Muita masentuneita paikalla?

Täällä yksi! Masennus on uusinut, en ole hoidossa, enkä ole puhunut kuin yhdelle kaverille asiasta. En vaan jaksa.



Onko sulla kenties Remeron lääkkeenä?

Mulla on Mirtazapiini lääkkeenä, mutt on ilmeisesti sama vaikuttava aine ku Remeronissa. Ja molemmat taitaa lihottaa. Mulle ei tosta lääkkeestä ole pahemmin muuten ollut apua, ku että saan nukuttua paremmin. Mielialaan ei ole ollut toivottua vaikutusta. En tiedä sit pitäiskö kokeilla jotain muuta lääkettä, mut taitaa olla samaa paskaa kaikki. On vaan taas niin alamaissa tää olotila. Tulis edes se kevät joskus.

Mulla nousi kans paino silloin, kun aloin syömään masennuslääkkeitä (efexor+seroquel). Sairastin 6 vuotta, jonka ajan käytin myös lääkitystä.



Vuosi sitten syksyllä sain vihdoin jätettyä lääkkeet pois ja nyt reilu vuosi myöhemmin painoni on tippunut 15kg eli enemmän kuin sitä aikanaan tuli.



Joten älä stressaa painoa nyt (vaikkei se kivaa olekaan), vaan keskity itsesi hoivaamiseen. Kun sitten joskus pääset lääkkeistä eroon, paino voi tippua ihan itsestään takaisin!!

mä oon kokeillut noin kymmentä masennuslääkettä ja olen edelleen masentunut. Syön myös antipsykoottia kun olin jossain vaiheessa lähellä psykoosia. Terapiassa oon käynyt kolme vuotta. Mä oon kyllä käynyt ulkoilemassa pakkasellakin, mutta eipä se juurikaan piristä. Pelkään, että jään ikuisesti tällaiseksi, kai tässä nyt jotain muutosta olisi pitänyt jossain näiden kuuden vuoden aikana tulla, jos olisi tullakseen..

tai vaihdettiin sitten myöhemmin Mirtazapiniksi, kun se on halvempi. Sama lääke kahdella eri nimellä. Mullakin auttoi unettomuuteen, mutta poisti myös ahdistusta. Lopetin sen noin vuoden jälkeen (tilalle tuli Triptyl), koska se aiheutti mulle nivelkipuja.



Ärsyttävää, kun lääkärit ei ota tosissaan noita sivuvaikutuksia, mullekaan ei sanottu painonnoususta mitään. Siinä Remeronissa on se, että se lihottaa JA kerää nestettä.



Kannattaa kyllä vaihtaa lääkettä, jos et ole tuohon tyytyväinen. Ymmärrän hyvin, jos et ole! Mulle tuli siitä sellainen 24/7 tokkura, mutta toisaalta se oli kyllä aluksi hyvä lääke, koska nukutti niin hyvin.



Onhan noita seratoniinituotantoon vaikuttaviakin lääkkeitä, niitä en ole kokeillut. Mulla auttoi tuo Triptyl jonkin verran unensaantiin myös. Pitkävaikutteinen melatoniinikaan ei ole huono, jotkut lääkärit ovat vain tosi penseitä määräämään sitä. En tiedä miksi. Siitä lyhytvaikutteisesta ei ole ainakaan mulle ollut apua.



#2

Täytyy puhua siitä ens kerralla lekurille. Jotenkin nolottaa toi lääkärissä käyntikin. Olen käyttänyt omia vapaita niihin käynteihin nii ei oo tarvinnut töissä selitellä mitään. Mut jotenkin harmittaa koko sairaus, pääseekö tästä ikinä eroon. Vaikka mulla onkin kyllä vasta vuosi sairastelua takana, kuusi vuotta kuulostaa ikuisuudelta. ap

vai onko sun hoitona pelkkä lääkitys? onko yleislääkäri vai psykiatri?



#2

aina siellä psykalla mä jotenkin yritän kaikki esittää parhain päin, kun en mä muutakaan osaa. Omat tunteet ja ajatukset ovat todella hakusessa. En vaan tiedä mitä tunnen ja ajattelen.

