Missä iässä lapsi kykenee ymmärtämään, että on köyhä lapsi ja tuo toinen lapsi on rikas?

18-vuotiaana totesi, että olisi ollut hirveää jos olis oltu köyhiä. Vaikka yh-äitinä ostin fillarit Tori.fistä, niin asutiin hyvällä alueella, kaverit ovat varakkaista ydinperheistä ja heidän kanssaan on saanut harrastaa mm. tennistä ja matkustella ilman äitiäkin (toki maksoin lapseni matkakulut). Että siinä iässä vasta oli riittävästi älliä tajuta se ero, verrattuna niihin koulukavereihin, joilla oli lapsena heikommat eväät ja joille itsenäistyminen on tarkoittanut siirtymistä samanlaiseen tai jopa pahempaan köyhyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsi ikinä kysynyt, miksi olette köyhiä kun ette voi ostaa hänelle mitään hyvää?

Mitä hyvää?

Kyllä lapset ovat nykyään aika kovia vertailemaan jo kouluiän alettua. Itse olen aika boheemi perusasenteeltani, mutta olen lasten syntymän jälkeen kyllä hakeutunut sellaiseen elämäntilanteeseen, etteivät lapset ole joutuneet olemaan luokallaan ne, joilla ei ole rahaa mihinkään, mitä kaveripiirissä pidetään 'normaalina' . Olisi aika vaativaa kasvattaa lapsestaan hyväitsetuntoinen köyhä, joka ei kadehdi muita. Omassa 70-luvun lapsuudessani kaikki elivät suunnilleen yhtä vaatimattomasti, eikä silloin juuri kukaan esim. käynyt ulkomailla. Nykyään on toisin. Köyhä lapsiperhe saa kyllä lapset ruokittua ja jotenkin vaatetettua, mutta suhteellinen köyhyys on aika räikeää.

Köyhä yleensä kertoo asian lapselleen, ja opettaa ettei mitään kannata edes yrittää, koska ollaan köyhiä. Näin siitä lapsestakin yleensä tulee köyhä.

Itse uskallan väittää et köyhä tajuaa eron nopeammi ko rikas. Tämä siis juontaa omaan kokemukseen. Ite olin köyhästä perheestä ja nopeasti huomasin kui muut saa enemmä ko mie. Toki oli eroja et kui paljo ja kui kalliita, riippuen oliko perhe oikeesti rikas vai keskitulonen, mut mie erotuin joukosta hyvin. Muilla vaa oli vaikea tätä tajuta etten saa ees viikkorahaa, uusia leluja ja vaatteita vaa kaikki oli käytettyä. Kerra ko mulla hajos takin vetoketju nii porukka vaa tokas et sanot äitille nii se ostaa uuden. Ei vaa ymmärtäneet et ei osta ko ei oo varaa. Loppuvuosi mennää rikkinäisellä takilla. Vasta yläasteella luokkakaverit alko kunnolla ymmärtää tän ko tuo homma loppu eikä enää kukaa olettanu et saan kyllä uuden rikkinäisen tilalle

Vierailija kirjoitti:

Aika varhaisessa vaiheessa sen tajuaa, mutta se nyt ei välttämättä vielä mitään merkitse. Katkeruus tulee vasta aikuisena kun toisen ei tarvitse tehdä mitään minkään eteen ja toinen joutuu tekemään kaikkensa, että saa edes jonkinlaisen elintason. Esim asunnon ostaminen voi olla täysi mahdottomuus pienituloiselle, jos ei ole takaajia. Rikkailla ei näitä murheita ole. Pikkuhiljaa sitä sitten eriytyy ja alkaa elellä omassa kuplassaan.

Me ollaan pienituloinen pariskunta eikä meillä mitään takaajia ole ollut vaan ollaan säästetty pienistä tuloista esim asumalla hyvin ahtaasti ja sitten ostettu asunto. Sijoitettu ollaan myös pienistä tuloista ja myyty sijoituksia isolla voitolla. Toki rikkaiden ei tarvitse tällaisia uhrauksia tehdä tai nähdä vaivaa samalla tavalla paitsi jos haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Itse uskallan väittää et köyhä tajuaa eron nopeammi ko rikas. Tämä siis juontaa omaan kokemukseen. Ite olin köyhästä perheestä ja nopeasti huomasin kui muut saa enemmä ko mie. Toki oli eroja et kui paljo ja kui kalliita, riippuen oliko perhe oikeesti rikas vai keskitulonen, mut mie erotuin joukosta hyvin. Muilla vaa oli vaikea tätä tajuta etten saa ees viikkorahaa, uusia leluja ja vaatteita vaa kaikki oli käytettyä. Kerra ko mulla hajos takin vetoketju nii porukka vaa tokas et sanot äitille nii se ostaa uuden. Ei vaa ymmärtäneet et ei osta ko ei oo varaa. Loppuvuosi mennää rikkinäisellä takilla. Vasta yläasteella luokkakaverit alko kunnolla ymmärtää tän ko tuo homma loppu eikä enää kukaa olettanu et saan kyllä uuden rikkinäisen tilalle

Aito köyhä, ei osaa korjata vetoketjua, uusi maksaa pari euroa.

