Nykypäivän työelämä

Älä pyri kymppiin kun kutonenkin riittää.

Tuleeko välttämättömyydet tehtyä? Tuleeko palkka tilille? Kuoleeko kukaan?

Olet liian tunnollinen. Tee mitä ehdit ja jatka seuraavana päivänä.

Keskittymällä vain oleelliseen,  omaan suoritukseen.

Ja sopeutumalla niihin olosuhteisiin, mitkä työpaikalla on.

Miten muutoin sitä voisi selviytyä?

Monella kympintytöllä ja maisterilla on enemmän avuja opisekeluun kuin työelämään. Opiskeluissa pärjää ahkeruudella tosin kuin työelämässä. Jos tekee kaiken mukisematta ja vieläpä pedantisti, palkkiona ei ole kiitosta tai lisää palkaa vaan lisää töitä. 

Töitä niin paljon, että lopulta aika ja voimavarat loppuvat ja tulee burn-out. Kannattaa siis olla tarkkana oman jaksamisensa kanssa. Uhrautumisesta ei palkita.

On niitä hyviäkin paikkoja vielä. Lähdin huonosta ja nyt olen hyvässä. Täytyy yrittää pitää oma osaaminen markkinoilla kiinnostavana.

Onko aloittaja mielestään itselleen sopivassa työssä?

Hyvä kysymys.. Hetkittäin pystyy elämään epämukavuuksien kanssa, mutta sitten joku asiaa kaataa pakan.

Tsemppiä ap!

Kukaan ei kuole, mutta eri tasoisia virheitä on mahdollisuus tehdä. Sen sijaan että mietitään, miten virheitä saa taklattua ennen kuin niitä syntyy, keskitytään ennemmin löytämään syyllisiä.

Aivan minimin voi tehdä, mutta se tarkoittaa sitä että työkaverit joutuvat tekemään enemmän ja että omaa panosta ei anna käytännössä kuin aivan perustyöhön.

Minimi tarkoittaa myös sitä että on hajuton ja näkymätön työpaikalla.

Utelias. kirjoitti:

Onko aloittaja mielestään itselleen sopivassa työssä?

Työ itsessään on sitä, mistä pidän ja missä koen olevani hyvä. Olosuhteet jossa työtä tehdään ei ole kuitenkaan optimaaliset. Tiedostan että samanlaista on monessa muussakin paikassa, ei varmaan kaikkialla mutta laajasti, eihän muuten olisi näin laajaa yhteiskunnallista keskustelua työn kuormittavuudesta ja uupumisesta.

Kuormittumistani lisännee myös se, että minun on vaikeaa hyväksyä mm. oman työnantajani välinpitämättömyyttä ja asennetta näihin ongelmiin.

Ei enää kiinnosta yhteiskunnallisista syistä. En puhu kenellekään, jos ei ole pakko. Teen niin vähän kuin pystyy. Ei haittaa, jos tulee potkut.

Minulla on hyvä palkka ja mielenkiintoinen työ. Niiden avulla jaksan.

Firmassa on kiristetty henkilöstöstä huolehtiminen ja kaikki edut vuosien mittaan ihan minimiin. Pomo on periaatteessa mukava, mutta epäpätevä. Hän ei uskalla puuttua epäkohtiin ja olettaa, että ollaan itseohjautuvia: saadaan keskenään jaettua työt, sovittua ohjelmat, lomat jne. No eihän siitä mitään tule. Aiheuttaa henkilöstön kesken närää, töiden epätasaista jakautumista ym.

Itse olen jo pitkään ajatellut enää vain omaa etuani ja huolehtinut omasta jaksamisestani. Yhtään extraa en enää anna, en osaamista, joustamistani tai aikaani. Enkä pidä minkäänlaista kiirettä. Työni voisi tehdä neljässä tunnissa (ja aika usein teenkin).

En jaksa alkaa vatvomaan huonoja puolia. Jos vatvon, niin tiedän, että uuvun.

Tämä on tietoisesti harjoiteltua oman hyvinvoinnin taholta, kantapään kautta opittua.

Tiedän, että työpaikalla on todella monet asiat aivan päin h*lvettiä.

-Yhteisellä työkaverien kahvitauolla pidän huolta, ettei jauheta koko ajan siitä huonosta. Yritetään jutella jotain aivan muuta, ei töistä.

-huumori auttaa jaksamaan

-valittaa saa ja pitää, mutta sille täytyy jotain tehdä. Sellainen viisas valitus, ettei jää pyörimään.

-vapaa-ajalla en mieti yhtään töitä, teen kaikkea muuta

-töissä tehdään töitä

-negatiivisia asioita, esimerkiksi asiakkaiden valituksia ei saa päästää ihon alle. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ymmärrä toisen kanta, vaikka se olisi miten idioottimainen ja unohda oma ylpeytesi.

-lohduttaudu, että jos työpaikka alkaa ärsyttämään, vaihdat työpaikkaa.

-En jousta, ellei siitä ole itselleni hyötyä esimerkiksi vapaa-ajan määrässä

-älä pyri täydellisyyteen, vähempi riittää

Olen ollut pidemmän aikaa työtön, ja vaikka saan minimitukia, joista jää käteen alle 600€/kk, olen paljon onnellisempi näin. Erityisherkkänä ja kiirettä inhoavana ihmisenä inhosin kaikkea työelämässä, eikä mikään ala tuntunut sopivalta. Viimeinen tikki oli, kun istuuduin alas kolmeksi minuutiksi (koneella kesti sen verran hoitaa loppuun tehtävä, jonka valmistumista odottelin), ja työkaveri oli valittanut esimiehelle...joo pitäkää hauskaa, minulle riitti.

Työmyyrä kirjoitti:

Töitä niin paljon, että lopulta aika ja voimavarat loppuvat ja tulee burn-out. Kannattaa siis olla tarkkana oman jaksamisensa kanssa. Uhrautumisesta ei palkita.

Nämä ovat viisauden sanoja. Itsekin tein paljon yli oman jaksamisen ja en välttämättä pitänyt edes ruokatuntia. Loppuunpalaminenhan siitä seurasi.

Kiitos jo kaikille tähän mennessä kommentoijille, hyviä pointteja, jotka teoriassa tietää, mutta käytännössä ei toteuta (tai toteuttaminen jää jossain vaiheessa..)

Vierailija kirjoitti:

Olet liian tunnollinen. Tee mitä ehdit ja jatka seuraavana päivänä.

Ei riitä nykyjohdolle.

T. Eri

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut pidemmän aikaa työtön, ja vaikka saan minimitukia, joista jää käteen alle 600€/kk, olen paljon onnellisempi näin. Erityisherkkänä ja kiirettä inhoavana ihmisenä inhosin kaikkea työelämässä, eikä mikään ala tuntunut sopivalta. Viimeinen tikki oli, kun istuuduin alas kolmeksi minuutiksi (koneella kesti sen verran hoitaa loppuun tehtävä, jonka valmistumista odottelin), ja työkaveri oli valittanut esimiehelle...joo pitäkää hauskaa, minulle riitti.

600e? Tosta maksat asunnon ym?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet liian tunnollinen. Tee mitä ehdit ja jatka seuraavana päivänä.

Ei riitä nykyjohdolle.

T. Eri

Valitettavaa, mutta totta. Pitää tehdä koko ajan vähän bonusta, uhrautua, venyä jotta tulee nähdyksi. Työelämässä ei tunnu riittävän perusvarma työntekijä

Up