Mikä mua vaivaa?
Olen 15-vuotias ja en ole ihan varma mistä nämä oireet voivat oikein johtua. Olen aina tiennyt etten ole ihan normaali mutten ole tiennyt miten.
Keskittyminen on välillä tosi vaikeeta, mutta taaa joskus voin hurahtaa moneksi tunniksi itseäni kiinnostavaan aiheeseen. Erityisesti vaikeuksia tuottaa matikka koulussa sekä englannin kieli. Kaverini valittavat aina kuinka puhelias ja sählääjä olen. Opettajat taas valittavat ja syyllistävät minua häiriköksi. En usko tämän johtuvan vain vaikeasta teiniiästä koska jo alaasteella ollut ongelmia.
Myöskin huomaan vanhoissa kokeissa kun olen katsonut on ollut paljon huolimattomuusvirheitä.
Unohtelen usein asioita, kuten penaalit,avaimet, mihin olen jättänyt jotain, juomapullot yms.
Myöskin ollut koko yläasteella ongelmia oikeinkirjoituksen ja kirjoitusvirheiden kanssa.
Sekä olen ERITTÄIN hidas lukija ja siitä olen saanut kuulla monesti ja naurettu vielä päälle ):
Samoin en tykkää jutella isoissa ryhmissä koska tuntui välillä että en pysy oikein kärryillä mistä puhutaan.
Samoin käy esimerkiksi oppi tunneilla että en pysy kärryillä mistä opettajat selittävät juuri yms yms
Ärsyttäö kun ei tiedä mikä vaivaa vai vaivaako sitten mikään.Onko se ihan normaalia vai?
Kaverini kylläkin sanoi minulle suaraa että epäilee adhd? en halua mitään diagnoosia kun en siitä avrmaankaan tule hyötymään millään tasolla, päin vastoin eikö esimerkiksi ajokorttia ole hankalampi saada?
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Ihne ettei ole jo tutkittu. Mene lääkäriin.Se sua vaivaa, ettei tutkittu.
Onko se nyt mikään ihme jos on osannut peitellä oireita lapsesta asti. Olen tajunnut asian vasta myöhemmin, mutta lapsena pelotti kaikki terveydenhoitajat, psykiatrit sun muut koska pelkäsin että näkee musta läpi.
Diagnoosista on se hyöty, että voit saada lääkityksen, joka parhaimmillaan mullistaa sun koko elämän. Ei estä ajokortin saamista.
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosista on se hyöty, että voit saada lääkityksen, joka parhaimmillaan mullistaa sun koko elämän. Ei estä ajokortin saamista.
Oon kyllä kuullu et ne ei ees tehoo kaikilla ja niis voi olla aika ikävät sivuvaikutukset
Ihne ettei ole jo tutkittu. Mene lääkäriin.Se sua vaivaa, ettei tutkittu.