Katsokaa päivittäin naapurivanhustenne pihoja, ettei ole vanhus hangessa.
Löysin eilen ikäihmisen hangesta makaamasta. Oli pihallaan liukastunut ja murtanut jalkansa. Oli jo hypotermiavaiheessa eikä pystynyt kommunikoimaan.
Eli: katsokaa hieman naapurienne perään, jos ovat vanhoja ja yksin asuvia. Talvella kuolee nopeasti ulkona.
Kommentit (22)
Mutta aika tiuhaan pitäisi niitä naapurin vanhuksia partioida, sillä näillä pakkasilla hankeen tuupertunut ihminen alkaa kärsiä hypotermiasta melko nopeasti... ei siis riitä se kerran päivässä tsekkailu. Miksi tuollaisella ihmisellä ei ole hälytysranneketta tms., se on jo hyvä kysymys. PS: myös nuorelle ihmiselle voi käydä tuolla lailla kälyisesti, ei tarvita kuin kunnon liukastuminen vähemmän liikennöidyllä metsätiellä...
miksi ei ole ranneketta? Ehka hanella ei ole ketaan kiinnostunutta laheista ja itse ei ole sellaisesta kuullutkaan.
En tunne ap:n naapuria...
Se kuulkaa muuten kuuluu nykyään lakiin, että kuntien kuuluu kartottaa vanhusten palvelutarve.
on niin perinteinen itsestään pärjääjä, ettei kehtaa ottaa muilta apua. Ei kehtaa pyytää mitään kotiavustajaa. (On aina ollut muiden apuna itse) Hänen poikansa sanoi, että ei ottaisi tai ainakaan käyttäisi ranneketta. Ja: ongelmat esiintyvät juuri näillä pihasaunareissuilla. Ehkä ranneke on otettava pois, jos vaara kastua?
Muuten: kävin tänään katsomassa sairaalassa. Voi, miten ihanaa oli nähdä hänet turvassa ja elossa. Mahtava tunne, kun muistan sen kauhean näyn, että oli lähes ilman vaatteita maassa veren joukossa.
Huolehtikaa lähellä asuvista vanhuksista!
ap
Mutta aika tiuhaan pitäisi niitä naapurin vanhuksia partioida, sillä näillä pakkasilla hankeen tuupertunut ihminen alkaa kärsiä hypotermiasta melko nopeasti... ei siis riitä se kerran päivässä tsekkailu. Miksi tuollaisella ihmisellä ei ole hälytysranneketta tms., se on jo hyvä kysymys. PS: myös nuorelle ihmiselle voi käydä tuolla lailla kälyisesti, ei tarvita kuin kunnon liukastuminen vähemmän liikennöidyllä metsätiellä...
miksi ei ole ranneketta? Ehka hanella ei ole ketaan kiinnostunutta laheista ja itse ei ole sellaisesta kuullutkaan.
En tunne ap:n naapuria...Se kuulkaa muuten kuuluu nykyään lakiin, että kuntien kuuluu kartottaa vanhusten palvelutarve.
jossa vanhuksella oli jokin hälytysjärjestelmä, jonka piti ilmeisesti hälyttää mikäli lähtee ulos. Kukaan ei vain hälytystä saapunut tarkistamaan.
Verta, hypotermiaa ja vielä ehdit käydä häntä katsomassakin sairaalassa!;-) Tärkeä asia toki muistuttaa noin niiku yleisellä tasolla,.
Mutta aika tiuhaan pitäisi niitä naapurin vanhuksia partioida, sillä näillä pakkasilla hankeen tuupertunut ihminen alkaa kärsiä hypotermiasta melko nopeasti... ei siis riitä se kerran päivässä tsekkailu. Miksi tuollaisella ihmisellä ei ole hälytysranneketta tms., se on jo hyvä kysymys. PS: myös nuorelle ihmiselle voi käydä tuolla lailla kälyisesti, ei tarvita kuin kunnon liukastuminen vähemmän liikennöidyllä metsätiellä...
miksi ei ole ranneketta? Ehka hanella ei ole ketaan kiinnostunutta laheista ja itse ei ole sellaisesta kuullutkaan.
En tunne ap:n naapuria... Se kuulkaa muuten kuuluu nykyään lakiin, että kuntien kuuluu kartottaa vanhusten palvelutarve.
ja jarjestys, ei tarvitse kenenkaan mistaan huolehtia. Jattivat minutkin sairaalassa kipuineni itkemaan kun tuli lakisaatoinen tauko.
herättelen yhteisvastuuseen lähellä asuvista vanhuksista. Tämä tapaus ainakin herätti minut.