Koulussa alkaa se vaihe kun vertaillaan kellä kalleimmat lelut ja harrastevälineet.

Meillä 5v juuri lukemaan oppinut löysi isänsä nimen paikallislehdestä ja kysyi, mitä tarkoittavat otsikon sanat "parhaat veronmaksajat". Koulussa lapset sitten saivatkin aina loka-marraskuussa kuulla siitä, että isä on rikas. Ei se näkynyt muussa kuin siinä, että käytettynä ei ostettu mitään ja jo 7v iästä sai mennä isälle töihin pariksi tunniksi päivässä. Aika äkkiä oppi, mistä se rikkaus tulee. Vähän myöhemmin oppivat, miten se pysyy.

Kyllähän tuon viimeistään ala-asteella tajuaa, mutta paljon vanhempien asenteesta kiinni miten lapsi sen kokee. Itse kasvoin aika köyhässä perheessä, mutta vanhempani eivät koskaan osoittaneet mitään katkeruutta tai "herravihaa" muita kohtaan, eivätkä puhuneet pahasti rikkaammista. Tuosta johtuen itsellenikin tuli vain sellainen "se vaan on niin" asenne eri tuloluokkia kohtaan. Toki kun sitten kasvaessaan hahmotti asiaa paremmin, niin köyhä lapsuus toimi motivaatiota pyrkiä itse aikuisena parempaan toimeentuloon, joka onkin toteutunut.

Vierailija kirjoitti:

Köyhä yleensä kertoo asian lapselleen, ja opettaa ettei mitään kannata edes yrittää, koska ollaan köyhiä. Näin siitä lapsestakin yleensä tulee köyhä.

Juuri tämä. Ei lapset koulussa huutele toisillee, että mitäs sossun asiakas ja köyhä, mutta kyllä ne aika äkkiä oppii vanhemmiltaan, kuka on varakas. Tällaisen perheen lapsia voi moittia ihmetellen, että eikö sulla edes ole kunnon puhelinta tms. ikään kuih tuhlaamalla pysyisi varakkaana.

Vierailija kirjoitti:

Köyhä yleensä kertoo asian lapselleen, ja opettaa ettei mitään kannata edes yrittää, koska ollaan köyhiä. Näin siitä lapsestakin yleensä tulee köyhä.

Köyhän pitäisi kertoa lapselleen osakesijoittamisesta niin seuraava sukupolvi olisi vauraampi. Lapselle voi heti kun nimi annettu tehdä nordnettiin kuluttomaan indeksirahastoon kuukausisäästösopimuksen. 20e/kk keskimääräisellä 7% vuosituotolla on 20 vuodessa 10000e. Köyhäkin pystyy 2kymppiä laittamaan ja lapsi saa pesämunan kun muuttaa kotoa pois 👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä mitä lapselle kotona kerrotaan ja minkälaisia asenteita hänelle välitetään. Minun lapseni ei ennen teini-ikää kunnolla tajunnut, että me olemme paljon varakkaampia kuin moni muu. Meillä ei koskaan esitelty varallisuutta, ei hankittu merkkivaatteita jne. Vasta kun lapsi alkoi tajuta mm. asuinalueiden välisiä hintaeroja, alkoi totuus hahmottua. Lomamatkat olivat ainoa isompi asia, jossa erot väistämättä näkyivät. Matkoillakin lapsi kuvitteli, että asuimme "perushotellissa", koska sellaisista me hänelle puhuimme, vaikka hotellit olivat parhaasta päästä ja huoneet myös.

Vieläkin huvittaa, kun lapsi noin 9-vuotiaana piti kaverinsa perhettä rikkaana, koska perheellä oli omakotitalo ja auto. Meillä on vain kerrostaloasunto emmekä omista autoa. Ei lapsi tiennyt, että asuntomme on monta kertaa arvokkaampi kuin syrjäinen omakotitalo, emmekä me ole koskaan katsoneet tarpeelliseksi korostaa asiaa. Myös erään toisen kaverin mökki oli hänestä upea, meillä ei mökkiä ole. Annoimme aina lapsen intoilla, ei ole meiltä pois.

