Lue keskustelun säännöt.
Ikävä isää (elossa mutta ei mun elämässä)
22.04.2022 |
Mulla on ihan hirveä ikävä isää. Hän on alkoholi- ja mielenterveysongelmien takia käpertynyt itseensä. Ei pysty ylläpitämään millään tasolla asiallista yhteyttä meihin lapsiin. Traumaattinen lapsuus/nuoruus on takana mutta kummasti vain häntä ikävöin. Kadehdin kaikkia ihmisiä, joilla on osallistuva isä. Tuntuu, että elämästä puuttuu joku tukijalka. Joudun olemaan liian paljon ja toisaalta tuntuu, etten ole mitään.
Teen töitä ja pyöritän perhe-elämää. Puoliso seisoo rinnalla ja on ystäviä. Kiva koti ja ulkoiset puitteet. Miten tämän surun kanssa saisi rauhan? Pelkään ja toisaalta odotan, että päihteiden käyttö vie isän.
Kommentit (17)
Sama homma ja sama homma myös äidin suhteen. Ikävä entistä, mutta nyt asiat on jotenkin muuttuneet. En voi saada enää entistä takaisin. Ihan kuin vain odottelisin uutista, että nyt on joku kuollut. Ja mietin lähes joka päivä että jos ottaisin yhteyttä ja yrittäisin vielä, mutta tiedän ettei siitä mitään tulisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidät itse yhteyttä, se voi olla raskasta, lapsia en veisi kylään, mutta käyt itse aina välillä, viet vaikka ruokaa kassillisen, siitä päihdeongelmaisella monesti on pula...
Ehkä hän on yksinäinen. Se sairastuttaa. Poikkea tapaamassa. Se voisi piristää molempia.
Kortin lähettäminen saattaisi provosoida hänet soittelemaan kännissä uhkaavia/syyllistäviä puheluita tai lähettämään viestejä. Hänellä on lähisuhteessa tapahtuneesta väkivaltarikoksestakin tuomio, joten en uskalla. Perheen suojelemiseksi en voi enää sitä riskiä ottaa, että (ikävä) huomio kohdistuu minuun/lapsiini. Se onkin raskasta, kun toinen on elossa mutta kykenemätön isäkseni.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Sama homma ja sama homma myös äidin suhteen. Ikävä entistä, mutta nyt asiat on jotenkin muuttuneet. En voi saada enää entistä takaisin. Ihan kuin vain odottelisin uutista, että nyt on joku kuollut. Ja mietin lähes joka päivä että jos ottaisin yhteyttä ja yrittäisin vielä, mutta tiedän ettei siitä mitään tulisi.
Ihan sama juttu meillä. Kokemuksesta tietää, että sitä Pandoran lipasta ei pidä avata mutta ikävä on.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pidät itse yhteyttä, se voi olla raskasta, lapsia en veisi kylään, mutta käyt itse aina välillä, viet vaikka ruokaa kassillisen, siitä päihdeongelmaisella monesti on pula...
Hän elää taloudellisesti kohtuullisen turvattua elämää, joten ruokaa saa ja valitettavasti sitä viinaakin. Naisystävänsä pitää nykyisin kulisseja pystyssä.
-AP
Pitänee kai vain hyväksyä että elämässä voi mennä myös noin ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän on yksinäinen. Se sairastuttaa. Poikkea tapaamassa. Se voisi piristää molempia.
Hän on tosi yksinäinen. Se paha olo on hänessä niin pohjaton, ettei sitä miltei voi lähestyä. Kaikki energia imeytyy itsestä pois. Käsittelemättömät vaikeat kokemukset ja tunteet vyöryvät muiden päälle. Siksi ei ihmiset jaksa lähellä.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Pitänee kai vain hyväksyä että elämässä voi mennä myös noin ?
Näinhän se on. Ihanaa, kun kirjoitit tämän. Kiitos! Nyt on juuri pinnassa se vastakkainen tunne: ”Tämä on epäreilua, minä tarvitsen isän!”
Yritän kohdata ja hyväksyä tämän asian nyt. Voi kurjuus, kun tämä ikävä aina silti jäytää. Jospa senkin tunteen jotenkin sallisi. Tuntuu vaikealta, kun se iskee uudelleen ja uudelleen. Eikä se ikinä taida minua täysin jättää.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kortin lähettäminen saattaisi provosoida hänet soittelemaan kännissä uhkaavia/syyllistäviä puheluita tai lähettämään viestejä. Hänellä on lähisuhteessa tapahtuneesta väkivaltarikoksestakin tuomio, joten en uskalla. Perheen suojelemiseksi en voi enää sitä riskiä ottaa, että (ikävä) huomio kohdistuu minuun/lapsiini. Se onkin raskasta, kun toinen on elossa mutta kykenemätön isäkseni.
-AP
Älä pidä isääsi yhteyttä, hän on selvästi väkivaltainen ja parempi suojella sitä perhettä ja pysyä kaukana. Valitettavasti isäsi kuulostaa sellaiselta henkilöltä, josta on vain pysyttävä kaukana.
Tuo on varmasti todella raskasta. Jatkuva epätietoisuus, suru, ja kaipuu. Jopa lapseni melko pienenä totesi hyvän kaverinsa tilannetta seurattuaan, että on varmaan surullisempaa se, että ei näe isää, joka on elossa, mutta ei vain tule tapaamaan, kuin se, että tietää isän kuolleen ( kuten hänellä oli). Minäkin uskon niin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoholi on hänen tyttärensä nyt etkä sinä.
Olet pelkkä käytetty paperi hänelle. 🤗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitänee kai vain hyväksyä että elämässä voi mennä myös noin ?
Näinhän se on. Ihanaa, kun kirjoitit tämän. Kiitos! Nyt on juuri pinnassa se vastakkainen tunne: ”Tämä on epäreilua, minä tarvitsen isän!”
Yritän kohdata ja hyväksyä tämän asian nyt. Voi kurjuus, kun tämä ikävä aina silti jäytää. Jospa senkin tunteen jotenkin sallisi. Tuntuu vaikealta, kun se iskee uudelleen ja uudelleen. Eikä se ikinä taida minua täysin jättää.
-AP
Ole hyvä.
Se on osa sun elämäntarinaa. Jokaiselle niitä kertyy vuosien varrella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene käymään, hali häntä ja kerro miten koet tilanteen.Uskon että isäsi voisi myös hyvin tästä.
Olen todella kiitollinen tästä empatiasta! Tämä kantaa taas askeleen eteenpäin. Vaikka lähellä on jotain niin kovin pahaa, ympärillä on hyvä. Kiitos te arjen enkelit! Olette upeita.
-AP
Laita kortti sille