Muita, joiden luona oli kavereita lapsena äärimmäisen harvoin?

Meille ei saanut tulla kukaan, kun vanhemmat inhosi lapsia. Vastapainoksi me ei saatu mennä kavereiden luo.

Joskus yläasteella joku sai käydä, jos kouluun piti tehdä jotain yhdessä. Omien lasten kavereita en kieltänyt tulemasta meille.

Asuttiin kaksiossa, 4 henkilöä. Meillä ei käynyt kuin paras kaverini silloin tällöin. Yleensä leikimme hänen kotonaan, koska heillä oli omakotitalo ja piha. En olisi muita halunnutkaan tuoda kotiin, koska asuttiin niin ahtaasti, eikä mitään omaa tilaa ollut.

Minua kiusattiin edelleenkin aikuisena kiusataan, jopa Oma Sukulaiseni on sortunut minua piinaamaan!

Ihan pääni on hajota !

ELI EI, vieraile minun luona Aikuisenakaan ketään!

Ei edes Sukulaiset!

Vanhempani olivat jotenkin vihaisia normaaleja lasten ääniä kohtaan. Oli myös tiukat, oudot rutiinit ja pakotti kaverinikin nukkumaan aikaisin.

Mun vanhemmat olivat uskovaisia, en oikein vieläkään tiedä häpesinkö sitä, vai jotain muuta. Koskaan en kutsunut yhtäkään kaveria kotiini.

Meillä. Kaverini vierastivat äitiäni joka ei todellakaan ollut mukava ihminen. Eivät halunneet tulla meille.

Minä sitten olin heidän kotonaan, sitä meillä ei kielletty eikä meillekään ollut keillettyä tulla, kukaan vaan ei halunnut.

Ei tuotu kavereita kotiin. Olin nuorimmainen ja en edes kysynyt, että saisiko. Olin kai käsittänyt jotenkin, että kuuluu asiaan. Meillä oli omakotitalo, mutta aika pieni. Äiti luultavasti ei tykännyt lasten äänistä tms. Hän ei koskaan leikkinyt omienkaan lasten kanssa.

Ulkona toki sai olla kavereita, siis omalla pihalla.

Tavallaan harvemmin. Mutta lankapuhelimella soitettiin kaverille ja oli kirjoja. Koulussa nähtiin tuttuja, jos ehti opetuksen lomassa.

Tosi harvoin. He eivät tainneet pitää äidistäni. Eikä myöskään äitini tykännyt siitä, että asiat eivät menneet hänen ajattelemallaan tavalla. Jos hän ei ollut ajatellut, että olisi kiva, että Minna olisi meillä tänään kylässä, oli parempi, että Minna ei ollut meillä.

Siksihän nuoret ovatkin paniikkihäiröisiä, ahdistuneita ja uupuvat ja keskeyttävät opiskelun, kun siellä pitää tavata niin paljon muitakin ihmisiä ja olla sosiaalinen.

Kun ovat sen lapsuutensas ja nuoruutensa viettäneetä hiljaisessa kodissa, yksin omassa huonessaan ja olleet perheen eli vanhempien kanssa kolmistaan, ellei nyt sattunut olemaan sisarusta.

Ei sitten aikuisena osatakaan olla muiden kanssa yhtään.  Ja suu menee heti mutruun ja itkua työntää jos joku sanoo jotain vastaan.   Työpaikallakaan ei esimies sais pyytää tekemään mitään, vaan siitäkin jo valitetaan ja jopa jätetään työpaikka,  että kun siellä töissä pitäis jotakin tehdäkin.

Ei ennen ollut paniikkihäiriöitä eikä ahdistusta kun elettiin isoissa perheissä ja käytiin naapurissa leikkimässä ja naapurin lapset kävi omassakin kodissa leikkimässä.

Kasvatuksesta ja kodista se kaikki lähtee, mistäs muualta.

