Miten sopeuduitte asumaan ulkomailla? Kriisejä ja millaisia?
Ketään joka kertoisi? Olen muuttamassa Lontooseen miesystävän luo. Hän on työelämässä.
Kommentit (20)
Asuin aikoinaan itse Lontoossa, eikä ollut minkäänlaisia sopeutumisongelmia. Oikein kiva kaupunki. Liikkuminen oli helppoa, oli turvallista ja pidin paikallisesta arkkitehtuurista. Huvituksia ja tekemistä oli rajattomasti. Jos oikein koti-ikävä vaivasi, pistäydyin Merimieskirkolla ostamassa salmiakkia ja ruisleipää.
Kyllä siinä varmaan muutama vuosi mene. Sitten, jos palaat Suomeen, tulee toinen kulttuurishokki. Itse asuin 7 v ulkomailla. Eka vuosi oli molempiin suuntiin muuttaessa hankalin.
Ensimmäiset pari kuukautta menee tosiaan honeymoonin kanssa. Sitten, pikku hiljaa, kaikki kohdemaassa alkaa ärsyttää ja vertasin kaikkea Suomeen. Suomessa kaikki oli paremmin. Sitten vähän ajan jälkeen (jos menee hyvin), niin arvostus kohdemaan tapoja ja käytäntöjä kohtaan kasvaa.
Nyt olen siinä tilantessa, että tajuan vanhempieni oikeasti vanhenevan, ja harmittaa että en näe veljentyttöä niin usein kun haluaisin. Muuten en haluaisi takaisin Suomeen.
Olen asunut kolmessa maassa: Belgiassa, Saksassa ja nyt Ranskassa, yhteensä yli 25 vuotta. Joka maassa tietysti on alussa hankalaa, kun vaihtaa työpaikkaa ja laittaa uuden kodin, mutta nopeasti se arki muuttuu tavalliseksi.
Kriisi iskee Suomeen palatessa. Kallista ja töykeää, säänneltyä ja tiukkapipoista on siellä, ja kakun kruunaa paskat kelit. Nopeasti muistaa miksi aikoinaan Suomesta lähti.
Olen asunut ulkomailla kymmenen vuotta enkä muista kriiseilleeni mistään. Suomeen en halua palata enää.
Riippuu millainen tyyppi itse olet. Jos kriisiytyvää tyyppiä, niin ulkomaille muuttaminen voi olla rankkaa, koska olet kaukana läheisistäsi. Jos taas olet nopeasti sopeutuvaa tyyppiä, joka ystävystyy helposti, ottaa asioista itse selvää, pärjää, niin tuskin mitään kriisiä tuleekaan.
Jos ei ole saanut puolisoa eikä lapsia eikä pahemmin sukulaisiakaan ni mitä hittoa täällä junttilassa tekee joten täältä lähden tulevaisuudessa enkä aijo palata...
Ei mitään kriisejä ja jään tänne myös eläkepäiviksi. Seuraan kuitenkin Suomen asioita ja palstailen jopa täällä Vauvapalstalla.
Kriisi iski pari kuukautta muuton jälkeen johtuen ehkä siitä ettei asuntoa meinannut löytyä. Elämä oli jatkuvaa on-off stressiä siihen saakka kunnes muutettiin takaisin Suomeen. 3 vuotta asuttiin Keski-Euroopassa. Uskon silti, että Lontoo olisi helpompi muuttokohde, koska siellä puhutaan englantia. Vaikka en niin hyvällä muistele aiempaa jaksoani ulkomailla, suunnitellaan nyt taas muuttoa. Tällä kertaa Espanjaan. Nyt lähtökohdat on eri, koska aiemmin olin kotiäiti, mutta tällä kertaa tekisin kokopäivätöitä. Uskon, että myös muiden ulkomaalaisten tuki auttaa sopeutumisessa.
Vierailija kirjoitti:
Kriisi iskee Suomeen palatessa. Kallista ja töykeää, säänneltyä ja tiukkapipoista on siellä, ja kakun kruunaa paskat kelit. Nopeasti muistaa miksi aikoinaan Suomesta lähti.
Kyllä se näin on. Itse en enää sopeutuisi Suomeen, niin täysin eri maa kuin mistä lähes 30 vuotta sitten lähdin. Tai sitten aika kultaa muistot.
