Neuvokaas enemmän matkanneet,
minne meidän kannattaisi lähteä ensi syyslomalle (18.10.2010 alkava vko) perheen kanssa. Perheeseen kuuluu isän ja äidin lisäksi tyttö 7v. ja poika silloin 1v8kk. Mieheni arvostaa meressä uintia. Kamalasti nähtävyyksiä emme odota. Kreikkaa olemme alustavasti suunnitelleet, mutta minne siellä?
Toki voi ehdottaa muutakin maata kohteeksi, mutta lentomatka ei saa kestää 6h pidenpään ja kanarialla ollemme viimeiset kaksi kertaa lomailleet.
Kiitos ystävällisistä vastauksista:)
Kommentit (29)
Egyptissä taas ei ole ollut mitään ongelmia. Itse suosittelen Egyptiä tai Dubaita.
Yleensä kaikki menee ihan hyvin, mutta riski sairastua noissa maissa huomattavasti suurempi. Miksi siis vapaaehtoisesti ottaa riskiä...
kävimme tuuripaateilla lähisaarilla ja siellä oli +25 lämmintä. Oikein miellyttävät kelit.
Egyptiin ja Tunisiaan emme lähde taaperon kanssa. Ko maissa niin eri bakteerikanta, emmekä halua ehdoin tahdoin riskeerata. Jos menisimme kahdestaan mieheni kanssa, saattaisimme harkita. Ap
Jos menette vähän tasokkaampaan all-inclusive resorttiin, niin ihan hyvin taaperonkin kanssa voi mennä. Paikalliset kupilat, katuruoka ja jäätelöt on sellaiset väliin jätettävät. Syötte vain hotellialueen ravintoloissa. Ei mitään bakteeriongelmia...
Egyptiin ja Tunisiaan emme lähde taaperon kanssa. Ko maissa niin eri bakteerikanta, emmekä halua ehdoin tahdoin riskeerata. Jos menisimme kahdestaan mieheni kanssa, saattaisimme harkita. Ap
mitään bakteeriongelmia ei ole, jos menette johonkin tasokkaampaan resorttiin ja syötte siellä. Jätätte ne katukuppilat,irtojätskit yms katuruuan väliin, (ihan niin ku joka paikassa muuallakin on hyvä jättää)
Tai sitte on ihan hyvä vaihtoehto pysyä kotomaassa =)
Ja lapsellekin voi ottaa hepatiittirokotteen ja syöttää maitohappoakteeria (ihan pelkästään jos vastustuskyvyn nostamiseksikin)
Egyptiin ja Tunisiaan emme lähde taaperon kanssa. Ko maissa niin eri bakteerikanta, emmekä halua ehdoin tahdoin riskeerata. Jos menisimme kahdestaan mieheni kanssa, saattaisimme harkita. Ap
Jos menette vähän tasokkaampaan all-inclusive resorttiin, niin ihan hyvin taaperonkin kanssa voi mennä. Paikalliset kupilat, katuruoka ja jäätelöt on sellaiset väliin jätettävät. Syötte vain hotellialueen ravintoloissa. Ei mitään bakteeriongelmia...
Teillä tuo loma olisi jo lokakuun lopulla niin en ihan mukisematta voi Kreetaa suositella. Meri on lämmin kesän jäljiltä, mutta muuten sää voi olla epävakaata. Voi ihan hyvin käydä tuuri ja olla lähemmäs 30 astetta koko viikon tai sitten olla tuulista, pilvistä ja parikymmentä astetta. Lisäksi osa paikoista alkaa mennä jo kiinni kun turistikausi lopussa. Eli jos haluatte VARMAA aurinkolomaa, aurinkoista ja hyviä kelejä niin en valitettavasti voi Kreetaa tuolloin suositella. Tuohon aikaan Dubaissa on melkeinpä varmat 30-35 kelit eli siellä aurinkoa piisaa.
