LYHYT ELÄMÄ.

alkaa niin itkettää ja ahdistamaan. pikku tyttöni ei tarvitse myös katsoa tuollaista, ei ymmärrä

Hormoni huuruissani itken täällä. Hirveä kohtalo. Menettää oma lapsi. En voi edes kuvitella sitä tuskaa kun joutuu odottamaan milloin lapsi kuolee.

Hormoni huuruissani itken täällä. Hirveä kohtalo. Menettää oma lapsi. En voi edes kuvitella sitä tuskaa kun joutuu odottamaan milloin lapsi kuolee.

Kun lapseni syntyi vaikkakin oli pikkukeskonen ja kasvultaan häiriintynyt. Kehittyi henkisesti kuitenki todella hyvin. Seurallinen ja hyvän tuulinen neiti joka asui koko ikänsä sairaalassa varaäitien kanssa. Kovasto uskottiin ja toivottiin että keuhkot alkaa toimimaan ilman lisähappea, välillä näytti hyvältä. Lopulta oltiin kuitenkin niiden vaikeiden päästösten edessä ja jouduttiin siirtymään terminaalinvaiheen hoitoon, keuhkot ei enää parantuneet. Tytön taistelutahto oli kova, mutta lopulta vaipui hiilidioksidikoomaan josta vaipui ikiuneen äidin ja isän syliin.

Hormoni huuruissani itken täällä. Hirveä kohtalo. Menettää oma lapsi. En voi edes kuvitella sitä tuskaa kun joutuu odottamaan milloin lapsi kuolee.

Kun lapseni syntyi vaikkakin oli pikkukeskonen ja kasvultaan häiriintynyt. Kehittyi henkisesti kuitenki todella hyvin. Seurallinen ja hyvän tuulinen neiti joka asui koko ikänsä sairaalassa varaäitien kanssa. Kovasto uskottiin ja toivottiin että keuhkot alkaa toimimaan ilman lisähappea, välillä näytti hyvältä. Lopulta oltiin kuitenkin niiden vaikeiden päästösten edessä ja jouduttiin siirtymään terminaalinvaiheen hoitoon, keuhkot ei enää parantuneet. Tytön taistelutahto oli kova, mutta lopulta vaipui hiilidioksidikoomaan josta vaipui ikiuneen äidin ja isän syliin.

Oman lapsen menettäminen on taatusti pahinta mitä ihminen voi kohdata. Eikö se menetetty lapsi ole jatkuvasti mielessä? Voiko koskaan enää olla täysin onnellinen, kun on menettänyt lapsen?

Vaikka olenkin itse raskaana, niin ohjelma on niin kaunis ja rauhallinen ettei se aiheuta kyyneltulvaa. Koskettava dokumentti.

Hormoni huuruissani itken täällä. Hirveä kohtalo. Menettää oma lapsi. En voi edes kuvitella sitä tuskaa kun joutuu odottamaan milloin lapsi kuolee.

Kun lapseni syntyi vaikkakin oli pikkukeskonen ja kasvultaan häiriintynyt. Kehittyi henkisesti kuitenki todella hyvin. Seurallinen ja hyvän tuulinen neiti joka asui koko ikänsä sairaalassa varaäitien kanssa. Kovasto uskottiin ja toivottiin että keuhkot alkaa toimimaan ilman lisähappea, välillä näytti hyvältä. Lopulta oltiin kuitenkin niiden vaikeiden päästösten edessä ja jouduttiin siirtymään terminaalinvaiheen hoitoon, keuhkot ei enää parantuneet. Tytön taistelutahto oli kova, mutta lopulta vaipui hiilidioksidikoomaan josta vaipui ikiuneen äidin ja isän syliin.

Oman lapsen menettäminen on taatusti pahinta mitä ihminen voi kohdata. Eikö se menetetty lapsi ole jatkuvasti mielessä? Voiko koskaan enää olla täysin onnellinen, kun on menettänyt lapsen?

