Jos sinulla on trauma joka alkaa ahdistaa tietyistä triggereistä, vältteletkö suosiolla niitä triggereitä?

Kaikki traumat eivät ole altistettavissa pois. Kun niitä on liikaa ja niin isoista asioista, että triggereitä on reilu tusina yhden sijasta, on mielestäni vain itsensä kiusaamista ja oman toimintakyvyn heikentämistä altistaa itseään. Siinä kärsii itsen lisäksi myös perhe, kun oireet pahenevat ja joutuu lääkitsemään itsensä tönköksi tai menemään sairaalaan jaksolle.

Jos kyse yhdestä yksittäisestä asiasta, saattaa toimia, mutta senkin tekisin terapiassa enkä itsekseni.

Miksi aloitus ei ole kirjoitettu selkeällä suomenkielellä?

Juu, mieluummin lähden dinnerille.

Välttelen. Tästä syystä ole yli vuosikymmeneen katsonut romanttisia elokuvia tai sellaisia, joissa seksikohtauksia. 

Vierailija kirjoitti:

Välttelen. Tästä syystä ole yli vuosikymmeneen katsonut romanttisia elokuvia tai sellaisia, joissa seksikohtauksia. 

Mul oli tää sama joskus muunnoin. Eksä oli sarjapettäjä ja laukas noiden syrjähyppyjen jälkeen minussa paniikkihäiriön. Kaikki seksikohtaukset jouduin skipppaamaan televisiosta aiemmin noiden takia.

En välttele Schmitt-triggeriä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi aloitus ei ole kirjoitettu selkeällä suomenkielellä?

Joo piti kans hieman miettiä, mutta sitten hiffasin, että mullahan todellakin on trauma, mistä triggeröidyn. It takes time to heel, joten relasin ja sanoin itselleni, että no shit Sherlock ja sain lekurilta tupladiagnoosin. Voi kyynel ja OMG! Just saying.

"Pannaan triggerit santaan ja dinnerit naulaan, eihän tässä muukaan auta.

Kohta varmaan täytyy sovitella stay-upit kaulaan, kun ei manit riitä OMG!"

Jotta triggerien kohtaamisesta olisi hyötyä, on saatava korjaavia kokemuksia. Tai sitten jos triggerin välttely rajoittaa elämää, niin siedättyminen on tarpeen. Tuollaisista tietyn aiheen leffoista ei ole hyötyä ja niiden katselu yksin voi syventää traumaa tai pahentaa triggeriä.

Nimenomaan trauman uudelleen kohtaaminen ilman korjaavaa tukea voi vain pahentaa asiaa.

Minulla on nimenomaan itsemurhaan liittyvä trauma. Kohteena oma lapseni. Pakotan aina itseni lukemaan kaikki itsemurhasta liittyvät artikkelit, etenkin ne, jossa kerrotaan omasta lapsesta. Lukeminen on nimenomasn pakottamista, helpompi olisi paeta.

Helpommalla pääsee, kun antaa asian olla omalla painollaan, ei pakota, mutta ei välttelekkään. Luottaa vaan prosessiin, vähän kun joku vuoristorata huvipuistossa.

Jos ja kun jossain vaiheessa elämäänsä näiden triggereiden (demoneiden) kanssa on tekemisissä kuitenkin (kaikilla on niitä häiriköimässä) ja kun se kohtaaminen asian tai henkilön kanssa tapahtuu, niin silloin ei pidä antaa pelolle huomiota, vaan turvata ja keskittyä sensijaan Jumalaan/rukoukseen/Jeesukseen/Raamattuun (Jeesus on aina voittaja tuli mitä tuli ja vaan siinä tiimissä kannattaa olla) ja on vaan ihan rauhassa paikoillaan, luottaa ja kohtaa asian. Pelko ja henkinen hyökkäys loppuu ja muutaman kerran kun menee läpi saman kuvion, huomaa, että njääh, se nyt oli vaan joku. Ja kas! Olet taas yhtä nappulanpainelijaa vähemmän, kokonaan ja lopullisesti vapaa siitä.