikaa.

Onko lapsi ikinä kysynyt, miksi olette köyhiä kun ette voi ostaa hänelle mitään hyvää?

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä mitä lapselle kotona kerrotaan ja minkälaisia asenteita hänelle välitetään. Minun lapseni ei ennen teini-ikää kunnolla tajunnut, että me olemme paljon varakkaampia kuin moni muu. Meillä ei koskaan esitelty varallisuutta, ei hankittu merkkivaatteita jne. Vasta kun lapsi alkoi tajuta mm. asuinalueiden välisiä hintaeroja, alkoi totuus hahmottua. Lomamatkat olivat ainoa isompi asia, jossa erot väistämättä näkyivät. Matkoillakin lapsi kuvitteli, että asuimme "perushotellissa", koska sellaisista me hänelle puhuimme, vaikka hotellit olivat parhaasta päästä ja huoneet myös.

Vieläkin huvittaa, kun lapsi noin 9-vuotiaana piti kaverinsa perhettä rikkaana, koska perheellä oli omakotitalo ja auto. Meillä on vain kerrostaloasunto emmekä omista autoa. Ei lapsi tiennyt, että asuntomme on monta kertaa arvokkaampi kuin syrjäinen omakotitalo, emmekä me ole koskaan katsoneet tarpeelliseksi korostaa asiaa. Myös erään toisen kaverin mökki oli hänestä upea, meillä ei mökkiä ole. Annoimme aina lapsen intoilla, ei ole meiltä pois.

Nyt lapsi on aikuinen ja on onneksi omaksunut samanlaisen asenteen rahaan. Hän ei korosta varallisuuttaan vaan nauttii siitä vaivihkaa ja sivistyneesti.

Eli kaikki lähtee vanhempien asenteesta ja siitä, miten kodissa puhutaan rahasta.

En oikein ymmärrä mikä on pointtisi tuossa että omaisuutta pitäisi hävetä? Eli toisinsanoen pitää matalaa profiilia siitä että on varakas eikä nauttia täysin siemauksin mahdollisuuksistaan joita raha tuo.

En osaa sanoa, mutta uskoisin, että melko varhain jo ala-asteen alussa. Jos ainakaan on yhtään pohdiskeluun taipuvainen.

Minä olen köyhästä perheestä ja tiedostin sen jo varhain, mutta asiaa kyllä kallisti vielä vanhempieni paasaus rahan puutteesta. Itse myös ymmärsin, että asumme vuokralla pienessä kerrostalokämpässä.

Äiti siivosi työkseen ja isä oli satamassa.

Kyllä sen vain ymmärsi ja varmasti moni ymmärtää.

Sitten on se kolmea kallista harrusta harrastava luokkakaveri, jolla merkkivaatteet vaihtuvat jatkuvasti. Isä on ylilääkäri ja äiti johtaa suurta yritystä.

Ulkomailla käydään kaksi kertaa vuodessa ja tietysti lapsi pitää viikon lomaa koulusta.

Meidän lomailu oli syyslomalla uimahallissa ja kirjastossa käyminen.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä mitä lapselle kotona kerrotaan ja minkälaisia asenteita hänelle välitetään. Minun lapseni ei ennen teini-ikää kunnolla tajunnut, että me olemme paljon varakkaampia kuin moni muu. Meillä ei koskaan esitelty varallisuutta, ei hankittu merkkivaatteita jne. Vasta kun lapsi alkoi tajuta mm. asuinalueiden välisiä hintaeroja, alkoi totuus hahmottua. Lomamatkat olivat ainoa isompi asia, jossa erot väistämättä näkyivät. Matkoillakin lapsi kuvitteli, että asuimme "perushotellissa", koska sellaisista me hänelle puhuimme, vaikka hotellit olivat parhaasta päästä ja huoneet myös.

Vieläkin huvittaa, kun lapsi noin 9-vuotiaana piti kaverinsa perhettä rikkaana, koska perheellä oli omakotitalo ja auto. Meillä on vain kerrostaloasunto emmekä omista autoa. Ei lapsi tiennyt, että asuntomme on monta kertaa arvokkaampi kuin syrjäinen omakotitalo, emmekä me ole koskaan katsoneet tarpeelliseksi korostaa asiaa. Myös erään toisen kaverin mökki oli hänestä upea, meillä ei mökkiä ole. Annoimme aina lapsen intoilla, ei ole meiltä pois.

Nyt lapsi on aikuinen ja on onneksi omaksunut samanlaisen asenteen rahaan. Hän ei korosta varallisuuttaan vaan nauttii siitä vaivihkaa ja sivistyneesti.

Eli kaikki lähtee vanhempien asenteesta ja siitä, miten kodissa puhutaan rahasta.

Jos teidän lapsi sai nauttia koko lapsuutensa köyhempien perheiden vieraanvaraisuudesta heidän omakotitaloissa, puutarhoissa, mökeillä jne., niin mitä teidän rikas perhe tarjosi puolestaan lapsenne kavereille, millaisia kokemuksia ja nautintoja, joihin heillä taas omassa perheessään ei ollut mahdollisuutta? Et sanonut tästä mitään. Vai oliko ainoastaan teidän oma lapsenne saava ja vastaanottava osapuoli kaikessa?