Kuinka moni täällä kokee olevansa kompromissisuhteessa?
Siis sellaisessa, että jotain muuta olisi oikeasti sisimmässään halunnut, mutta tämä on nyt se "riittävän hyvä"? Ja kuitenkin pysyä siinä suhteessa eikä kuvittele, että maailman tappiin kannattaa roikkua Tinderissä. En puhu nyt välttämättä (vain) ulkonäöstä, vaan että esim. sijainti ja elämäntilanne vaikuttaa vaihtoehtoihin.
Kommentit (5)
Minä olen nykyisin tuollaisessa suhteessa, vaikka alunperin menin miehen kanssa rakkaudesta yhteen. Niin se aika muuttaa meitä.
Minun ensimmäinen avioliittoni oli tuollainen. Se kesti 20 vuotta.
Nykyinen avioliittoni on toista. Tämä mies on se, jollaisen olen sina halunnut. Mutta se ei tarkoita, että elämä olisi yhtään helpompaa kuin tuo ensimmäinenkään elämä…
Menin naimisiin naisen kanssa tietäen, että liitto päättyy luultavasti eroon. Syynä se, että halusin lapsia ja laskeskelin, että se on luultavasti nyt tai ei koskaan.
Varmaan yllättävän monella näin. On vähän tabu puhua siitä mutta uskon että ainakin 1/4 avioliitosta on tällainen. Sen lisäksi ne, jotka alkoivat huumalla mutta sen jälkeen laimeni "vain" ystävyydeksi.
Minä olen. Keski-iän lähestyessä vakiintuminen ja perheen perustaminen alkoi jo kiinnostaa, mutta Tinderistä tuntui löytyvän lähinnä haihattelijoita, playereita, polyja ja ikuisia pikkupoikia. En myöskään halunnut ns. toisella kierroksella olevaa, jolla on kolme kersaa ennestään, joten oli pakko laajentaa hakualuetta ja löysätä muita kriteereitä. Nykyisellä miehellä on osin aika erilaiset kiinnostuksen kohteet ja luonne, mutta riittävän paljon on yhteistäkin.