Ammattikorkeakouluun vai yliopistoon keskinkertaisella yo-todistuksella?
Kumman valitsisit keskinkertaisella yo-todistuksella (olettaen, että ykköstoiveesi yliopistossa ei olisi realistinen).
Yliopistopaikan alalta, joka ei ole ykköstoiveesi vai ammattikorkeakoulupaikan mieluisammalta alalta?
Esimerkiksi:
Haluaisit lääkikseen, mutta ei toiveita sisäänpääsystä. Pääsisit opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä yliopistoon tai sairaanhoitajaksi AMK:hen. Kumman valitsisit?
Kommentit (23)
Jos yliopistossa olisi paikka sellaisella alalla, jossa ei tarvitsen hirveästi kehittää itseään tieteellisesti valmistumisen jälkeen (tyyliin luokanopettaja) niin yliopistoon. Muuten amk.
En kyllä voisi koskaan hakea sairaanhoitajaksi. Ei oo ikinä mielessä käynytkään.
Mikä on keskinkertainen? C? M? Mikä?
Keskinkertaisella todistuksella ei päästä opiskelemaan tietojenkäsittelyä.
Yliopistosta on sen verran vaikeaa valmistua, että sinne ei kannata mennä ilman kunnollista motivaatiota. AMK:sta valmistuu aika lailla väkisin kunhan raahaa itsensä paikalle. En silti tarkoita, että se olisi välttämättä helppo nakki mutta paljon helpompaa sieltä on valmistua ammattiin aikataulussa ja päästä tienaamaan.
Itse olen päässyt kolmeen eri aineeseen kolmeen eri yliopistoon opiskelemaan ja kirjotin M:n paperit. Yhdestä lopulta sitten valmistuin kun kaksi ei sittenkään kiinnostanut. Eivät siis olleet liian vaikeita, ei vaan kiinnostanut. Olen opiskellut humanistisessa, valtiotieteellisessä ja kasvatustieteellisessä 2010-luvulla. Jos sä haluat lääkikseen niin sä pääset sinne ja valmistutkin sieltä. Ei kannata katkoa itseltään siipiä valmiiksi vaan pitää rohkeasti yrittää. Töitä pitää tehdä valintakokeeseen ihan helkkaristi, mutta sisään pääseminen ei ole mahdotonta. Itsekin olen joka kerta valinkokeella sisään päässyt.
Lukisin avoimessa yliopistossa kemiaa ja matikkaa, ja hakisin sitten lääketieteelliseen. Ihmisiä ne on, jotka sinne hakee.
Vierailija kirjoitti:
Keskinkertaisella todistuksella ei päästä opiskelemaan tietojenkäsittelyä.
Kyllä pääsee esim. Itä-Suomen yliopistoon
Vierailija kirjoitti:
Mikä on keskinkertainen? C? M? Mikä?
C-M
Vierailija kirjoitti:
En kyllä voisi koskaan hakea sairaanhoitajaksi. Ei oo ikinä mielessä käynytkään.
Toi sairaanhoitaja oli nyt vaan esimerkki..
Mun yo-paperit ovat just ja just keskiarvoltaan M ja ylipäätänsä lukiossa keskiarvo ehkä 8,2. Opiskelin ylipistossa muutaman välivuoden (en päässyt sinne, minne lukion jälkeen ensin tavoittelin) jälkeen maisterinpaperit vitosen keskiarvolla ja olen nyt tohtoriopiskelija.
Onpas taas vaihtoehdot! - Itse tein ja tein vielä lisää töitä sen eteen, että pääsin haaveilemaani opiskelupaikkaan. Kyllä, Minulla oli heikot -siis ei keskinkertaiset vaan heikot ylioppilastodistuksen arvosanat. - pääsin kolmannella kerralla sisään. - Ja ainakin omalla vuosikurssillani oli minua useammankin kerran hakeneita. - Harvassa olivat ne, jotka olivat saaneet paikan ensimmäisellä hakukerralla.
Vastaisuudessa on mielenkiintoista kun moni saa paikan suoraan ylioppialstodistuksen arvosanojen perusteella ja vain pieni osa saa paikan pääyskokeen kautta. Omana aikanani kaikki joutuivat suorittamaan pääsykokeen hyväksytysti ja ylppäreiden arvosanoista sai lisäpisteitä ja osa opiskelupaikoista oli varattu ylioppilastutkinnon omaaville mutta nekin ylioppilaat jotka eivät tulleet tuossa kiintiössä valituksi siirrettiin automaattisesti pääsykoekiintiöön ja katsottiin olisivatko oikeutettuja paikkaan.
Käytännössä siis hyvin moni vähintään keskinkertaisesti ylppäreissä kirjoittanut saikin opiskelupaikkansa pääsykoekiintiön kautta, - Ja minunlaiseni surkeat yo-arvosanat kirjoittaneet olimme pienenen pieni vähemmistö. Mutta kun hakee paikkaan niin aenne ja valmius tehdä lujasti työtä on se joka auttaa kummasti. Unelmat on tehty voitettavaksi. Kokemukseni mukaan lääkiksessä opiskelevista varovaisen arvion mukaan 99% on ihan tavallsiia ihmisiä.
Tietysti valitsisin sen kiinnostavimman.
Pääsykokeiden kautta voi keskinkertainenkin päästä haluamaansa paikkaan, jos vaan jaksaa lukea.
Mikä kiinnostaa sua eniten? Millaista opiskelua toivot? Minkälaista työelämää toivot? Pidätkö enemmän asioista vai ihmisistä? Kiinnostaako asioiden teoria vai enemmän käytäntö? Millaista asemaa uralla tavoittelet (tyyliin työntekijä vai johtaja)? Haluatko vuorotyötä vai kahdeksasta neljään -työtä?
Kannattaa ensisijaisesti hakeutua sinne, mistä on eniten kiinnostunut. Jos epäonnistuu silti, niin kenties eteen tulee sitten muuta.
Tavoite ensi kevään valintoihin. Vuosi töitä ja omaa valmistautumista. Hae sinne, minne haluat.
Mulla ämmän paperit, aikanaan pääsin valintakoekiintiössä oikikseen. Eli panostin pääsykokeisiin. Yksi tuttu sanoi, etten tuu koskaan pääsemään sinne, koska hänen kaverinsa, jolla oli pelkkiä älliä, ei sinne ollut päässyt parin hakukerran jälkeenkään.
Juristin duunia olen tehnyt nyt noin 10 vuotta.
Nyt vakivirka valtiolla.
Vierailija kirjoitti:
Yliopistosta on sen verran vaikeaa valmistua, että sinne ei kannata mennä ilman kunnollista motivaatiota. AMK:sta valmistuu aika lailla väkisin kunhan raahaa itsensä paikalle. En silti tarkoita, että se olisi välttämättä helppo nakki mutta paljon helpompaa sieltä on valmistua ammattiin aikataulussa ja päästä tienaamaan.
Ai.
Mä kävin jyväskylän yliopistossa jonkun aikaa, ihan vain huomatakseni ettei vaatimustaso liiketalouden puolella ainakaan eroa amksta.
Puolivillaisella työpanoksella irtosi yliopistosta nelosta ja vitosta kursseista...
M40
En tiedä. Mieluummin tietysti yliopistoon.