Oletko joutunut koulussa seksuaalisen häirinnän kohteeksi?
Nyt kun on alettu puhumaan kouluissa tapahtuvasta häirinnästä tuli mieleeni että meillä oli ala-asteella eräs poika joka koko ajan lääppi minua takapuolesta tai jostain. Sitä kesti monta vuotta.
Yläasteella eräs miesopettaja kiinnostui minusta ja kehui kuinka olen silloisen miss Suomen näköinen. Hän opetti kaupallisia ja yhteiskunoppia ja numeroni olivat kymppejä, vaikka en ollut työskennellytkään sen edestä. Kympin sai kun jaksoi välituntisin kuunnella hänen "hauskoja" juttujaan.
Muita?
Kommentit (4)
malmin koulussa oli kaupallisten aineiden miesope joka pyyteli kanssaan matkalle, hikoili aivan liki kuin likainen porsas ja vaikka olin tosi huono aineessa enkä tehnyt tehtäviä sain kympin.
Koulussa opettajien kanssa olen ollut yleensä tekemisissä vain tunneilla, jolloin kukaan ei ehdottele. Mutta kun tehtiin luokkaretkeä, niin tuo opettajamme kävi ehdottelemassa minulle lähtisinkö kaljalle...
Oman ikäisistäni on ollut aina helppo selvitä, mutta opettaja on hankalampi, kun ei voi suoraan haistatellakaan.
luokkahuone oli pieni, meitä oli aika monta oppilasta
kuviksen tunti, joten pulpetit ryhmittäin, ja minä tuskin edes mahduin istumaan
takanani poikien poytä ja siitä vuorotellen lääppivät persettäni
ällotti, opettajan mielestä mitään ei ollut tapahtunut ja ei ollut edes sitä näkevinään.
muiden oppilaiden mielestä hauskaa
Samankaltaisia tilanteita kuin sulla. Yläasteella molemmat tapaukset. Myös yliopistossa.