Linda kumoaa kauneusleikkausväitteet
Linda kiistää käyneensä kauneusleikkauksessa korjaamassa huuliaan. Hän kertoo Iltalehdessä, ettei hänen huuliaan ole käsitelty missään vaiheessa.
Mutta tarkkasilmäiset X Factor -katsojat miettivät, mitä Linda on tehnyt huulilleen. Jopa naisen sukulaiset olivat huomanneet Lampeniuksen punaiset huulet. Huulien salaisuus on Lindan mukaan hyvin yksinkertainen.
- Koelauluja kuvattiin neljässä eri kaupungissa. Minulla on ensimmäisellä kuvausviikolla aivan liikaa punaista huulipunaa, ja ihoni oli valkoinen kuin lokki. Ymmärrän, että ihmiset ovat reagoineet ulkonäkööni, Linda kertoo Iltalehdessä.
Viulisti oppi aikoinaan niksit, miten huulet saadaan suuremman näköisiksi ilman leikkauksia tai ruiskuja. Playboy-lehden maskeeraaja Alexis Vogel neuvoi aikoinaan, että meikkikynällä on laitettava viiva huulten ulkopuolelle.
- Siinä pitää kuitenkin olla tarkka, sillä helposti jälki näyttää ylimeikatulta... Kokeilemalla sen huomaa, kyse on ihan puolesta millistä. Huulikiiltoa kannattaa lisätä ylähuulen ulkoreunaan, Linda opastaa.
Kommentit (9)
eikä se lopputulos kyllä ole koskaan tuollainen kuin Lindalla! Kysehän ei ole pelkästään huulien mallista, vaan siitä törötyksestä, jota tuskin rajauskynästä saa :)
on sitten ihan luonnostaan luonnottoman näköinen.
Ja silmissä sellainen pelästynyt, tyhjä katse. Muistuttaa lähinnä barbaraa you know.
ihanhan se näyttää törröhuulelta ilman huulipunaa ja rajauksia niin miten hän sen selittää sitten...
jotenki muutenki luonnottoman näköinen kun yrittää kameralle hymyillä ja jotenkin avaa ne silmät hehtaari isoksi.. niinku nukke
X Factorin koelaulujahan kuvattiin, kun Linda on laihimmillaan.. Ihan luuta ja nahkaa, kun katsoo ohjelmaa. Korkeat poskipäät, kulmat ja muutenkin vahva luusto tulee poikkeuksellisen selvästi esille, kun on niin laiha. Jollekin saattaa tulla vähän sellanen kiristyksen ja tavallista isompien huulten mielikuva. Mielikuva vahvistuu, jos toinen pitää huulia törröllä ja jos vielä päälle meikkaa niitä isommiksi.
Mutta loppuen lopuksi, eiköhän tämäkin juttu ole ihan turha. Hänen asiansa, luulisi että ihmisillä muita keskkusteluaiheita.
kyllä minäkin tuijotin noita huulia.
Näin kerran mainoksen ihan uudesta tuotteesta, joka kuulemma suurentaa huulia. Turvottaa vissiin...Jos hänellä on jotain sellaista?
ovat aika pelottavat nyt kun olen katsonut häntä tarkemmin. Näyttää kuin hänelle olisi tehty pieleen mennyt kauneusleikkaus koko kasvoihin. Kasvot ovat suorastaan rumat. Minulla oli hänestä mielikuva ihan nättinä naisena, mutta nyt on kuva muuttunut täysin.
Ihan selvä tapaus että huulia no täytetty. Miksei sitä voi tunnustaa?!!