Äitini kissaneidin luonne muuttuu ihan täysin kun vietän aikaa sen kanssa.

Oon nyt korona-aikana viettänyt runsaasti aikaa mun äidin 2-vuotiaan kissaneidin kanssa ja päästänyt sitä myös vapaana ulos. Tätä edellistä asiaa en tee enää, sillä se lähtee uteliaana pitkille tutkimusmatkoille eikä houkuttelemallakaan enää tule takaisin. Ollaan yritetty opettaa sitä myös valjaisiin ja rimpuloi itsensä niistä aina ulos eli ei tykkää niistä ollenkaan. Silti en luovu vielä toivosta, josko oppis vielä joskus valjaisiin. On hyvin säikky vaaroille pihalla ja kyllä, oon saanut paljon jo noottia mitä oon tehnyt ton katin kanssa, joten moraalisaarnoja en tarvitse enää teiltä täällä.

Leikitän tota kissaa toki myös ihan sisällä ja tykkää paljon myös siitä. Silti varsinkin nyt kesäaikaan hamuaa ulos ihan hulluna. Äskenkin yritti raapia tuuletusikkunan suojaverkkoa irti päästäkseen ulos sitä kautta. Muutenkin jotenkin ton kissan luonne muuttuu vähän villimmäksi aina kun tuun hoitamaan sitä tänne äitini luo. Taidan liian helpolla antaa sille periksi joissain asioissa. En halua olla todellakaan vastuuton kissanomistaja, sillä tykkään hyvin paljon kissoista ja koirista ja haluun vielä oman kissan tai koiran tai vaikka molemmat. Äiti onkin väläytellyt antavansa ton kissaneidin mulle, mutta ensiks haluun kyllä käydä yliopisto-opintoihini liittyvässä vaihdossa Ranskassa. Sen verran itsekäs valitettavasti olen.

T: ranskan kielen pääaineopiskelija yliopistosta joka on myös hyvin lemmikkirakas