Aikuiset, nukutteko päiväunia?
Ihan mielenkiinnosta kysyn, nukutteko päiväunia yleensä? Ooletteko aina nukkuneet? Vaikuttaako väsymys, työt, sairaudet tai ruokailut? Vai onko ihan vain tapa?
Kuinka pitkät on hyvät päikkärit?
Nukuttiinko mummolassasi tai lapsuudenkodissasi?
Itse olen nukkunut päiväunia aina. Jotenkin töiden ja ruuan jälkeen vaan simahtaa.
Välillä pelkkä hetken silmät kiinni lepäily riittää mutta useimmiten nukahdan ja näen unia.
Eilen päikkärit venähti neljätuntiseksi, mikä ei ole ihan tavatonta itselleni.
Minulla on univaikeuksia, ajoittaista masennusta ja rauta ei imeydy. Ferritiini on ollut nollissa jo pitkään.
Raskas päivällä väsyminen on alkanut jo 15 vuotta sitten teininä ja siitä on kai jäänyt tapa.
Joka päivä kuitenkin väsyttää ja unta tulee päivän aikana yhteensä n 14h. Lääkäriä ei ole ikinä kiinnostanut vaikka aika usein olen yrittänyt ottaa puheeksi, ajattelisin että ei ihan normaalia ole aikuisena vaan nukkua tuhnuttaa keskellä päivää.
Toistaiseksi jatkan tupluureja kuitenkin tyytyväisin mielin.
Kommentit (15)
Työn teko rajoittaa merkittävästi päiväunien mahdollisuutta.
Nukun aina välillä. Yhteen aikaan nukuin joka päivä päikkärit. Nykyään nukun varmaan pari kertaa viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Työn teko rajoittaa merkittävästi päiväunien mahdollisuutta.
Siis päivä- ja 2-vuorotyö.
Verensokerit heiluttaa aktiivisuutta. Nukun aina päikkärit jos voin. Hiljaksiin heräileminen pöhnäisenä on paras tunne maailmassa.
Ja se kun muuten on lämmin mutta varpaat viileässä peiton ulkopuolella. Nam!
Nukun jos vain tulee tilaisuus, joudun kuitenkin arkena nousemaan jo viiden jälkeen niin töiden jälkeen kiva vähäksi aikaa oikaista sohvalle :)
Äärimmäisen harvoin. Nuorempana nukuin, mutta nykyään päiväunista tulee lähinnä paha ja sekava olo. Mä oon yrittänyt panostaa siihen, että meen riittävän ajoissa nukkumaan. Vältän nopeita hiilihydraatteja lounaalla. Joskus on kuitenkin pakko nukkua siitä huolimatta, että siitä tulee paha olo.
En, koska en nukahda. Välillä tekisi niin mieli nukahtaa hetkeksi päikkäreille, mutta minä en vaan pysty nukahtamaan päivällä, ellen ole sitten sairas. Esim. koronassakaan en tainnut nukkua päivällä, vaikka tajuttomasti väsyttikin.
Kadehdin ihmisiä, jotka pystyvät ottamaan 5-20 minuutin tirsoja tuosta noin vain. Esim. tapailemani mies on tällainen, vetäisee pikkuisia mikrounia aina välillä.
Päikkärit on parasta aikaa päivästä. Aina ei ehdi, mutta käytän tilaisuuden tullessa siihen aikaa. Kunhan ei liian pitkiä vetele, max. 30 min.
Nukun vaihtelevasti. On paljon iltoja, kun ei yksinkertaisesti ehdi. Töiden jälkeen on pakko ulkoiluttaa koira ja jos sitten on vielä kokouksia, harrastuksia tai muita menoja, niin ei siihen mitenkään jää aikaa nukahtaa, mutta esimerkiksi eilen torkahdin joskus puoli seitsemän ja puoli kahdeksan välillä illalla. Ja viikonloppuisin otan päikkärit iltapäivällä, jos ollaan ihan vaan kotona.
Jos en työelämässä syystä tai toisesta! Aamun virkuna illan torkuna. Nukutuani 7-8h yö unet. Herän kello 5.30 kuin kello. Aivan varmasti aamupäivän esim 3 tai 4h. ulkoilultani ,syön lounaan ja otan maksimi 30 minutin päikkärit.Kello soimassa.Vältämättä en nuku mutta makaa vuode,nollan aivoni.On myös hetki jolloin puhelin kokoustila.Ei häirtse ja usein unohtuukin se tila.Ei ongelma sekään. Kun yksin asun ja kukaan ei pahemmin soita,Kun se ei ole älypuhelin!
Introverttina väsyn toimistolla ihan totaalisesti, ja otan heti kotiin päästyä tunnin päikkärit.
Aina kun mahdollista! 😄 Aloitan työt aikaisin ja etätöitä tehdessä otan lounastauolla usein 15min päikkärit, aivot latautuu ja jaksaa taas niin paljon paremmin.
Kyllä nukun mutta oikeastaan vain lauantaisin. Syy tähän on se, että muuten en nuku yöllä. Joskus saatan simahtaa sohvalle kun on ollut rankka päivä.
Lomalla nukun joka päivä päikkärit. Sairastellessa nukun kun simahdan.
Mun päikkärit kestää yleensä tunnin.
Nukun pari kertaa viikossa. Olen aina ollut huono nukkumaan ja öisin tulee valvoskeltua kun ei saa unta. Töissäkäynti väsyttää vaikka teen kevyttä toimistotyötä. Ferritiinit on olleet aina matalat, mutta niitä ei viime aikoina ole suostuttu mittaamaan. Syön terveellisesti ja harrastan liikuntaa muutaman kerran viikossa.
Nukun mielelläni päiväunia, muttei saa mennä liian lämpimän peiton alle, tai sieltä ei pääse hereille sitten millään. Minua saattaa unettaa kovinkin iltapäivisin tai alkuillasta, mutten sitten kuitenkaan saa unta aina. Päiväuneen vaipuminen on yksi ihanimmista tunteista. Olen tehnyt vuosikymmeniä vuorotyötä ja se on varmaan sekoittanut minussa paljonkin.