Tahattomasti lapsettomaksi jääneet, miten lopulta hyväksyitte asian?

En tiijä mutta sinulla varmaan ottaa koville.

Ei ollut vaihtoehtoa. Uutisten jälkeen meni viikko, pari surressa, mutta siitä lähti toipuminen. Olin 24. Uhkaava maailmansota ja ilmastonmuutos on sellaisia asioita, joista ajattelen, että onneksi minulla ei ole lapsia. Ja onneksi kaksi sisarustani saivat kumpikin kolme lasta, joiden elämässä olen saanut olla paljon mukana.

N43

Vierailija kirjoitti:

En tiijä mutta sinulla varmaan ottaa koville.

Tiedän toki, että tarkoituksesi on vain trollata, mutta eikö tosiaan ikinä hävetä oksentaa tuota myrkkyä pitkin nettiä? Mieti, miten surullinen yksilö olet, kun tuo on ilosi elämässä.

Meillä oli heti suhteen alusta alkaen selvää, että lapsia ei hankita. Nyt ollaan vähän alta viiskymppisiä ja velaton asunto, mökki ja autot. Rahaa riittää reissaamiseen ja omiin harrastuksiin eikä töissäkään tarvitse käydä kukn osa-aikaisesti.. Hyviä puolia siis riittää, mutta ei varmaankaan sovi kaikille.

Olen 40, enkä ole vieläkään sinut asian kanssa.

Mutta ei voi mitään.

Alkaa vaikka exeliin laskemaan miten paljon säästää kun ei ole sitä persehedelmää tai useampaa.

Sitten alkaa haaveilla mitä kaikkea on vapaa tekemään niillä rahoilla ja sillä ajalla ja energialla minkä voitti!

Kannattaa laskea kaikki pershedelmän kulut hyvin tarkkaan, mutta kannattaa laskea myös omalle vapaa-ajalle ja terveydelle joku hinta.

Se on aika korvaamatonta se kun saa nukkua yöllä.

Jos ei aukea tämä, niin aloittakaa tästä päivästä lähdin sellainen puolen vuoden kuuri, jolloin teillä on yöllä koko ajan herätys soimassa. Ja aina nousette sängystä kun se rääkyminen alkaa luurista kuulua.

Ja kyllä! Sen täytyy olla maailman vattumaisin rääkynä mikä siinä herätyksenä on.

Ja täysillä.

Jemmatkaa pökäleitä jonnekkin roskikseen ja haistelkaa niitä.

Tai voihan sitä uhriutua ja katkeroitua jos haluaa, mutta tässä on ihan oikeita vinkkejä miten lapsettomuudesta voi päästä yli.

Olen alkanut miettimään sijaislasten ottamista. Olisivat toki vaikeahoitoisempia kuin tavalliset, mutta käytännössä silläkin lailla saisi perheen itselleen ja lisäksi kunta maksaa kulut ja vielä palkkionkin.

Kun lukee vauvapalstan keskusteluja, huomaa miltä kaikelta säästyy.

Vierailija kirjoitti:

Kun lukee vauvapalstan keskusteluja, huomaa miltä kaikelta säästyy.

Moderni lapsiperhe-elämä sisältää paljon kaikkea mukavaa kuten lasuja, nepsyjä ja tunteiden sanoitusta.

Olen nyt reilu viiskymppinen ja aina kuvittelin, että saisin yhden lapsen, mutta sitä ei tullut. Adoptiolasta en halunnut.

Olen kuitenkin elänyt tähän asti hyvän elämän, mutta kieltämättä silloin tällöin mietin, että miten elämäni olisi lapsen kanssa mennyt.

Yli 20 vuotta sitten, 1990-luvun loppupuolella, elin tilanteessa, missä avovaimo halusi lasta tehdä, vaikka moinen ei siinä taloustilanteessa olisi ollut järkevää. Tulevaisuus huoletti ja siksi en ollut lapsen teon kannalla. Vastustin ajatusta perheen perustamisesta.

No, onneksi sitä lasta ei tullut. Elämä alkoi mennä semmosia polkuja pitkin, että on tosi hyvä, ettei lasta tullut. Siitä olen tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut miettimään sijaislasten ottamista. Olisivat toki vaikeahoitoisempia kuin tavalliset, mutta käytännössä silläkin lailla saisi perheen itselleen ja lisäksi kunta maksaa kulut ja vielä palkkionkin.

Ei niitä niin vaan oteta. Se vaatii käytännössä vakiintuneen perhe-elämän sekä joko omia lapsia tai kasvatusalan koulutuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut miettimään sijaislasten ottamista. Olisivat toki vaikeahoitoisempia kuin tavalliset, mutta käytännössä silläkin lailla saisi perheen itselleen ja lisäksi kunta maksaa kulut ja vielä palkkionkin.

Ei niitä niin vaan oteta. Se vaatii käytännössä vakiintuneen perhe-elämän sekä joko omia lapsia tai kasvatusalan koulutuksen.