Käyn psykiatrilla. Kävin keskustelees myös psykologin kanssa, mutta aikataulut ei sit sopineet yksiin mun työaikojen kans. En ole työpaikalla puhunut kenellekään tästä sairaudesta. En tiedä pitäisikö? ap

ollut mikään maailman paras terapioitava, mutta sellaisen neuvon annan, että pitää vaan ottaa itteään niskasta kiinni ja päättää, että NYT mä alan puhumaan terapiassa kunnolla. Aloitat vaikka siitä, että kerrot YHDEN asian, joka ei ookaan ihan niin hyvin, kun oot antanut ymmärtää. Mulla tää päätös saada edes jotain sanottua liittyi siihen, kun tajusin kerran bussissa istuessani, että mulla onkin ehkä mahdollisuus parantua tästä. Ja sekin päätös pitää tehdä, että HALUAA parantua, mutta se ei ole tietenkään helppoa, kun on masentunut. Kehäpäätelmä! Mutta jos saisit sellaisen lääkkeen, joka korjais myös sun mielialaa, niin ehkä nää yhdessä vois auttaa?



Sit kannattaa myös ottaa ihan aikaa siihen, että MIETTII niitä omia tunteita ja ajatuksia. Mä kirjoitin jonkin verran ylös mun ajatuksia, pidin blogiakin joskus. Se auttoi.

Mulla on cipralex lääkkeenä ja on kyllä helpottanut oloon jonkun verran. Mutta toi, ettei ulos ole noilla pakkasilla paljonkaan menemistä ja se että kirjaimellisesti kaikki kotityöt kaatuu vaan mun niskaan, vaikka kuinka nätistä ja ei nätisti asiasta huomauttais, lisää ahdistuneisuutta. Välistä tuntuu, että mä olen vaan yleiskone, jonka pitää aina vaan jaksaa.

Käyn psykiatrilla. Kävin keskustelees myös psykologin kanssa, mutta aikataulut ei sit sopineet yksiin mun työaikojen kans. En ole työpaikalla puhunut kenellekään tästä sairaudesta. En tiedä pitäisikö? ap

Se auttaa kyllä. Myös Kelan kautta voi saada kustannettua psykoterapian (tosin yli 27-vuotiaat maksavat itse osan). Kyllä kannattaa ottaa ainakin esimiehen kanssa puheeksi, jos joutuu järjestelemään töitä ja mahd. terapiatapaamisia. Voisit kysyä ennakkoon esimieheltäsi, olisiko sellainen mahdollista. Ja voihan sitä muutenkin puhua, jos se tuntuu luontevalta!

Terv. kakkonen, joka lähtee nyt yläkertaan remonttihommiin.

Tsemppiä kaikille!

Ja en tietty ihmettele, kun en aina itsekään jaksa käsittää kuin elämä voi olla näin raskasta ja vaikeaa. Tuttua tuo, että kotityöt joutuu itse kaikki tekeen, niinhän se meilläkin menee.



Kakkoselle kiitos tsemppauksesta ja koitan, jos pääsisin johkiin terapiaan, jos se vaikka auttaisi jotenkin. ap

Ja en tietty ihmettele, kun en aina itsekään jaksa käsittää kuin elämä voi olla näin raskasta ja vaikeaa. Tuttua tuo, että kotityöt joutuu itse kaikki tekeen, niinhän se meilläkin menee.

ei meilläkään mies oikeen ymmärrä koko masennusta. Ja vaikka on ihan okei, että kotityöt on mun homma kun kerta olen kotona, niin kyllä silti ahdistaa ja masentaa lisää, kun ne hommat ei tekemällä lopu, eikä edes roskapussia voi viedä töihin lähtiessään pihalle. Ihan krijaimellisesti siis kaikki hommat jää mulle.

Nyt sairastettu noroa, ja kappas, vaikka mies oli kunnossa kun mä olin sairaalassa nesteytyksessä ja tarkkailussa verenpaineen romahduksen takia, niin ei saannut edes ruokapöydältä tiskejä koneeseen :S