Lue keskustelun säännöt.
Pelkään lasteni huostaanottoa
25.07.2008 |
En pysty nauttiman äitiydestä ja lapsistani, kun pelottaa, että koska ne viedään pois.
En ole alkoholisti, en käytä huumeita. Lapsien ei tarvitse nähdä nälkää ja jne.
Mielestäni olen riittävän hyvä äiti. Eikä kukaan voisi rakastaa ja ymmärtää lapsiani, niinkuin minä äitinä. Tunnen lapseni paremmin kuin muut. En pelkää vain itseni takia vaan olen aidosti huolissani lasteni tulevaisuudesta.
Pelko johtuu siitä, että olen suurennuslasin alla. Sossuun on valitettu ainakin tarhasta en tiedä onko muualta. Vanhempi lapseni satuttaa nuorempaa.(naarmuja naamassa). Meillä käy perhetyöntekijä kyttäämässä ja vie lapsia ulos ja kuulustelee niitä. On mukamas auttamassa. Mitään kasvatusneuvoja kuitenkaan ei anna. Kyselee vaan ja kirjoittaa havaintojaan ylös paperille. Olen siis yksinhuoltaja, joten isästä ei ole apua.
Mitä mieltä olette? Onkohan pelkoni aiheellinen?
Kommentit (4)
Tuntuu vaan jotenkin niin tekosyyltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdalla oli lähestulkoon sama tilanne. Olin kahden pienen yksinhuoltaja, ja jouduin kunnassa lastenvalvojan syyniin. Kaikki alkoi alunperin tilanteesta, jossa kerrostalon seinänaapuri oli tehnyt ilmoituksen yöllä jatkuvasti itkevästä vauvasta.
Pojalla oli paha koliikki, jonka vuoksi ajelin autolla ympäriinsä, vanhempi lapsi mukana myös yöllä, koska se oli ainoa asia mikä vauvaa rauhoitti. Myös tästä jouduin kuulusteluun. Minulle määrättiin perhetyöntekijä joka kävi joka päivä ktasomassa mitä tapahtuu. Myös lääkärissä jouduin lapset käyttämään, koska vanhemmalla lapsella oli mustelmia.
Tilanne paheni, kun tapasin nykyisen mieheni. En saanut poistua kotonta, en saanut viedä lapsia lomalle mökille. Koska minun piti olla jatkuvasti kotona, että perhetyöntekijä voi syynätä tekemisiäni, vaikka elin täsyin normaalia yksinhuoltajan elämää. Alkoholia en ollut käyttänyt tippaakaan sen jälkeen kun esikoista aloin odottamaan, enkäk sitä ennenkään kuin satunnaisesti siideri saunailtana. Joten en käsittänyt ollenkaan mistä syyni johtui.
Lopulta ilmoitin lastensuojeluun, että haluaisin aloittaa oman elämän uuden mieheni kanssa, joka oli lastenvalvojan mielestä täysin naurettava ajatus, ja lasten elämää huonontava?!? Ehdottivat tässä vaiheessa sijaisperhettä, että saisin asiani kuntoon.
Ihmettelin mitkä asiat? Kaikki oli kunnossa. Velkaa ei ollut, lapset voivat hyvin, olin itse pääsemässä töihin pian, uusi mies omisti talon johon pyysi meitä asumaan. Tämä kun ei vaan olisi lastensuojeluun sopinut, koska olisin lähtenyt 100 kilometrin päähän.
Lopulta saimme tarpeeksemme. Otimme yhteyttä sosiaalitoimeen, jota jota kautta sosiaalilautakuntaan ja sitä kautta vielä ylempiin tahoihin.
Tein usean valituksen lautakuntaan perhetyöntekijöistä. Lopulta jouduimme viemään asian oikeuteen. tuohon loppui kaksi vuotta kestänyt elämän "helvetti" Mitään korvauksia en hakenut, enkä varmaan olisi saanutkaan. Mutta sainpahan tiedon, että en ole tehnyt koskaan mitään väärää. Ja olin turhaan kärsinyt leimaamisesta monta vuotta.
Suosittelisin tekemään saman, sillä tuon alan ihmiset pystyvät halutessaan tuhoamaan toisen ihmisen elämän totaalisesti ilman syytä. Toimi nopeasti.
tee ilmoitus ja heti!
satuttaa sitä pienempää, mahdollisesti käyttäytyy omassa ryhmässäänkin vastoin hyviä käytöstapoja? Ja sun pitäisi nyt selvittää ja nopeasti, miksi esikoinen on tollanen? Syitä voi olla vaikka kuinka paljon, mutta ilmeisesti tätä kiusaamista on jatkunut pitempään. Eli rankaisematta on löydyttävä nyt joku tapa millä tää häiriökäyttäytyminen loppuu. On todella kamalaa jos annat isomman terrorisoida pienempää, siihen ei ole mitään oikeutusta. En yhtään ihmettele että perhetyöntekijä on teille lähetetty. Eikö tää pienen kiusaaminen mitenkään sua huoleta?