Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa ehtii muka seurustelemaan kun yksin on tekemistä alvariinsa
13.06.2022 |
Tarkoittaako tämä sitä, että olen vaan erakko.
Käyn töissä, töiden jälkeen tulen kiireen vilkkaa kotiin, koska on hyvä keli, että pääsen pyöräilemään. Saatan ottaa termarikahvin mukaan, jota siemailen vaikka jossain rannalla.
Kun tulen pyöräilystä, onpa kivaa mennä johonkin hakemaan joku herkkuruoka tai sitten tehdä kotona ruokaa.
Illalla onpa rentouttavaa, kun saa rauhassa aloittaa jonkun uuden sarjan tai päästä lukemaan parvekkeen hiljaisuuteen kirjaa. Siitä sitten nukkumaan kun väsyttää. Ihana rauha, hyvä päivä.
Ja jos on vapaa, pyöräilen heti aamusta rannalle ja saatan viettää siellä monta tuntia lukien kirjaa, sitten ruokaa, sarjoja, kirjoja, pianon soiton harjoittelua.
Ja sitten kun on sosiaalinen päivä vaikka sukulaisen tai sukulaislapsen synttärit tai ystävän näkemistä, on tietysti sitten niitä juttuja. Kaikki muu aika, kun saa olla yksin, on kiva touhottaa itsekseen.
On ihanaa kun on kesäloma, kesäreissu ja hotellireissua yksin, omassa rauhassa. Kaikkea tuollaista yksin, mukavaa olemista omassa rauhassa. Jos oikein kyllöittää, voi heittää smaltalkkia vaikka ohikulkijalle, jos hän näyttää sosiaaliselta.
Sitten miettii, että ainiin, puolisoako pitäisi tässä etsiä? Sitten ihan miettii, että missä ajassa sen kanssa sitten seurustelisi. Sehän on tavallaan pois siitä omasta ajasta.
Sitten miettii, että ehkä oon vaan valitettavasti niin erakkoluonne, etten vaan yksinkertaisesti kaipaa tähän ketään höpöttämään ja olemaan. Yksin nukkuminenkin on parasta.
Sitten kuitenkin miettii, että jääköhän siitä sitten pois, kun ei ketään ole. Voiko elämä muka muuttua vielä mukavammaksi?
Kokemuksia siitä, että jos olet erakko, oletko löytänyt kuitenkin kumppania, jonka kanssa viihdyt yhtä hyvin, kuin itseksesi?
Kommentit (18)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se jonkun kanssa seurustelu on sitten sitä omaa aikaa. Eli sitä mitä haluat silloin tehdä eniten.
Sullahan hyvin on asiat. Itse kaipaisin puolisostani seuraa tekemisille, mutta en saa. En oikein osaa nauttia yksin matkustelusta, mutta eipä oikein muuta voi.
Onhan se hankalaa, jos Loppuelämäsi Tärkein Ihminen pitää yrittää mahduttaa johonkin rakoon. Siksi parisuhteita ei nykyään synnykään. On vain seksiä ja lätinää.
Vierailija kirjoitti:
Etkö kaipaa kunnon jäykkää jormaa ahtëriisi?
Harvoin. Seksikin on oikeastaan kivointa vaan siinä alkuhuumassa, sen jälkeen vaikkapa pyöräily vie voiton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen introvertti!
Ratkaisu on yhtä introvertti puoliso! Asumme lähekkäin mutta emme suunnittele yhteenmuuttoa lainkaan, sillä molemmille on tärkeää oma tila ja oma aika. Joskus mutta aika harvoin näemme arkisin pikaisen kahvin tms merkeissä mutta pääsääntöisesti molemmat haluavat työpäivän jälkeen rentoutua itsekseen. Tekstailemme toki päivän mittaan, toivotamme hyvät huomenet ja kysymme miten päivä on mennyt mutta viesteihinkään ei ole pakko olla heti vastaamassa. On tyypillistä että toinen lukee viestin mutta vastaa siihen vasta tuntien päästä.
