mitä vanhemmaksi elän

sitä varmemmaksi tulen ajatuksesta, että en halua elää mieheni kanssa. Olen käynyt läpi kaikki mahdolliset tilanteen ja syyt siihen ja tuntuu, että erilään asuminen on ainut vaihtoehto. Lapsia on kaksi.



Olemme liian erilaiset. Vaikka hän muuttuisi ja vaikka minä muuttusiin hänen vuokseen ei helpotusta tule.



Meidän välillä ei ole mitään, minkä vuoksi pitäisi pysyä yhdessä. Tietysti lapset, mutta uskon että erillään oleminenkaan ei heidän elämää vaikeuttaisi. Olemme liian erilaiset. Ongelma on, että hänestä kaikki järkeen käyvät seikat pitäää meidät yhdessä: yhteinen asuntolaina, lapset, heidän turvallinen lähikoulu ja arjen sujuvuus. Mut olisipa asia noin yksinkertainen -se ei sitä ole vaan tähän mahtuu kaikkea mahdollista uskomattomasta mahdottumuudesta todellisuuteen hänen puoleltaan.





Olemme olleet yhdessä 17 vuotta. En tiedä miksi edes kirjoitan tästä, koska mikään vastaus ei voi muuttaa käsitystäni. Kunhan kirjoitan. Mun ei olisi koskaan pitänyt mennä naimisiin hänen kanssaan. Voi tätä elämää! Ja tiedän aivan varmasti, että elämä olisi parempaa ilman tätä liittoamme.