Kirjoitin juuri kirjeen hänen omalääkärilleen. Vien sen huomenna terveyskeskukseen. En tiedä auttaako se mitään. Yritän nyt kuitenkin. Jotain hänen oloissaan täytyy muuttua, jos vielä toipuu.
Sellaiset tapaukset ovat kauheita, että joku makaa kauan kotonaan kuolleena. (Tosin jotkut erakoituvat omasta halustaan.) Isosetäni löydettiin elossa muutaman päivän kuluttua kompastumisestaan asunnostaan, kun ei tullut talon yhteiseen saunavuoroon (tosin liian myöhään, kun kuoli yöllä sairaalassa.) Isoäitini huomasi bussikuski hautuumaalla, kun siellä vain harhaili tuntitolkulla. (Eksynyt dementikko)
Pelastavia ja välittäviä ihmisiä onneksi on.
ap
huonosti kommentoitu, sinä aivolaiskiainen joka et usko että itsellesi, perheellesi, isovanhemmillesi voisi käydä jotain, etkä tietenkään vähääkään välitä mitä naapurille kuuluu.
vielä lapsiakin ehdin vahtia. (Tosin varmaan stressaannun, jos rouva palaa takaisin kotiinsa ja mikään ei muutu. Ei pysty millään vahtimaan koko ajan ja nyt on niin kylmä. Rouva alkaa ulkoilla usein jo viiden aikoihin aamulla. Ei ole dementikko. On äärettömän avulias, mutta itsepäinen ja väittää pärjäävänsä, vaikkei pärjää.)
ap
hieno juttu ap, sinunlaisia tarvitaan lisaa
yhteyttä ip-lehtiin niin pääsisit lööppeihin. Yleensähän tämmöset onkin "Vanhus verissään, alasti hangessa, Naapuri pelasti viimehetkillä"
kyllä se niin totta on, että vanhus ei aina pääse itse ylös... Meilläkin kävi tuossa jokin aika sitten niin, että mummo oli menossa viemään koiralle ulos ruokaa, kun kompastui ja suojeli sitten sitä koiran kippoa niin paljon ettei tajunnut tuota panna maahan ja yrittää sitten ylös. Siellä makasi hangessa ohuessa vaatetuksessa. Onneksdi asuu ihan tuossa vieressä niin ettei kovin pitkään tarvinnut maata vaan mieheni ulos mennessään kuuli äitinsä huutelevan ja meni apuun. Muuten olisi ehkä joutunut makaamaan siinä vielä puolisen tuntia kunnes poikani tuli koiraa lenkittämästä. Koira on siis mummon mummon js tuo haluaa itse hoitaa sen, lenkitys on meidän homma nykyään, kun sen on itsekin huomannut ettei pysty siihen. Ranneketta haettiin, mummo kun kaatuilee sisälläkin, mutta sitä ei ole saatu. Onneksi asumme naapurissa.
ovat teho-osastolla saaneet hänen lämpönsä nousemaan jo ilman vakavaa sydänongelmaa.
Ihanaa. Varmaan johdatusta, että juuri silloin sinne tuli mentyä.
ap
säännöllisesti. Nyt tuntuu huonolta, etten ole aiemmin seurannut. Nytkin tuli mentyä sinne johdatuksen vuoksi ilmeisesti. Naapuri puhui olevansa huolissaan ja mentiin.
ap
On jo kaksi löydetty liian myöhään tämän vuoden puolella
Nyt kun viela kaikki muistaisimme silloin talloin koputtaa ovelle ja kutsua vanhus kaffelle.
Lööppeihin en todellakaan halua. Tuskin toinen löytämiseen osallistunut naapurikaan. (Tosin olisi siinä se hyöty, että tällainen tärkeä naapureistavälittämisasia pääsisi esiin) En todellakaan pidä tätä muuna kuin, että Jumala oli päättänyt, ettei hänen aikansa vielä ollut.
Saakohan sellainen ranneke uppokastua kunnolla. En tiedä, suostuisiko ottamaan edes sellaista sittenkään.
Minun on nyt pakko uskoa johdatukseen, sillä meidän naapuri löytyi viime minuuteilla ja ei todellakaan näkynyt ilman, että meni ihan sinne hänen sisäpihalleen. Järkyttävää, miten viime hetkellä sinne tuli mentyä. (Toinen naapuri siis jutteli minulle olevansa huolissaan ja tuli mentyä ja meille aukeni järkyttävä näky.)
Kehotan edelleen kaikkia hiukan katsomaan naapurivanhusten perään ja tosiaan, kuten joku ehdotti, myös joskus kutsumaan kaffelle myös.
ap
miksi ei ole ranneketta? Ehka hanella ei ole ketaan kiinnostunutta laheista ja itse ei ole sellaisesta kuullutkaan.