Moni tuttuni on käynyt Egyptissä (itse en) ja kyllä siellä riski vatsatautiin on selvästi suurempi kuin useimmissa muissa turistimaissa. Lisäksi sen vatsataudin voi saada ihan hyvin myös huvätasoisesta hotellista, riittää, että lautaset pesty niin, että jäänyt vesitippa lautaselle ja jo se riittää sekoittamaan bakteerikannan ja saa vatsataudin. Itse jotenkin vierastan Egyptiä juuri sen vatsatautiriskin takia, tutuilla meni yksi lomapäivä sen vuoksi pilalle eli ei onneksi koko lomaa kuitenkaan. Egyptissähän saa paikallisesta apteekista tehokasta vatsalääkettä, joka auttaa nopeasti, mutta meneeähän siinä kuitenkin yleensä yksi päivä piloille.
Dubaita voin suositella kaikin puolin, lämmintä, rantoja, ostoksiaja vesipuistoja.
vastauksistanne. Kreikalla lähinnä tarkoitinkin sitä "lähiseutua" eli Kypros kelpaa omistussuhteista huolimatta. Voiko Kreetaa, Kyprosta ja esim. Rodosta laittaa mitenkään "paremmuusjärjestykseen", toisin sanoen millä perusteella niistä voisi valita?
AP
viime syyslomalla oli asteita lähes 30 ja merivesi oli suloisen lämmintä.
Joku vuosi on ollut lämmintä loka-marraskuussa ja meressä on pystynyt uimaan.
Kreikkaan, ainakin Rodokselle viimeiset valmismatkat on yleensä lokakuun alkupuolelle eli kannattaa tarkistaa onko sinne edes lähtöjä silloin kun haluaisitte.
vastauksistanne. Kreikalla lähinnä tarkoitinkin sitä "lähiseutua" eli Kypros kelpaa omistussuhteista huolimatta. Voiko Kreetaa, Kyprosta ja esim. Rodosta laittaa mitenkään "paremmuusjärjestykseen", toisin sanoen millä perusteella niistä voisi valita?
AP
vastauksistanne. Kreikalla lähinnä tarkoitinkin sitä "lähiseutua" eli Kypros kelpaa omistussuhteista huolimatta. Voiko Kreetaa, Kyprosta ja esim. Rodosta laittaa mitenkään "paremmuusjärjestykseen", toisin sanoen millä perusteella niistä voisi valita?
AP
Lämintä oli kyllä, mutta rannoilla melko tuulista. Eli jos mereen haluaa uimaan, niin meidän kokemuksen mukaan ainakaan Hanian rannikolla se ei ole monessakaan paikassa mahdollista.
Muuten kyllä paikka oli kiva lapsiperheelle!
Siellä tosiaan on jo tosi tuulista. Meressä käytiin vain muutamana aamupäivänä, kun oli vähän tyynempää.
Mä varmaan menisin Turkkiin, hotelliksi joku all-inclusive. Toisaalta voisin miettiä jotain Egyptiä myös...
Jos meressä uiminen on se juttu. Takuuvarmasti on lämmintä. Lentokaan ei kestä kuin jotain 5 h.
Jos meressä uiminen on se juttu. Takuuvarmasti on lämmintä. Lentokaan ei kestä kuin jotain 5 h.
Välimeressä ei ole mitään nähtävää. Punainen meri on tosi hieno, siellä on koralliriutat, ihana kalat... Sukeltaljan ja ihan vaan snorklaajan paratiisi(lähi-sellainen)
Olen ollut Sharm-El-Sheikissä (NaamaBeachillä), Silloin oie Sofitel-hotelli vähän erillään muusta kylästä, mutta ihan kävelymatkan päässä. Siellä oma ranta ja oma rauha... Myös uima-altaat jne...En tiedä onko enää olemassa (käynnistä juurikin nyt ystävänpäivänä 10v)
Kreeta voi olla vielä. Kyprosta kannattaa harkita myös, siellä on pidempään lämmintä kuin Kreikassa.
joissa on vielä lämmintä syksylläkin. Vaikkapa Kreeta, Kypros, Rodos, kyllä ne suomalaisen normaalikesän lämmön päihittävät vielä reippaasti.
Portugalissa ja Kyproksella myös.
itsekin jättäisin menemättä noihin, mutta Kreikkaa suosittelen, myös Kreetaa ja Rodosta :)