Kaverittomat sisarukseni olivat kateellisia minulle, koska minulla oli kavereita. Jos jonkun kutsuin kylään niin kaikki mitä tehtiin oli tavalla tai toisella väärin. Jossain vaiheessa lopetin kutsumisen kun en jaksanut sitä p*skanpuhumista.

Meillä myös. Aikuisena olen tajunnut miksi. Vanhempieni omakotitalo oli pieni ja ahdas, seinät ohuet ja meillä oli monta koiraa joista yksi oli käytöshäiriöinen, tälle kävi vahinkoja lattioille. Äitini saattoi kuunnella mitä juteltiin kaverin kanssa seinän läpi ja huudella kommenttejaan keskusteluihimme.

Meille ei tule kovin usein lapsen kaverit. Olen työtön ja kotimme on melko pieni. Tuntuu kiusalliselta jouten olla jos lapset leikkivät täällä. En oikein osaa ollakaan kotona jos talossa on muista lapsia kuin omat en tiedä mitä sillon kuuluu tehdä toiset vanhemmat tietysti töissä ja lapset saavat olla heidän kotonaan rauhassa

Muilla myös paljon hienommat kodit, asumme hyvällä alueella mutta vanhassa kerrostalossa. Lapsetkin aina alkavat sen päivittelemään miten Maijan koti on niin hieno, paljon hienompi, meillä on rumaa ja vanhaa joo niin on, ei voi mitään..

Kun olin itse lapsi meille ei kukaan juuri tullut, hävetti kun vanhemmat aina riiteli ja pikkusisarukset itki.

Yleensä leikittiin ulkona, mutta kyllä naapurin lapset kyläili suht usein. Koulukaverit ei niinkään, korkeintaan syntymäpäivillä.

Asuin lapsena ihan korvessa, ei käynyt kavereita kuin pari kertaa. Serkkujen luon vierailu oli yhtä juhlaa kun sai leikkiä samanikäisten kanssa. Olen erakko nykyäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Meille ei tule kovin usein lapsen kaverit. Olen työtön ja kotimme on melko pieni. Tuntuu kiusalliselta jouten olla jos lapset leikkivät täällä. En oikein osaa ollakaan kotona jos talossa on muista lapsia kuin omat en tiedä mitä sillon kuuluu tehdä toiset vanhemmat tietysti töissä ja lapset saavat olla heidän kotonaan rauhassa

Muilla myös paljon hienommat kodit, asumme hyvällä alueella mutta vanhassa kerrostalossa. Lapsetkin aina alkavat sen päivittelemään miten Maijan koti on niin hieno, paljon hienompi, meillä on rumaa ja vanhaa joo niin on, ei voi mitään..

Kun olin itse lapsi meille ei kukaan juuri tullut, hävetti kun vanhemmat aina riiteli ja pikkusisarukset itki.

Lapsia ei kiinnosta miten hienoa teillä on, älä välitä. Jos lapsilla ei ole mitään leluja niin ne leikkivät kävyillä. (kokemusta on, köyhän perheen lapsi)

Meillä isä oli alkoholisti/ tuurijuoppo. Äiti masentunut kotiäiti, joka siivosi harvoin ja huonosti. En kehdannut tuoda kavereita ja meillä oli muutenkin aina kireä ja outo tunnelma, paitsi silloin kun joku harvoin kävi (sukulaisia) niin sitten piti teeskennellä, että kaikki oli hyvin.

Myös henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja henkistä laiminlyöntiä.

Aika harvakseltaan kävi ketään. Ja lomilla ei todellakaan näkynyt ketään koulukaveria, satunnaisesti kävi joku serkku ehkä leikkimässä.

Ei meille saanut tulla edes ketään kylään koska äiti oli raivosiivousta harrastava tyranni. En myöskään saanut mennä kylään koska äiti ei halunnut.

Me asuttiin syrjässä, koulukaverit asuivat muutaman kilometrin päässä. Niinpä se olin yleensä minä joka joutui lähtemään kavereiden luokse. Kävi meillä kavereitakin, ja yleensä meillä oli hauskempaa kun oli iso pihapiiri, metsät ym joissa juoksennella.