Miten voi ikinä saada töitä jos menee aina lukkoon työhaastteluissa??

Miksi menet lukkoon? Etkö ole koskaan joutunut pitämään esitelmiä? Edes koulussa? Miten muut tilanteet joissa sinut vaikka esitellään uusille ihmisille? Mitenkä käy jos sinun on tiedoillasi autettava esimerkiksi jotain lähisukusi lasta kouluasioissa? Tai muita ihmisiä?

Ei kuulosta siltä, että työn saa, jos ei saa suutaan auki. Valitettavasti.

Kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse? Kyllä sinun on keksittävä joku keino ettet mene lukkoon! Ei tuolla fobialla töitä saa.

Millä tavalla menet lukkoon? Tuntuuko sinusta itsestäsi siltä, vai näkyykö se myös ulospäin? Menetkö lukkoon sitten myös töissä, jos paikan saat?

Mulla sama ongelma. Joka haastattelussa käy vähintään kerran niin, että aivot lyö kriittisellä hetkellä ihan tyhjää ja sitten yritän mongertaa jotain hädissäni. Muuten keskustelen sujuvasti, mutta vaikka kuinka valmistautuisin niin aina haastattelija kysyy jonkun ihan random kysymyksen, josta menen hämilleni.

Esitelmiä pidin koulussa hyvin pitkin hampain, koska mua kiusattiin ja melkein aina mun vuorolla joku tirskui ja kuiskutteli yleisössä.

No eipä tarvii sit töihin mennä. :/ Kaikki kaatuu aina haastatteluun.

Vierailija kirjoitti:

Kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse? Kyllä sinun on keksittävä joku keino ettet mene lukkoon! Ei tuolla fobialla töitä saa.

Voi kiitos tästä vinkistä!

ei ap

Opettele ihan raakasti ulkoa muutama vuorosana: "Olen tosi kiinnostunut juuri teidän työpaikastanne, koska...", "Haluan aina tehdä kaikki työt mahdollisimman hyvin".

Pyydä ystäväsi/puolisosi kyselemään kaikenlaisia kysymyksiä harjoitukseksi juuri ennen haastattelua.

Ei ole väliä, jos vastauksesi tulevat väkinäisesti ja koet meneväsi lukkoon. Hyvä rekrytoija ei välitä siitä vaan koettaa etsiä realistisia asioita sinusta.

Itsellä sama ongelma, ja kyselijöille peruskoulussa esitelmät meni todella jännittyneesti ja ahdistin sitä koko päivän, ammattikoulussa oli rentomeininki ja mukava porukka joten esitelmätkin meni sillein, että sen huomasi. Nykyään amk onneksi on esitykset ryhmissä niin taustajoukko vieressä ja voi oman osuuden puhua pois (tätä ensin viikon harjoitellen ja silti unohtuu puolet mitä sanoo). Työhaastatteluissa ei ikinä tarvinnut käydä, silti takan 3 kesätyöpaikkaa takana. Toiset sain työssäoppimisen kautta suhteilla ja tämän nykyisen suoraan tuurilla kun heillä nopea tarve työntekijälle eikä näköjään muut olleet kiinnostuneita. Kyllä sitä työtä löytää vaikka on ujokin eikä pärjää sosiaallisissa tilanteissa.

Opettele ulkoa kaikki mahdolliset ja mahdottomat työhaastattelukysymykset ja valmistaudu niihin etukäteen. Johonkin kysymykseen voi vastata ehkä vähän asian vierestäkin jos et ole juuri siihen kysymykseen miettinyt vastausta.

jos ei ihmisenä olo riitä niin katso enemmän vaatijoita tarkkaan ja mieti haluatko miellyttää tuollaisia.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama ongelma. Joka haastattelussa käy vähintään kerran niin, että aivot lyö kriittisellä hetkellä ihan tyhjää ja sitten yritän mongertaa jotain hädissäni. Muuten keskustelen sujuvasti, mutta vaikka kuinka valmistautuisin niin aina haastattelija kysyy jonkun ihan random kysymyksen, josta menen hämilleni.

Esitelmiä pidin koulussa hyvin pitkin hampain, koska mua kiusattiin ja melkein aina mun vuorolla joku tirskui ja kuiskutteli yleisössä.

No eipä tarvii sit töihin mennä. :/ Kaikki kaatuu aina haastatteluun.

Ei ole mikään Ongelma, että kerran tai vaikka kaksikin haastattelun aikana aivot lyö tyhjää tai menee hämilleen. Ongelma on se, jos jää jumittamaan siihen tyhjään - eikä palaa sieltä normaaliin keskusteluun. Pointti on, että kaikille tulee noita hetkiä (tai ainakin pitäisi tulla, koska kaikille tulee vastaan odottamattomia tilanteita) ja niistä pitää selvitä. On esim ihan ok sanoa, etä tuotapa en olekaan tullut ajatelleeksi, saanko miettiä kolme sekuntia - ja sitten ottaa huikka vettä ja sen aikana koota ajatuksensa. Eikä sen ajatuksenkaan tarvitse olla täydellinen, kunhan on kehiteltävissä oleva ja osoittaa, että ihminen tietää, miten toimia KUN .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama ongelma. Joka haastattelussa käy vähintään kerran niin, että aivot lyö kriittisellä hetkellä ihan tyhjää ja sitten yritän mongertaa jotain hädissäni. Muuten keskustelen sujuvasti, mutta vaikka kuinka valmistautuisin niin aina haastattelija kysyy jonkun ihan random kysymyksen, josta menen hämilleni.

Esitelmiä pidin koulussa hyvin pitkin hampain, koska mua kiusattiin ja melkein aina mun vuorolla joku tirskui ja kuiskutteli yleisössä.

No eipä tarvii sit töihin mennä. :/ Kaikki kaatuu aina haastatteluun.

Ei ole mikään Ongelma, että kerran tai vaikka kaksikin haastattelun aikana aivot lyö tyhjää tai menee hämilleen. Ongelma on se, jos jää jumittamaan siihen tyhjään - eikä palaa sieltä normaaliin keskusteluun. Pointti on, että kaikille tulee noita hetkiä (tai ainakin pitäisi tulla, koska kaikille tulee vastaan odottamattomia tilanteita) ja niistä pitää selvitä. On esim ihan ok sanoa, etä tuotapa en olekaan tullut ajatelleeksi, saanko miettiä kolme sekuntia - ja sitten ottaa huikka vettä ja sen aikana koota ajatuksensa. Eikä sen ajatuksenkaan tarvitse olla täydellinen, kunhan on kehiteltävissä oleva ja osoittaa, että ihminen tietää, miten toimia KUN .

siis KUN vastaan tulee yllätyksiä, koska niitähän kyllä tulee jatkossakin.