Sitä miettii millaista elämämme olisi nyt jos lapsemme eläisi. Sitä muistaa kaiken hyvän ja kauniin, myös ne kauniit viimeiset hetket. Meitä tuettiin todella hyvin sairaalassa, ja pidettiin koko ajan jalat maassa. Meitä valmistettiin pahimpaan. Koin sen hyväksi, saimme rauhassa keskittyä suremiseen ja irtipäästämiseen siinä vaiheessa kun hetki koitti. Voi olla raakaa sanoa, mutta ensimmäisenä tuli helpotus ja jäljelle jäi todella suuri kaipaus ja ikävä. Onneksi nykyaikana on mahollisuus valokuviin ja videokuviin. Muistot kulkee mukana. Tällä lapsella oli joku suuri tarkotus meän elämään, mitä me ei ehkä koskaan saada selville. Hän oli meille kuitenkin hyvin erityinen lapsi. Ja meidän elämän täytyy jatkua..välillä huonommin välillä paremmin.

en katsonut uusintana.

Itsekin saimme viettää heti lapseni syntymän jälkeen erilaista arkea lastenklinikalla. Meillä lapsi kuitenkin selvisi.

Haluan vain sanoa sinulle, että tarinasi kosketti minua syvästi. Olette ajatuksissani.

Hormoni huuruissani itken täällä. Hirveä kohtalo. Menettää oma lapsi. En voi edes kuvitella sitä tuskaa kun joutuu odottamaan milloin lapsi kuolee.

Kun lapseni syntyi vaikkakin oli pikkukeskonen ja kasvultaan häiriintynyt. Kehittyi henkisesti kuitenki todella hyvin. Seurallinen ja hyvän tuulinen neiti joka asui koko ikänsä sairaalassa varaäitien kanssa. Kovasto uskottiin ja toivottiin että keuhkot alkaa toimimaan ilman lisähappea, välillä näytti hyvältä. Lopulta oltiin kuitenkin niiden vaikeiden päästösten edessä ja jouduttiin siirtymään terminaalinvaiheen hoitoon, keuhkot ei enää parantuneet. Tytön taistelutahto oli kova, mutta lopulta vaipui hiilidioksidikoomaan josta vaipui ikiuneen äidin ja isän syliin.

Oman lapsen menettäminen on taatusti pahinta mitä ihminen voi kohdata. Eikö se menetetty lapsi ole jatkuvasti mielessä? Voiko koskaan enää olla täysin onnellinen, kun on menettänyt lapsen?

Sitä miettii millaista elämämme olisi nyt jos lapsemme eläisi. Sitä muistaa kaiken hyvän ja kauniin, myös ne kauniit viimeiset hetket. Meitä tuettiin todella hyvin sairaalassa, ja pidettiin koko ajan jalat maassa. Meitä valmistettiin pahimpaan. Koin sen hyväksi, saimme rauhassa keskittyä suremiseen ja irtipäästämiseen siinä vaiheessa kun hetki koitti. Voi olla raakaa sanoa, mutta ensimmäisenä tuli helpotus ja jäljelle jäi todella suuri kaipaus ja ikävä. Onneksi nykyaikana on mahollisuus valokuviin ja videokuviin. Muistot kulkee mukana. Tällä lapsella oli joku suuri tarkotus meän elämään, mitä me ei ehkä koskaan saada selville. Hän oli meille kuitenkin hyvin erityinen lapsi. Ja meidän elämän täytyy jatkua..välillä huonommin välillä paremmin.

voin kaikenlaisia juttuja katsoa, mutta nyt en edes yritä. Lapselle sattui eilen aivan kamala tapaturma, josta onneksi selvisi enkeleiden siivittämänä ilman suurempia kolhuja. En käsitä varmaan ikinä miten se on mahdollista. Ehdin jo hetken luulla menettäneeni lapseni ja tunne oli jotain niin sanoinkuvaamattoman karmeaa, etten juuri nyt edes kestä ajatusta... Kiitos suojelusenkelit, jotka pelastitte vauvamme!