Joskus minua hävettää hyvä muisti, muita?

Sama kuin ap:llä. Jotkut jopa suuttuvat tai töksähtävät siitä, kun muistan jonkun vanhan asian, mitä eivät itse muista,. Ihan neutraali asia, ei keljuilua tms. Toiset taas muistavat, kun palauttaa mieleen ja alkavat nauramaan, jos se oli joku kommellus.

Olen oppinut pitämään suuni kiinni, ainakin jossain määrin.

Minä Muistan kaikkien lähes tuntemattomien nimet ja ikivanhojen tuttujen nimet ja heidän sukulaiset. Aina en kehtaa paljastaa että muistan.

Vierailija kirjoitti:

Sama kuin ap:llä. Jotkut jopa suuttuvat tai töksähtävät siitä, kun muistan jonkun vanhan asian, mitä eivät itse muista,. Ihan neutraali asia, ei keljuilua tms. Toiset taas muistavat, kun palauttaa mieleen ja alkavat nauramaan, jos se oli joku kommellus.

Olen oppinut pitämään suuni kiinni, ainakin jossain määrin.

Mikähän siinä tosiaan on, että jotkut jopa suutahtaa joskus jonkin asian muistamisesta? Jos nyt ei puhuta tilanteista jotka on olleet suuttuneelle epäedullisia?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä Muistan kaikkien lähes tuntemattomien nimet ja ikivanhojen tuttujen nimet ja heidän sukulaiset. Aina en kehtaa paljastaa että muistan.

Minäkin. Viime viikolla päiväkodin portilla tuli vastaan mies, jonka tunnistin heti. En ole koskaan tiennyt hänen nimeään, mutta muistan hänet yläkoulusta. Hän oli luokalla 9H, kun minä olin B:llä.

Joskus on ollut todella noloa, kun muistan jonkun random tuttavan kanssa käydyn keskustelun, johon palaan kun tapaamme toisen kerran. Ja tämä tuttava ei välttämättä muista edes minua, saati sitä mistä olemme keskustelleet.

Ap

Se on hyvä ominaisuus. Sano ettet muistele, vaan muistat ja haluat kertoa jollekin mitä muistat joskus. Ei sille tosin joka siitä valittaa. Miksi sitä pitäisi hävetä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama kuin ap:llä. Jotkut jopa suuttuvat tai töksähtävät siitä, kun muistan jonkun vanhan asian, mitä eivät itse muista,. Ihan neutraali asia, ei keljuilua tms. Toiset taas muistavat, kun palauttaa mieleen ja alkavat nauramaan, jos se oli joku kommellus.

Olen oppinut pitämään suuni kiinni, ainakin jossain määrin.

Mikähän siinä tosiaan on, että jotkut jopa suutahtaa joskus jonkin asian muistamisesta? Jos nyt ei puhuta tilanteista jotka on olleet suuttuneelle epäedullisia?

Ap

Kyseessä on varmaankin nolostuminen. Itselläni on huonohko muisti ja joskus tuntuu hämmentävältä, että joku toinen voi muistaa niin paljon enemmän jostain menneestä tapahtumasta kuin itse. Välillä on suorasastaan olo kuin jollain muistisairaalla vanhuksella, tuntuu siltä että pitäisi muistaa vaikka mitä, mutta kun ei vain muista. Turhauttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä Muistan kaikkien lähes tuntemattomien nimet ja ikivanhojen tuttujen nimet ja heidän sukulaiset. Aina en kehtaa paljastaa että muistan.

Minäkin. Viime viikolla päiväkodin portilla tuli vastaan mies, jonka tunnistin heti. En ole koskaan tiennyt hänen nimeään, mutta muistan hänet yläkoulusta. Hän oli luokalla 9H, kun minä olin B:llä.

Joskus on ollut todella noloa, kun muistan jonkun random tuttavan kanssa käydyn keskustelun, johon palaan kun tapaamme toisen kerran. Ja tämä tuttava ei välttämättä muista edes minua, saati sitä mistä olemme keskustelleet.

Ap

Minulle tuli kerran paha mieli, kun tapasin entisen naapurini noin 7 vuoden takaa. Muistin suurin piirtein kaiken, mitä olin hänen kanssaan pihalla keskustellut, ja minulla oli hänestä todella mukavat muistot, mutta hän tuntui muistavan minut vain hämärästi.

