Tätä olen usein ihmetellyt päiväkodissa
Miksi myöhästyneelle lapselle ei voi antaa ruokaa? Kostetaan lapselle vanhempien takia :( https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/8df278e5-cf90-4e8d-ab81-c534fe8abbde
Kommentit (5)
Olettaisin, että kyse on siitä, että ei ole tilaa joustolle eli aikataulusta on pidettävä kiinni tai tulee kaaos. Eli myöhästyneelle ei voi antaa ruokaa, koska ei ole mahdollisuutta odottaa, että toinen syö. On jo siirryttävä toiseen toimintaan.
Ei kosteta kenellekään mitään vaan keittiöön pitää palauttaa kärryt(likaiset astiat yms) tiettyyn aikaan että henkilökunta siellä ehtii pestä ne ja täyttää kärryt uudelleen ennen lounasta.
Se vähän riippuu myöhästymisajasta, mutta lähtökohta, jonka myös vanhemmat tietävät, on se, että aamupala-aika on se klo8-8.30 jonka jälkeen alkaa muut puuhat, myös keittiössä.
Päiväkoti ei ole hotelli, jotkin raamit sielläkin on oltava ja esim.keittiöhlökunnan edustaja ei voi odotella myöhästyneitä saapuvaksi sen puuro,-munakas tai muun kipon kanssa, vaan hänen on saatava tiskitshow rullaamaan (useamman ryhmän riskit) ja alettava valmistelemaan lounasta+lounaskärryjä.
T. Varhaiskasvattaja
Johtuu siitä, että astiat on saatava keittiöön tiskattavaksi tiettyinä aikoina. Keittiössä on yleensä yksi emäntä/isäntä, joka huhkii koko työpäivän. Hänellä on omat järjestelyt keittiössä töiden sujumiseksi.
Koska ei ruoka voi odotella yhtä myöhästyjää, koko päivä on aikataulutettu.