En nyt kyllä muista mitään isoja kriisejä muuttaessani ulkomaille mutta olin silloin vielä niin nuorikin, vasta valmistunut ja elämä edessä että sitä oli ehkä joustavampi.
Muutin yksin, se ehkä oli vaikeinta. Ei ollut ketään tuttua. työpaikan olin jos saanut etukäteen joten siellä sitten pääsin tutustumaan mukavasti ihmisiin. Oli jotenkin kiva kun en ollut ainoa ulkomaalainen, meitä oli todella kansainvälinen joukko ja on edelleen. Ihan ensin sainkin heidän joukostaan ystäviä, oli helpompi kun toinenkin oli muualta tullut, oltiin vähän niinkuin samalla viivalla.
Kyllä se siitä vaan lähti sitten menemään ja sitä kotiutui ja juurtui. Koti on täällä ja perhekin on tullut perustettua. Ystäväpiiri on laajentunut ja miehen mukana hänen sukuaan ja kavereitaan jne.
Itsellä ei Suomessa olekaan ketään läheisempää enää. Vanhemmat on kuolleet. Isä jo ennen lähtöäni aikoinaan. Sisko asuu myös ulkomailla.
Suosittelen taas kerran ihanaa Ulkosuomalaisten blogit -ryhmää Facebookissa. Siellä on todella hyvä henki ja ihmiset mielellään jakavat kokemuksiaan ja vastaavat kysymyksiin. Keskustelu on myös aktiivista.
Itse asun kanssa Lontoossa. Eipä tässä oikeastaan muuta kriisiä ollut kuin se, että miten tavattoman kallista kaikki on. Sulla on jo miesystävä ja koti Lontoossa odottamassa, joten sun ei onneksi tarvitse stressata ainakaan asunnon etsimisestä.
Yksin isossa kaupungissa voi olla vaikeaa. Jos on seuraa niin asiat järjestyy helpommin.
Vierailija kirjoitti:
Kriisi iski pari kuukautta muuton jälkeen johtuen ehkä siitä ettei asuntoa meinannut löytyä. Elämä oli jatkuvaa on-off stressiä siihen saakka kunnes muutettiin takaisin Suomeen. 3 vuotta asuttiin Keski-Euroopassa. Uskon silti, että Lontoo olisi helpompi muuttokohde, koska siellä puhutaan englantia. Vaikka en niin hyvällä muistele aiempaa jaksoani ulkomailla, suunnitellaan nyt taas muuttoa. Tällä kertaa Espanjaan. Nyt lähtökohdat on eri, koska aiemmin olin kotiäiti, mutta tällä kertaa tekisin kokopäivätöitä. Uskon, että myös muiden ulkomaalaisten tuki auttaa sopeutumisessa.
Oletko saanut kokopäivätöitä Espanjasta?
Onnittelut!
Yli 40 vuotta ulkomailla. Ei kriisejä. Johtuisiko siitä, että osasin jo kielen ja olen aika avoin ihminen. Eli niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.
Itsellä taisi mennä ensin nuoruuden huumassa (muutin 19-vuotiaana) opiskellessa. Suoritin siis koko tutkinnon Saksassa. Sen jälkeen muutin Yhdysvaltoihin töiden perässä ja Suomeen lopulta 31-vuotiaana 12 vuoden tauon jälkeen. Pakko myöntää että kyllä tämä Suomi näistä paras maa on/oli, ainakin itselle.
Mutta sitten niihin keinoihin, itsellä auttoi työporukkaan sulautuminen ja kumppanin löytäminen sekä harrastukset.
Olen asunut Ruotsissa n. 7 vuotta ja pikkuhiljaa koti-ikävä on alkanut nostaa päätään. Mulla on täällä jonkin verran parempi elintaso, mutta ruotsalaisten kanssa ystävystyminen on hankalaa ja kaipaan suomalaisia ystäviäni. Käyn Suomessa pari kertaa vuodessa ja voi olla että jossain vaiheessa muutan takaisin, olen 30-kymppinen niin ehdin vielä. Välillä harmittaa että rakensin elämäni tänne, enkä Suomeen, mutta Suomessa olisin varmaan työtön ja itkisin miksen lähtenyt ulkomaille. :D
Sanotaan, että suomalaisille pari ekaa kuukautta on honeymoonia kun muuttaa ulkomaille ja sitten iskee kulttuurishokki.