Eikä vaadi omia lapsia eikä ammattilaisuutta, jollei mitään perhekotia perusta. Sijaisvanhemmaksi voi lapsetonkin ryhtyä, mutta ei ehkä ole paras lähtökohta sijaisvanhemmuuteen, jos suurimpana motiivina on "oman" perheen hankkiminen. Kas kun niillä sijoitettavilla lapsilla on jo oma isä ja äiti ja koti, vaikka koti olisi "huonokin", se on kuitenkin lapsen oma. Sijaisvanhemman tulee tukea lapsen suhteita biologisiin vanhempiinsa ja olla varautunut siihen, että sijoitus päättyy ja lapsi palaa juurilleen.

Vierailija kirjoitti:

Alkaa vaikka exeliin laskemaan miten paljon säästää kun ei ole sitä persehedelmää tai useampaa.

Sitten alkaa haaveilla mitä kaikkea on vapaa tekemään niillä rahoilla ja sillä ajalla ja energialla minkä voitti!

Kannattaa laskea kaikki pershedelmän kulut hyvin tarkkaan, mutta kannattaa laskea myös omalle vapaa-ajalle ja terveydelle joku hinta.

Se on aika korvaamatonta se kun saa nukkua yöllä.

Jos ei aukea tämä, niin aloittakaa tästä päivästä lähdin sellainen puolen vuoden kuuri, jolloin teillä on yöllä koko ajan herätys soimassa. Ja aina nousette sängystä kun se rääkyminen alkaa luurista kuulua.

Ja kyllä! Sen täytyy olla maailman vattumaisin rääkynä mikä siinä herätyksenä on.

Ja täysillä.

Jemmatkaa pökäleitä jonnekkin roskikseen ja haistelkaa niitä.

Tai voihan sitä uhriutua ja katkeroitua jos haluaa, mutta tässä on ihan oikeita vinkkejä miten lapsettomuudesta voi päästä yli.

Jo sanan "pershedelmä" käyttö paljasti sinut velaksi. Tietysti muukin viesti täynnä läpinäkyvää ja kyynistä vauhkoamista.

Miksi edes vaivauduit kommentoimaan?

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut miettimään sijaislasten ottamista. Olisivat toki vaikeahoitoisempia kuin tavalliset, mutta käytännössä silläkin lailla saisi perheen itselleen ja lisäksi kunta maksaa kulut ja vielä palkkionkin.

Kyllä niitä vaikeahoitoisia omia biologisia lapsia löytyy Suomesta pilvin pimein. Sijaislapsi tankkaa turvallisuutta alussa ehkä enemmän kuin koko ikänsä turvallisuuteen tottunut biolapsi.

Kuvittelin, että minulla on vielä aikaa, vaikka olin melkein 40-vuotas.

Jouduin endometrioosileikkaukseen, menetin kohdun ja toisen munasarjan. Kasvain oli kietoutunut virtsarakon ja suoliston ympärille. 

Edelleen surettaa toisinaan, koska olisin halunnut olla äiti.

Asia ei ole ollut vaikea hyväksyä. Aikamme yritettiin, kun ei alkanut kuulua menin tutkimuksiin ja saatiin tietää että raskaaksi tulo olisi aika epätodennäköistä ilman hoitoja. Päätimme jättää asian sikseen eikä edes lähteä sille tielle, ajateltiin että lapsia ei ole tarkoitettu meille jos niitä emme luonnollisin keinoin saa. Elämämme on ollut antoisaa ilmankin, kumpikaan ei koe asian vuoksi katkeruutta tai että meiltä puuttuisi jotain.

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt reilu viiskymppinen ja aina kuvittelin, että saisin yhden lapsen, mutta sitä ei tullut. Adoptiolasta en halunnut.

Olen kuitenkin elänyt tähän asti hyvän elämän, mutta kieltämättä silloin tällöin mietin, että miten elämäni olisi lapsen kanssa mennyt.

Miksi et adoptoinut?

Ap:n kysymys koskee tahatonta lapsettomuutta, ja puolet vastauksista on ihmisiltä, jotka ilmoittavat, että ei tod. kiinnostanut koko projekti missään vaiheessa. Oletteko ehkä vähän hidasjärkisiä vai kuinka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt reilu viiskymppinen ja aina kuvittelin, että saisin yhden lapsen, mutta sitä ei tullut. Adoptiolasta en halunnut.

Olen kuitenkin elänyt tähän asti hyvän elämän, mutta kieltämättä silloin tällöin mietin, että miten elämäni olisi lapsen kanssa mennyt.

Miksi et adoptoinut?

Adoptiolapsen saanti on äärettömän vaikeaa. Lähinnä sellaisen pystyy saamaan jos esim. ammattina on peruskoulunopettaja tai joku vastaava, on pysyvä työsuhde, vakaa parisuhde, erinomainen terveys ja erinomainen taloudellinen tilanne. Tällöinkin adoptointi on vuosien prosessi ennen kuin se onnistuu.