Nyt lapsi on aikuinen ja on onneksi omaksunut samanlaisen asenteen rahaan. Hän ei korosta varallisuuttaan vaan nauttii siitä vaivihkaa ja sivistyneesti.

Eli kaikki lähtee vanhempien asenteesta ja siitä, miten kodissa puhutaan rahasta.

En oikein ymmärrä mikä on pointtisi tuossa että omaisuutta pitäisi hävetä? Eli toisinsanoen pitää matalaa profiilia siitä että on varakas eikä nauttia täysin siemauksin mahdollisuuksistaan joita raha tuo.

Ei mulle välittynyt tuosta mikään häpeä, vaan aika samanlainen asenne kuin itselläni on rahaan. Rahaa on kiva olla, mutta omaisuus ei kerro siitä millainen ihminen joku on, joten miksi tehdä siitä numeroa? Eikä kaikki varakkaatkaan halua opettaa lastaan liian valmiiseen pöytään, kun se jälkikasvu kuitenkin joutuu maailmalle aikanaan. -16

Lapsi voi olla myös hyvätuloisesta perheestä, mutta hänelle sanotaan aina, ettei ole varaa mihinkään. Tällä asenteella lapsi voi luulla olevansa köyhä. Noin 18-vuotiaana voi viimeistään ymmärtää, että vanhemmilla olikin melkoisesti rahaa, mutta vanhemmat olivat hyvin säästeliäitä. Tulot voivat olla myös sijoitettu seiniin, jolloin käyttörahaa ei ole köyhää enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhä yleensä kertoo asian lapselleen, ja opettaa ettei mitään kannata edes yrittää, koska ollaan köyhiä. Näin siitä lapsestakin yleensä tulee köyhä.

Köyhän pitäisi kertoa lapselleen osakesijoittamisesta niin seuraava sukupolvi olisi vauraampi. Lapselle voi heti kun nimi annettu tehdä nordnettiin kuluttomaan indeksirahastoon kuukausisäästösopimuksen. 20e/kk keskimääräisellä 7% vuosituotolla on 20 vuodessa 10000e. Köyhäkin pystyy 2kymppiä laittamaan ja lapsi saa pesämunan kun muuttaa kotoa pois 👍

Tästä kommentista kuultaa monin tavoin seitinohut elämänkokemus.

Minä ainakin tajusin heti kolmevuotiaasta asti että köyhiä ollaan kun vanhemmat sitä aina toitottivat. Todellisuudessa asuimme uudessa omakotitalossa, ajoimme uudella autolla ja oli parikin kesämökkiä. Matkoja ei tosin tehty koskaan, en ole koskaan käynyt vanhempieni kanssa ulkomailla, eikä se johtunut rahan puutteesta vaan piheydestä.

Uskon, ettei se lapsi osaa köyhyydestä hirveästi kärsiä, jos vanhemmat eivät katkeroidu ja heittäydy marttyyreiksi. Ainakaan lasten kuullen. Lasten korville ei yksinkertaisesti vain kuulu sellaiset puheet, että voivotellaan, mihin kaikkeen meillä ei nyt ole varaa tai puhutaan hyvätuloisista tuttavista pahaa selän takana. Sellainen on haitallista lasten kehitykselle.

Lapsiin voi sen sijaan iskostaa vanhemman tukea ja rakkautta, joka vie elämässä pidemmälle kuin mikään muu asia. Lapsia voi myös auttaa niin, että pysyy itse mahdollisimman positiivisena ja toimeliaisena. Itse nautin lapsena valtavasti esim. kirppareilla kiertelystä, marjojen ja sienten poimimisesta, pyöräilystä ja kävelystä autolla ajamisen sijaan jne. Vasta jälkikäteen olen tajunnut, että nuo olivat lama-ajan köyhäilyjä, mutta en minä niistä lapsena ollenkaan kärsinyt.

Lisäksi olen sitä mieltä, että suurin lahja, minkä vanhemmat voivat lapsilleen antaa (sen rakkauden lisäksi) on kiinnostus kirjoihin ja lukemiseen. Opiskelu on se kaikkein todennäköisin väylä siihen, että lapsilla menee elämässään vanhempiaan paremmin. Näin minullekin kävi.

