Miesten höperöintejä...

ja ukko kyttäs formuloita koko ehtoon. Kätilö vaihtui välillä ja ukko ei edes ehtinyt tervehtimään - huikkas vaan sohvalta moit ja jatkoi tuijottelua. Mainoskatkolla kävi hieromassa mun selkää (oikeesti!).



Lopulta jouduttiin sektioon, joten vormulat jäi kesken : )

ja mun mies on tosi pitkä. Sit kun lapsi oli saatu ulos niin kätilö laitto vauvan hetkeksi mun rinnalle ja pyysi sitten miestä, että lähtee pesemään vauvaa.



Kun mies nousi ylös niin se näki sermin yli suoraan leikkaushaavaan joka oli tietty vielä iha levällään. Kalpeeksi veti, istui sitten pää polvien välissä ja huuteli kätilölle et älä pese! älä pese! tuun iha justinsa - puuuhhläähhhpuuhhh...

Tää ei aivan välttämättä kuulu tähän, mut mua tää nauratti..

Eli laps ei vielä syntynyt ja harkitsin tässä pinkin keikalle lippujen ostoa (nyt siis kuitenkin päätin olla ostamatta,kun laps aivan liian nuori kun oikeesti järellä ajattelee ja keikkoja nyt tulee ja menee joka tapaukses) mut kyselin mieheltä mitä mieltä ois et mentäis mun veljen luo (lapsen tuleva kummisetä) ja ne sais yhdessä sit lasta hoitaa ku meen sinne keikalle, pumppaan maidot valmiiks jos imetys onnistuu.

Tää sitten siihen "Höh, mä luulin et jäisin kotiin vauvan kanssa" (asutaan 4h:n ajomatkan päässä helsingistä) katsoin hetken miestä et mitä, onko tosissaan ja naurahdin et " ei nyt taida onnistua koska ajattelin imettää lasta sit kun syntyy", mies ei millään ymmärtänyt et mikä ongelma siinä sit tulis, et eihän se ois ku yks viikonloppu,mikseivät pärjäis keskenään. Mulla kesti oikeesti tajuta et tää on tosissaan ja yritin nätisti sanoa "mutkun mun tissit ei voi jäädä sulle käyttöön ku ne tulis mun mukana". Miehen mielestä korvikkeita vois sen aikaa sit käyttää :D

Saakohan tästä selvää et mikä mua ees nauratti, hope so :)

ompas sulla murunen mies : )

Jorinat pinoon nyt!



-2

mut mun mies on yleensä niin hiljainen, ettei se paljon ole jorinoinut... mitä nyt pari hölmöilyä tullut molemmilla synnytysreissuilla.



Ekan synnytyksessä multa leikattiin väliliha, ja kätilö ajeli multa karvat siitä välilihan kohdalta. Mies ei sanonut asiasta mitään siinä vaiheessa, mutta kun vauva oli syntynyt, kylvetetty, puettu ja annettu mun syliin, ja kätilö oli poistunut salista, mies katsoi mua vähän hölmön näköisenä ja kysyi, että "ajoiko se sulta kaikki karvat pois?" Minä totesin, että ei kai, kun siitä vaan mistä leikkasi, mitä sitten. Mies tokaisi, että eikö se näytä vähän tyhmältä kun on semmonen kalju läntti sitten siinä... johon minä valistin, että kyllä ne takaisin kasvaa.



Tokan synnytys käynnistyi, kun olin juuri saanut sairaalakassin pakattua (seuraavana aamuna piti mennä käynnistykseen) - vedet lorahtivat suoraan sairaalakassiin. Mies toljotti mua vähän aikaa, minä itekin olin aika pihalla että mitä tapahtui, ja sitten mies sanoi: "Ethän sä nyt enää voi noita sinne sairaalaan ottaa." Ihan tosi vai? No, sitten itse synnytyksessä mies oli torkkunut pari tuntia siinä mun vieressäni keinutuolissa, kun minä rupesin tökkimään häntä hereille, että hän kutsuisi kätilön paikalle, kun minusta tuntui siltä, että vauva olisi kohta syntymässä. No mies kutsui kätilön katsomaan tilanteen, ja kätilö tokaisi, että juu, pikkuhiljaa voit alkaa asennoitumaan siihen että kohta aletaan ponnistaa. Mies ponkaisi keinutuolista ylös, lähti ovelle, tuli takaisin sängynviereen, katsoi mua ja kysyi: "Voiksä oottaa sen aikaa että mä käyn tupakalla?" Kätilökin kääntyi katsomaan miestä vähän kulmakarvojaan kohautellen, minä tokaisin että kyllä mä olen jo ihan kylliksi tässä odotellut, enempää en ala odottelee jos se on nyt syntyäkseen. Mies näytti empivän vähän aikaa, meneekö vai ei, tuhahti sitten ja totesi, että "no mä meen sit vasta kun se on syntyny, jos sä lupaat synnyttää äkkiä". Kätilö sanoi tähän, että jos noin on kauhee tupakan tuska, niin varmaan kannattaa mennä nyt, tässä ei ruveta hoppuilee yhtään sen enempää mitä on pakko. Mies ei mennyt, mikä sinänsä oli hyvä, ei nimittäin olisi ehtinyt takaisin ennen vauvan syntymää (6 minuuttia myöhemmin vauva oli maailmassa).

ja jossain loppuvaiheen ultrassa lääkäri valisti, että A-vauva on raivotarjonnassa. No minä en tuota miettinyt sen kummemmin, aattelin et kait se ehtii kääntyä.



Mies oli jotenki tosi vaisuna parikin päivää. Vihdoin kysyin siltä, että mikä ihme murehduttaa. Mies sitten surkeana avautui, että hän niin murehtii sitä A-vauvaa, että onko se ihan terve ja normaali vai jotenkin vammainen kun on niin raivona? Ja miten ne voi tietää että se on raivona?



Helpottuneena sit valistin miestä, että vauva voi ihan hyvin eikä raivoa sen kummemmin ; ))

oottelin sängyllä, enkä viittinyt vielä pukea vauvaa toppapukuun ettei tulis kuuma. Laukkujakin

oli muutama ja sitäpaitsi miehellä autossa turvakaukalo.

Soitti sitten sairaalan parkkikselta että tuutko jo alas.

Mä olin niin hämmästynyt etten tajunnut edes suuttua. Sanoin vaan että olis kyllä kiva jos tulisit auttamaan. Tuli sitten mutta naama väärinpäin.

Ja ihmeellistä tässä on se että oli synnytyksessä innolla mukana ja on lapsen hoidossa ollut upeasti mukana. Kai se oli vaan niin sekaisin??

Ukkorukka.