HSL:n bussiteippauksen ongelmallisuus
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/747946/Lonnqvist_Jade.pdf…
Bussiteippaus koostuu yhdeksästä käytöstapoihin liittyvästä kuvituksesta, joissa
esiintyy yhteensä 10 kokonaista ihmishahmoa. Lisäksi kahdessa kuvista esiin-
tyy rajauksen ulkopuolelle jäävän hahmon käsi, ja yhdessä kuvista on lisäksi
lemmikiksi tai muuksi eläimeksi tulkittava hahmo.
Erityisesti huomioni kiinnittyi teippauksessa esiintyvään ainoaan muuksi kuin
valkoiseksi väritettyyn hahmoon (kuva 2). Hahmon kuvan taustaan sulautuvan
vaaleansinisen värin voi tulkita monella tavalla. Kenties sininen kuvaa hahmon
seisomista varjossa tai sen on tarkoitus rakentaa kuvan syvyysvaikutelmaa. On
vaikea sanoa varmaksi mitä ominaisuuksia hahmosta on tarkoitettu tulkittavan.
Väitän kuitenkin, että moni kuvan katsoja itseni lisäksi tulkitsee hahmon
mustaksi tai tummaihoiseksi. Väitteeni ja tulkintani perustuu osin näennäisesti
afrolaatuisiksi tyyliteltyihin hiuksiin mutta myös hahmolle annettuun ihonväriin.
Kommentit (2)
Kävin tämän Jaden Insta-sivulla. Diversiteetti loisti poissaolollaan. Arvaatte varmaan mitä väriä suosittiin.
Ristus mitä roskaa.