Jännää, että mua taas hävettää kun välillä ei muista mitä on tapahtunut 8 sekuntia sitten.

Meillä mies ei muista mitään mitä hän on valehdellut minulle tai salannut. Minä muistan ja sekös äijän saa hermostumaan. Siinä äijä sitten naama punaisena valehtelee että ei ole valehdellut! Hupinsa kullakin.

Läheiselläni oli läpi elämän loistava muisti. Se on kai synnynnäinen ominaisuus ja geeneissä? Mutta hän ei ollut siitä vain iloinen, päinvastoin, sanoi toisinaan että muistaminen on myös rasittavaa. Luulen että ei tarkoittanut tällä vain ikävien tapahtumien muistamista, vaan sitä että muistaa turhan paljon. Vähempikin olisi hälle riittänyt.

Mulla on taipumus muistaa aivan älyttömiä asioita ja se on joskus haitta, joskus hyöty. Muistan esimerkiksi sen, että vappumyyjäisissä vuonna 2016 saatiin tuottoa 562,50 euroa, mutta kassasta puuttui kolme euroa ja edelleen on epäselvää, laskivatko laskijat väärin vain pöllikö joku välistä laskennan jälkeen. Tämä on keksitty esimerkki, mutta tällaisia asioita muistan.  

Joo, tiedän täsmälleen, mistä puhut. Oma miehenikin välillä turhautuu, kun viittaan johonkin vuosia vanhaan keskusteluun tai tapahtumaan. Hän on selittänyt, että hänelle tulee siitä tyhmä olo, kun hän ei muista mitään. Alkaa epäillä omaa muistiaan.

On vaikea selittää muille, että en tarkoituksella muistele, minä vaan muistan. En ole valinnut muistaa, mitä random luokkakaverin luona syötiin välipalaksi 25 vuotta sitten. Tai että mitä hänen äitinsä teki työkseen jne.

Luulen, että negatiiviset reaktiot on pelkoa. Tuleehan siitä ymmärrettävästi vähän noitamainen vaikutelma, kun on tällainen friikin muisti.

Jotkut luulevat, että minulla on erikoisen hyvä muisti, kun muistan tarkasti joitakin asioita vuosien takaa. Mutta en muista suinkaan kaikkea, vaan on paljon asioita joita en muista ja joku muu voi muistaa ne paremmin. Jotkut muistamistani asioista ovat sitä paitsi täysin yhdentekeviä, kun taas jotkut tärkeämmät asiat ovat unohtuneet.

Mulla jää tosi hyvin mieleen muiden ihmisten kanssa käydyt keskustelut, ehkä johtuen siitä, että vietän noin 95% ajastani omissa oloissani. Sosiaalisissa tilanteissa olen aina tietoisti erityisen skarppina, pyrin olemaan läsnä tilanteessa ja aidosti kuuntelemaan mitä keskustelukumppanilla on sanottavana.

En osaa sanoa muistaisinko asioita yhtä hyvin esimerkiksi siinä tapauksessa, jos mulla olisi kumppani saman katon alla ja keskustelua tulisi pitkin päivää milloin mistäkin. En usko että muistaisin.

Vierailija kirjoitti:

Läheiselläni oli läpi elämän loistava muisti. Se on kai synnynnäinen ominaisuus ja geeneissä? Mutta hän ei ollut siitä vain iloinen, päinvastoin, sanoi toisinaan että muistaminen on myös rasittavaa. Luulen että ei tarkoittanut tällä vain ikävien tapahtumien muistamista, vaan sitä että muistaa turhan paljon. Vähempikin olisi hälle riittänyt.

Tunnistan tämän. On niin paljon asioita, jotka laukaisevat muistoja. On esim. yksi kaupunginosa, jossa en voi käydä ilman jatkuvaa muistojen ilotulitusta. Toisaalta on ihana muistaa ja elää hienoja hetkiä uudelleen, mutta on se myös yksinäistä ja kuormittavaa. Useimmat tuntuvat elävän pitkälti tässä ja nyt.

Numero 15 jatkaa. Joskus harvoin elämä yllättää niin, että joku muu muistaa minusta jotain sellaista, jonka olen jo unohtanut. Mullistavia hetkiä.