Koira syö maasta kaiken!
Meillä on ylipainoinen, pohjattoman ahne, atooppinen, hyporuokavaliolla oleva läskipäinen tiibetinspanieli, joka syö lenkillä ahneuttaan kaiken syötäväksi kelpaavan. Koira napsii vain syötäviä asioita, kuten jäniksenkakkaa, höyheniä, valkoiseksi haalistunutta koirankakkaa, tienvarteen jääneitä koirankouluttajien koirannaksuja sekä lempparina tietysti lasten tiputtelemat irtokarkit. Ohessa menee tavarat, jotka haisevat ruualle, kuten lautasliinat ja karkkipaperit. Piski myös kaiken varalta ottaa suuhun kaiken krääsän, joka saattaa olla ruokaa, kuten muoviroskat, pikkukivet ja kummallisen muotoiset lehdet (toki sylkien syömäkelvottomat lopulta pois, mutta pointti on, että tämä otus SYÖ ja vasta sitten päättää, onko se syötävä).
Koira on hyvin itsepäinen, eikä nakkaa paskaakaan sanasta "EI", koska syöminen on nyt vain sen lempiasia. Sen mielestä on täysin yrityksen arvoinen idea yrittää syödä jotain, vaikka se tarkoittaisi hihnasta nykäisyä ja raahausta väkipakolla eteenpäin. Tuntuu, että tuo ei varmaankaan usko, ennen kuin tukistan perskarvoista niin, että menee sana perille, mutta koirahan tietää, etten tätä ratkaisua tee. Pahin pelko on, että joku päivä tuo syö myrkytetyn tai ongenkoukulla maistetun nakin ja sitten ei ole enää koiraa. Pieninaamainen koira kun on, niin kuonokoppa ei ole vaihtoehto. Tötterö taas rajoittaa vain minun näkemistäni, koiralle se päässä syöminen ei tuota vaikeuksia. En toisaalta haluaisi heittää läskille koiralle naksua kymmenen metrin välein, ettei se saisi aikaiseksi penkoa tienvieruksia. Sitä paitsi, jos tuo on vaihtoehto lenkkeilylle, niin on sama sitoa koira puuhun ja odottaa, kunnes se on asiansa hoitanut ja viedä se takaisin sisälle.
Koira viettää tosiaankin kaiken aikansa etsien sitä ruokaa. Yli kolme kertaa neljästä se lähtee syötävän perään sen sijaan, että haistelisi muiden koirien merkkauksia. Lenkkeily sille ei maistu tietenkään ollenkaan, se on vain hyvä mahdollisuus saada syödä ryönää maastota. Yritin googlailla apuja asiaan, mutta en onnistunut - kyse ei ole pica-ilmiöstä, koska koira ei todellakaan syö ja järsi tavaroita, motiivina on vain saada ruokaa. Koira on kuusivuotias, eikä tietenkään enää pentuvaiheessa. Koira ruokitaan kahdesti päivässä, mutta kun se on saanut kupin tyhjäksi, se jatkaa syömistä nuolemalla keittiön lattian murusista. Sillä on myös puruluu. Ainut asiaan soveltuva ohje näytti olevan, että koiraa pitää vain vahtia lenkillä. Valehtelematta tätä paskan perässä juoksemista on joka viides metri, joten enimmäkseen joudun vain estämään koiraa tekemästä yhtään mitään. Puutostiloista on vaikea sanoa mitään, koira on aina ollut valtavan kokoinen ja ahne (siis ihan muutenkin iso kuin olemalla ylipainoinen), mutta atopian takia hyporuokavalio on ainut toimiva vaihtoehto.
Kokemuksia, neuvoja tai edes myötätuntoa?
Kommentit (8)
Kellohan jo seitsemän.
Saunavuoro alkaa.
Jipii!!!
Ja saunan jälkeen sauna oluet.
Mielestäni väkisin eteenpäin veto, rankaisu ja tukistus aiheuttaa ahdistusta, pelkoa, jonka koira purkaa sillä että etsii lisää purtavaa. Koiraa ei saa kurittaa. Koiran koulutus menee pieleen noin. Koulutuksen piti olla positiivinen, koiraa ymmärtävä, oikeanlainen hierarkia ettei olla negatiivisia vaikka on määrätietoinen ja kannustus. Jokin on mennyt väärin. Olisi hyvä lukea oppaita ja katsoa joku koirapsykologi/lempeä kouluttaja joka osaa auttaa. Masentuisit itsekin jos kumppanisi tukistaisi, repisi tai vetäisi väkisin - ja haluaisit syödä kakut ja sipsit lohdutukseksi.
Ja voi siinä muukin syy olla, mutta eläinlääkäri osaisi sanoa jotain.
Nyt pitää lähteä ulos ihanan kultaisennoutajan kanssa.
Sen nimi on Reino.
Ei syö mitään maasta.
On kyllä niin kiltti.
Et sitten osaa edes koiraa kouluttaa.
Meillä sama ongelma. Lenkit tuntuvat raskailta, kun koko ajan pitää vahtia. Kuonokoppaan koiravanhus ei sopeutunut, kun vuosi sitten kokeiltiin. Haiman vajaatoiminta ja (entsyymilääkitys siihen) sillä on sekä herkkä vatsa, mikä voi selittää asiaa. Maksa-arvot myös jonkin verran koholla. Varmaa syytä ei ole kuitenkaan löytynyt.
Yritämme nauttia vain siitä, että koira on 13-vuotiaana vielä suht hyvinvoiva ja elossa, vaikka on monta kertaa meinannut tukehtua jäätyneeseen hevosen paskaan. Ja yhtenä jouluna siltä oksetettiin vierasesine pois mahalaukusta päivystävällä eläinlääkärillä. Onneksi meillä päin ei ole ollut myrkkysyöttejä.
Toivottavasti sinunkin koirasi pysyy hyvinvoivana ja elää pitkän elämän. Ymmärrän, miten stressaavaa roskansyöjän kanssa on lenkkeillä!
Sama ongelma. Onnea vasn kaikille kasvatuksessa paremmin menestyneille.
Oma koirani syö kaikki nenäliinat. Miksi niitäkin pitää heitellä ympäriinsä. Samoin tietysti kaikki ruuanjämät, ruokien käärepaperit, vessapaperit, ihmisten peet,
Heinät marjat kaikki,
Ok