Miksi jotkut kertovat itsestään jatkuvasti jotain mitätöntä asiaa, jota pitävät hienona?
Sarjassamme antoi kaupassa jollekin kymmensenttisen, kun tältä se puuttui. Tätä sitten kertoo uudestaan ja uudestaan kaikille, jotka tulevat vastaan.
Vanhempi ihminen kyseessä.
Vaikea suhtautua, kun hän tulee vastaan, ja tietää, että kohta hän taas kertoo sen jutun. Kun juttu ei ole edes kiinnostava...
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
dementia?
Muuten vaikuttaa ihan normiskarpilta vielä, muistaa kaikkien naapureiden asiat ja on kiinnostunut sellaisesta, mitä ei tiedä... ap
No just siksi, koska pitävät sitä jostain syystä hirveän hienona juttuna ja siksi haluavat puhua siitä. Ja olettavat tietysti, että muut ovat samaa mieltä
Ehkä hänen elämänsä on turhan yksitoikkoista. Jäi mieleen kun pappa aina kertoi samoja tarinoita elämästään uudelleen ja uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Työkaverini kertoo alvariinsa pitkää tarinaa siitä, miten hänen äitinsä opiskeli korkeakoulussa kun hän oli pieni. Että oikein kasvatti lasta ja opiskeli samaan aikaan. Aika uskomatonta.
Uudestaan ja uudestaan. Kukaan meistä ei tunne hänen äitiään.
Minusta kuulostaa vain somalta miten ylpeä tuo työkaverisi on äidistään. Onhan se nyt rankkaa opiskella ja hoitaa lasta samaan aikaan. :)
Omasta suvusta ei tule mieleen ketään kuka olisi tehnyt lapsia noin aikaisin, isoäitinikin ovat aikanaan olleet työelämässä vuosia ja yli 25-vuotiaita ensimmäisen lapsen kohdalla. Itsellekään ei ole tullut mieleen vääntää lapsia ennen kuin opiskelut ovat päättyneet, tuntuisi teiniäidiltä.
Anoppi kertoo joka tapaamisella oikein pitkän kaavan ja kaikkien yksityiskohtien kanssa siitä, että hänen äitinsä oli Sairaanhoitaja. Hän oli Sairaanhoitaja ja ihan työskenteli sairaalassa. Hän tiesi siis kaiken ihmisen fysiologiasta ja lääketieteestä ja oikeastaan siis kaikesta. Ja jotenkin mystisesti tämä kaikki maailman viisaus oli tihkunut äidistään häneen.
Aina kun oli tulossa joku edes vähäinen erimielisyys anopin kanssa (kuten että ostetaanko kaupasta tummaa vai vaaleaa leipää) niin osaa melkein ennustaa, että kohta alkaa taas jonkun aasinsillan kautta juttu siitä, miten hänen äitinsähän muuten oli Sairaanhoitaja ... ja juttu johtaa siihen, että Sairaanhoitajan korkean tiedon auran loisteessa olisi kyllä pitänyt valita vaalea leipä niin kuin hän halusi.
Vähän kiusallista, kun joka kerta tietää että tämä juttu tulee nyt taas ja siinä menee se 20 minuuttia. Ei auta että sanoo että joo, niinhän sinä muuten jo kerroitkin. Hän kertoo sen alusta loppuun asti silti.
(Olen muuten itse erikoistuva lääkäri, mutta se ei ole samalla lailla mainitsemisen arvoista eikä tähän taida mitään suurempaa viisauspooliakaan liittyä.)
Vierailija kirjoitti:
Anoppi kertoo joka tapaamisella oikein pitkän kaavan ja kaikkien yksityiskohtien kanssa siitä, että hänen äitinsä oli Sairaanhoitaja. Hän oli Sairaanhoitaja ja ihan työskenteli sairaalassa. Hän tiesi siis kaiken ihmisen fysiologiasta ja lääketieteestä ja oikeastaan siis kaikesta. Ja jotenkin mystisesti tämä kaikki maailman viisaus oli tihkunut äidistään häneen.
Aina kun oli tulossa joku edes vähäinen erimielisyys anopin kanssa (kuten että ostetaanko kaupasta tummaa vai vaaleaa leipää) niin osaa melkein ennustaa, että kohta alkaa taas jonkun aasinsillan kautta juttu siitä, miten hänen äitinsähän muuten oli Sairaanhoitaja ... ja juttu johtaa siihen, että Sairaanhoitajan korkean tiedon auran loisteessa olisi kyllä pitänyt valita vaalea leipä niin kuin hän halusi.
Vähän kiusallista, kun joka kerta tietää että tämä juttu tulee nyt taas ja siinä menee se 20 minuuttia. Ei auta että sanoo että joo, niinhän sinä muuten jo kerroitkin. Hän kertoo sen alusta loppuun asti silti.
(Olen muuten itse erikoistuva lääkäri, mutta se ei ole samalla lailla mainitsemisen arvoista eikä tähän taida mitään suurempaa viisauspooliakaan liittyä.)
Hauska tuo viimeinen, suluissa oleva kohta.
Tätini jaksoi turinoida kesälampaistaan. Sama tarina uudelleen ja uudelleen kaikille jotka sen vain jaksoivat kuunnella. Mutta se hänelle suotakoot, koska elämä oli potkinut pari vuotta päähän (syöpä yms) ja lampaat olivat yksi harvoista iloista mitä hänellä sattui olemaan.
Vastaus on kysymyksessäsi: ihminen pitää itse sitä asiaa hienona. Kukapa meistä on oikea arvostelemaan sitä, mikä toiselle on tärkeää. Varsinkin vanhemmiten ihmiset alkavat usein toistaa itseään, kun elämänpiiri kapenee.
Vierailija kirjoitti:
Tätini jaksoi turinoida kesälampaistaan. Sama tarina uudelleen ja uudelleen kaikille jotka sen vain jaksoivat kuunnella. Mutta se hänelle suotakoot, koska elämä oli potkinut pari vuotta päähän (syöpä yms) ja lampaat olivat yksi harvoista iloista mitä hänellä sattui olemaan.
harmiton höppänä
En tiedä. Työkaverini kertoo alvariinsa pitkää tarinaa siitä, miten hänen äitinsä opiskeli korkeakoulussa kun hän oli pieni. Että oikein kasvatti lasta ja opiskeli samaan aikaan. Aika uskomatonta.
Uudestaan ja uudestaan. Kukaan meistä ei tunne hänen äitiään.