Lauantai ollaan yhdessä jolloin yleensä käydään ulkona tai sitten vain toisen luona kokaten ja leffaa katsellen ja vietetään yö yhdessä. Sunnuntaina hidas rentouttava aamu, mutta toinen lähtee yleensä jo puolilta päivin ja molemmat saavat sunnuntaista suurimman osan itselleen.
Rutiini muodostui tällaiseksi ihan itsekseen ja tuntuu molemmille luontevalta ja homma on toiminut useamman vuoden näin. Tosiaan kummallakaan ei ole tarvetta muuttaa yhteen tai perustaa perhettä, joten tilanne on optimaalinen.
Olen aiemmin seurustellut ns. tyypillisemmällä eli tiiviimmällä tavalla ja se ei sopinut minulle lainkaan, toisen jatkuva läsnäolo ahdisti ja olin jatkuvasti kireä sekä ärtynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin naisen, jonka kansda vois tehdä melkein kaikkia noita yhdessä. Oma aika on tärkeetä ja sitä pitää myös saada.
Kaikki nuo mainitsemasi on sen oikean kanssa vielä monin verroin kivempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos teet noita kaikkia luettelemiasi asioita mieluiten itseksesi, sinun ei tosiaan kannata seurustella. Itse näkisin, että monia noista luettelemistasi jutuista voisi tehdä yhdessä toisen ihmisen kanssa.
Minä olen samanlainen kuin ap ja tarvitsen omaa aikaa. Onneksi puoliso ymmärtää ja hänellä on omat menot. Meillä on kaksi asuntoa ja niinä päivinä, kun saan olla yksin, oikein virkistyn. Toivun ja kerään voimia ja saan tehtyä kaikenlaista rästiin jäänyttä. Tarvitsen niitä omia päiviä, jotta tunnen olevani minä itse taas.
T. Introvertti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
@12 kyllä, aika lailla teen noita juttuja mieluiten itsekseni. Olisi esimerkiksi ikävää, jos olisi se kuviteltu kumppani, ja sovitaan, että "huomenna lähdetään aamusta pyöräretkelle". Sitten aamulla herään, olen valmis, ja toinen haluaakin vielä jatkaa unia. Sitten turhaudun, kun heti ei pääse.
Tai sama toisinpäin, jos toinen herää aikaisemmin ja odottaa, että itse nousen ylös, ja itse haluisin vaikka nukkua, enkä jaksakaan heti lähteä.
Suhde on yhtä kompromissin tekoa, jatkuvasti. Niistä en pidä, haluan elellä omalla tavalla.
Todella hyvä. Kun mies kertoo nämä samat asiat, että on oivaltanut itsenäisyytensä, paikalle tulee kolmetoista miesvihaajaa sekunnissa, ja ketju poistetaan. On se jännä. Sellainenkin asia, että ei tarvitse koko ajan miellyttää jotain toista. Kun saa kuunnella aamuisin luontoa kahvikuppi kädessä, ja päättää koko päivän kulun. Tekee töitä sen verran kuin tarvitsee tehdä, ja kaikki muu on omaa aikaa. Todella loistavaa. Hyvä AP!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
@12 kyllä, aika lailla teen noita juttuja mieluiten itsekseni. Olisi esimerkiksi ikävää, jos olisi se kuviteltu kumppani, ja sovitaan, että "huomenna lähdetään aamusta pyöräretkelle". Sitten aamulla herään, olen valmis, ja toinen haluaakin vielä jatkaa unia. Sitten turhaudun, kun heti ei pääse.
Tai sama toisinpäin, jos toinen herää aikaisemmin ja odottaa, että itse nousen ylös, ja itse haluisin vaikka nukkua, enkä jaksakaan heti lähteä.
Suhde on yhtä kompromissin tekoa, jatkuvasti. Niistä en pidä, haluan elellä omalla tavalla.
