Itseään korostavat varhaiskasvatuksen ammattilaiset
Rakastan lapsia ja olenkin töissä päiväkodissa, olen siis päikyn täti (urani alussa olin tarhan täti).
Olen tehnyt tätä työtä jo 30 vuotta, enkä ymmärrä missä vaiheessa tuosta täti -sanasta tuli joku ihme halveksuva kirosana nuorempien työkavereideni mielestä. Itse olen ylpeänä itseni Riitta-tädiksi esitellyt ja olen pitänyt sitä lämminhenkisenä ja arvokkaana asiana, että olen lapsille niin läheinen hoitaja, että voi kutsua minua tädiksi.
Tästä on viime vuosina ollut jatkuvasti ristiriitoja töissä. Työkaverit eivät missään nimessä halua tulla täditellyksi, vaan olemme "päiväkodin aikuisia" tai "varhaiskasvatuksen ammattilaisia".
Juu. Komealta toki kuulostaa, mutta minusta kovin kylmältä ja etäiseltä.
Aion jatkossakin olla lapsille se tuttu ja turvallinen Riitta-täti.
Sanokaa mitä sanotte.
Kommentit (10)
Korkeakoulutettu ammattilainen joka kuitenkin on tyytyväinen siihen jos häntä kutsutaan "aikuiseksi"? Ikään kuin kuka tahansa aikuinen voisi olla varhaiskasvatuksen asiantuntija.
Minäkin haluaisin ennen kaikkea, että lapsellani on ihana, lämminhenkinen aikuinen hoitamassa hänen tarpeitaan työpäiväni ajan. Vasta tämän jälkeen tärkeysjärjestyksessä tulee pedagogiset tavoitteet. Se on sääli, että varjaiskasvatus on tehty nykyään yhteiskunnan tarpeita vastaamaan, ei perheen ja lapsen omia.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin haluaisin ennen kaikkea, että lapsellani on ihana, lämminhenkinen aikuinen hoitamassa hänen tarpeitaan työpäiväni ajan. Vasta tämän jälkeen tärkeysjärjestyksessä tulee pedagogiset tavoitteet. Se on sääli, että varjaiskasvatus on tehty nykyään yhteiskunnan tarpeita vastaamaan, ei perheen ja lapsen omia.
Varhaiskasvatus nimenomaan on lasta itseään varten. Lapsi tarvitsee ne kaikki erilaiset varhaiskasvatussuunnitelmat ja muut vakajutut. Yhteiskunta taas ei tarvitsisi muuta kuin päivähoidon jotta lapsen vanhemmat pääsevät töihin tienaamaan.
Tää on opittu piirre, opiskellessa korostetaan tätä niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin haluaisin ennen kaikkea, että lapsellani on ihana, lämminhenkinen aikuinen hoitamassa hänen tarpeitaan työpäiväni ajan. Vasta tämän jälkeen tärkeysjärjestyksessä tulee pedagogiset tavoitteet. Se on sääli, että varjaiskasvatus on tehty nykyään yhteiskunnan tarpeita vastaamaan, ei perheen ja lapsen omia.
Varhaiskasvatus nimenomaan on lasta itseään varten. Lapsi tarvitsee ne kaikki erilaiset varhaiskasvatussuunnitelmat ja muut vakajutut. Yhteiskunta taas ei tarvitsisi muuta kuin päivähoidon jotta lapsen vanhemmat pääsevät töihin tienaamaan.
Ei todellakaan lapsi niitä tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Tää on opittu piirre, opiskellessa korostetaan tätä niin paljon.
Varhaiskasvattajia on koulutettu vasta muutaman vuoden ajan, eli kaikki vähänkin pitempään alalla olleet ovat niitä jotka opiskeluaikanaan valmistautuivat "vain" tarhatädin rooliin. Siitä ei ole montaa vuotta, kun kukaan rivityöntekijä ei edes puhunut mistään varhaiskasvatuksesta.
Minua kutsutaan nimellä, jos lapsi sanoo hei aikuinen, vastaan hei lapsi🙂, kotileikissä olen mummo kenelle tuodaan vauvat hoitoon kun lähdetään shoppailemaan, en pistä pahakseni tädittelyä vaan vanhemmat sanovat nimellä ilman tätiä joten niin lapsetkin.
Ap on kultakimpale! Olen aina sanonut, että arvostan päiväkodin tätejä enemmän kuin nirppanokkaisia "varhaiskasvatuksen ammattilaisia", ja tämä aloitus osoittaa, että olen oikeassa.
Hyvää jatkoa ap:lle!
Mulle tulee tästä mieleen isät jotka on niin paskantärkeitä et niitä ei saa kutsua isiks.
Alemmuuskompleksistahan tuommoinen tulee, maan matoset on sanoilla olevinaan kun teot ei riitä.
Ihanaa, että uskallat!
Arvostin kovasti, kun menin lapseni kanssa seurakunnan kerhoon ja siellä oli mukavat täti ja setä meitä vastassa. Ihanan lämmin tunnelma! Jotenkin niin kotoisa fiilis, että todella on se Emma-täti ja Jaakko-setä (nimet muutettu, että ei tunnistettaisi).