Alle 10-vuotias lapseni pitää meitä köyhinä ja sitähän ollaan, kun pienessä kerrostalokolmiossa asutaan ja mihikään ylimääräiseen ei ole varaa. Muut hänen luokallaan asuvat paljolti omakotitaloissa, on auto tai kaksi, on isä ja äiti, lomamatkat, harrastukset, tukiverkot.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, ettei se lapsi osaa köyhyydestä hirveästi kärsiä, jos vanhemmat eivät katkeroidu ja heittäydy marttyyreiksi. Ainakaan lasten kuullen. Lasten korville ei yksinkertaisesti vain kuulu sellaiset puheet, että voivotellaan, mihin kaikkeen meillä ei nyt ole varaa tai puhutaan hyvätuloisista tuttavista pahaa selän takana. Sellainen on haitallista lasten kehitykselle.

Lapsiin voi sen sijaan iskostaa vanhemman tukea ja rakkautta, joka vie elämässä pidemmälle kuin mikään muu asia. Lapsia voi myös auttaa niin, että pysyy itse mahdollisimman positiivisena ja toimeliaisena. Itse nautin lapsena valtavasti esim. kirppareilla kiertelystä, marjojen ja sienten poimimisesta, pyöräilystä ja kävelystä autolla ajamisen sijaan jne. Vasta jälkikäteen olen tajunnut, että nuo olivat lama-ajan köyhäilyjä, mutta en minä niistä lapsena ollenkaan kärsinyt.

Lisäksi olen sitä mieltä, että suurin lahja, minkä vanhemmat voivat lapsilleen antaa (sen rakkauden lisäksi) on kiinnostus kirjoihin ja lukemiseen. Opiskelu on se kaikkein todennäköisin väylä siihen, että lapsilla menee elämässään vanhempiaan paremmin. Näin minullekin kävi.

Entä kun on itse tykännyt lukea ja opiskellutkin pitkään, matalapalkkaiseen ammattiin tosin. Lasta taas ei kiinnosta lukea, mutta haluaa paremman tulevaisuuden.  Paha tässä ohjeita antaa.  Ei se opiskelu aina auta, jos opiskelee kuolevia aloja. Myös tuurista kiinni ja siitä ketä tuntee je keihin törmää, että mihin suuntaan ura sitten lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon, ettei se lapsi osaa köyhyydestä hirveästi kärsiä, jos vanhemmat eivät katkeroidu ja heittäydy marttyyreiksi. Ainakaan lasten kuullen. Lasten korville ei yksinkertaisesti vain kuulu sellaiset puheet, että voivotellaan, mihin kaikkeen meillä ei nyt ole varaa tai puhutaan hyvätuloisista tuttavista pahaa selän takana. Sellainen on haitallista lasten kehitykselle.

Lapsiin voi sen sijaan iskostaa vanhemman tukea ja rakkautta, joka vie elämässä pidemmälle kuin mikään muu asia. Lapsia voi myös auttaa niin, että pysyy itse mahdollisimman positiivisena ja toimeliaisena. Itse nautin lapsena valtavasti esim. kirppareilla kiertelystä, marjojen ja sienten poimimisesta, pyöräilystä ja kävelystä autolla ajamisen sijaan jne. Vasta jälkikäteen olen tajunnut, että nuo olivat lama-ajan köyhäilyjä, mutta en minä niistä lapsena ollenkaan kärsinyt.

Lisäksi olen sitä mieltä, että suurin lahja, minkä vanhemmat voivat lapsilleen antaa (sen rakkauden lisäksi) on kiinnostus kirjoihin ja lukemiseen. Opiskelu on se kaikkein todennäköisin väylä siihen, että lapsilla menee elämässään vanhempiaan paremmin. Näin minullekin kävi.

Entä kun on itse tykännyt lukea ja opiskellutkin pitkään, matalapalkkaiseen ammattiin tosin. Lasta taas ei kiinnosta lukea, mutta haluaa paremman tulevaisuuden.  Paha tässä ohjeita antaa.  Ei se opiskelu aina auta, jos opiskelee kuolevia aloja. Myös tuurista kiinni ja siitä ketä tuntee je keihin törmää, että mihin suuntaan ura sitten lähtee.

Mistä alapeukku? Ei se koulutus aina kesää tee. Keskimäärin monella on mennyt sosioekonominen asema ylöspäin viime vuosikymmeninä, kun on ollut vanhempia paremmat mahikset opiskeluun, mutta mennään sitä välillä alaskin päin ja moni koulutettu tienaisi yhtä lailla pelkillä amispapereille tai ilman.