Nyt kun olen ollut yksin muutaman vuoden, olen tosiaan oivaltanut kuinka paljon parisuhde vaatii sitä jatkuvaa hyppimistä. Se on sitä kompromissia. Ei oikein koskaan voi olla levollinen, kun pitää koko ajan odottaa, että taas mennään johonkin hyppäämään pituutta. Lähdin myös somesta kokonaan, koska tajusin, että siinä on sitä samaa toisten odotuksiin menemistä. Se oli todella hyvä päätös. Nyt suunnittelen reppureissua Aasiaan, enkä aio ottaa ketään mukaan, haluan juoda hyvää vietnamilaista kahvia yksikseni jossain ja ihan vaan olla. Sitten siirtyä näkemään Filippiinit ja nähdä upeat paratiisisaaret. Kaikkeen on mahdollisuus nyt.
Mutta vaikka tiedän olevani tällainen, tosiaan välillä esimerkiksi, jos nään jotain ystäväpariskuntia tai ystäviä, ketkä kertovat parisuhteestaan ja kuinka se vaan on niin ihanaa huonoine ja hyvine puolineen. Kuinka oikein näkee edelleen ne perhoset toisen vatsassa, vaikka he olisivat olleet vuosia yhdessä. Se yhteinen nauru, yhteinen suunnittelu asioihin ja kuinka toinen on toiselle kaikki.
Sitten oikein pakahdun kuunnella heitä, se kuulostaa välillä ihan sadulta, että vau. Sitten mietin, että ainiin, tuollaistakin voisi olla. Sitten mietin luonnettani, että olenko vaan vääränlainen tyyppi parisuhteeseen.
Lapsistakin pidän, pakahdun heistäkin hetkittäin.
Toki joo, eihän kaikki parisuhteet ole samanlaisia, täällä esimerkkejä erilaisista suhteista.
Vierailija kirjoitti:
@12 kyllä, aika lailla teen noita juttuja mieluiten itsekseni. Olisi esimerkiksi ikävää, jos olisi se kuviteltu kumppani, ja sovitaan, että "huomenna lähdetään aamusta pyöräretkelle". Sitten aamulla herään, olen valmis, ja toinen haluaakin vielä jatkaa unia. Sitten turhaudun, kun heti ei pääse.
Tai sama toisinpäin, jos toinen herää aikaisemmin ja odottaa, että itse nousen ylös, ja itse haluisin vaikka nukkua, enkä jaksakaan heti lähteä.
Suhde on yhtä kompromissin tekoa, jatkuvasti. Niistä en pidä, haluan elellä omalla tavalla.
Kyllä, suhde on kompromissien tekemistä. Muuten se ei toimi. Kompromisseissa kumpikin joustaa, ei välttämättä joka kerta eikä välttämättä aina yhtä paljon, mutta kompromissi ei ole sellainen, missä vain toinen joustaa aina.
Mutta noihin luettelemiisi ongelmiin auttaa se, että sen sijaan että sovittaisiin, että lähdetään "aamulla", sovitaan, että lähdetään "kymmeneltä". Silloin tietää, että jos sattuu heräämään kuudelta, voi rauhassa syödä aamupalan ja lukea kirjaa kunnes toinen on valmis lähtemään. Tai vaihtoehtoisesti tietää, että pitää herätä viimeistään yhdeksältä (tai kuinka paljon aikaa nyt kukin aamutoimiinsa tarvitseekaan), jotta ehtii kymmeneltä liikkeelle.
Onneksi ap tiedostat tekeväsi asioita mieluiten itseksesi ja ettet kaipaa ketään rinnallesi kompromisseja tekemään. Huonompi homma olisi, jos "väkisin" etsisit itsellesi puolison, etkä sitten olisi valmis kompromisseihin. Kukin eläköön sellaista elämää, josta nauttii eniten. Toiselle se on elämä yksinään, toiselle tiiviisti yhdessä, joku muu saattaa seurustella satunnaisemmin.
Minulle on tärkeää se, että voin jakaa kokemiani asioita jonkun kanssa. Siihen parisuhde on hyvä. Ja että toinen parhaassa tapauksessa ymmärtää samalla tavoin.
En usko, että kaikki tarvitsevat tuota jakamisen aspektia elämässään. Silloin on hyvä olla yksin.
Up