Muita sijaisia, jotka lomailevat heinäkuussa?
Olen määritellyt että voin olla töissä mutta en heinäkuussa.
Kommentit (23)
Keikkalaisena en ole työsuhteessa, joten lomailen milloin haluan ja niin pitkään kuin haluan. Rakennan itse työvuorolistani eri paikoista. Myös vapaat ovat siellä missä haluan. Kelan korvaukset toimii lomarahana, vaikka tuntipalkan yhteydessä on jo kerran myös lomarahat maksettu.
Go Kela!
Viime kesänä lomailin heinä -ja elokuun.
Vierailija kirjoitti:

Tänä vuonna joutuisit tuolla systeemillä töihin alle 3 viikossa.
Aina. Töitä elokuusta toukokuun loppuun/ maks. juhannukseen.
Heinäkuun aina lomailen. Mulla on pienet lapset. Vakituinen soppari ei ole sen arvoista että kannattais ottaa, kerran tein sen virheen ja enää en. Ellei sit tule poikkeuksellista paikkaa, sellaista missä saa itse vaikuttaa työaikaansa. Lisäksi työsuhteen loppuessa voi vaan kätevästi lähteä ilman selityksiä tms, jos paikka ei miellytä.
Nykyään määrittelen itse työaikani. Meitä nuoria on muutenkin pidetty määräaikaisissa työsuhteissa koko elämämme, nykyään siitä vain on tullut normi ja ollaan opittu myös hyödyntämään sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keikkalaisena en ole työsuhteessa, joten lomailen milloin haluan ja niin pitkään kuin haluan. Rakennan itse työvuorolistani eri paikoista. Myös vapaat ovat siellä missä haluan. Kelan korvaukset toimii lomarahana, vaikka tuntipalkan yhteydessä on jo kerran myös lomarahat maksettu.
Go Kela!
Viime kesänä lomailin heinä -ja elokuun.
Tänä vuonna joutuisit tuolla systeemillä töihin alle 3 viikossa.
Tänä vuonna ei olekaan enää 500 korotettua osaa "lomatyönteosta" niin emmä ookkaan putkeen noin pitkää pätkää "lomalla".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keikkalaisena en ole työsuhteessa, joten lomailen milloin haluan ja niin pitkään kuin haluan. Rakennan itse työvuorolistani eri paikoista. Myös vapaat ovat siellä missä haluan. Kelan korvaukset toimii lomarahana, vaikka tuntipalkan yhteydessä on jo kerran myös lomarahat maksettu.
Go Kela!
Viime kesänä lomailin heinä -ja elokuun.
Tänä vuonna joutuisit tuolla systeemillä töihin alle 3 viikossa.
Tuskin kuulun muuna vuonna töissä olevana kelan prioriteetti soitettaviin. Kertoisin ettei alallani keikkaa ole juuri nyt tarjolla niin en joutuisi yhtään mihinkään. Syksyllä keikkaa taas sitten "tupsahtaakin".

Juu. Ja toisaalta itse ainakin olen järkännyt asiani niin että on varaa ottaa se karenssi, jos se sit paukahtaa. Ei vaan ole vielä paukahtanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keikkalaisena en ole työsuhteessa, joten lomailen milloin haluan ja niin pitkään kuin haluan. Rakennan itse työvuorolistani eri paikoista. Myös vapaat ovat siellä missä haluan. Kelan korvaukset toimii lomarahana, vaikka tuntipalkan yhteydessä on jo kerran myös lomarahat maksettu.
Go Kela!
Viime kesänä lomailin heinä -ja elokuun.
Tänä vuonna joutuisit tuolla systeemillä töihin alle 3 viikossa.
Toki voin lomailla myös niin, että teen yhden (1) 6h keikkavuoron kerran 3 viikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keikkalaisena en ole työsuhteessa, joten lomailen milloin haluan ja niin pitkään kuin haluan. Rakennan itse työvuorolistani eri paikoista. Myös vapaat ovat siellä missä haluan. Kelan korvaukset toimii lomarahana, vaikka tuntipalkan yhteydessä on jo kerran myös lomarahat maksettu.
Go Kela!
Viime kesänä lomailin heinä -ja elokuun.
Tänä vuonna joutuisit tuolla systeemillä töihin alle 3 viikossa.
Tuskin kuulun muuna vuonna töissä olevana kelan prioriteetti soitettaviin. Kertoisin ettei alallani keikkaa ole juuri nyt tarjolla niin en joutuisi yhtään mihinkään. Syksyllä keikkaa taas sitten "tupsahtaakin".
Alkuhaastattelussa kartoitetaan tilanne ja jos väität, että tänä vuonna ei ole keikkaa tarjolla, niin fiksu virkailija soittaa alasi suurille toimijoille ihan itse (siis jos vaikka olet hoitaja, niin soitto Seureen tms.) ja kas, menet pätkätöihin niin että vilahti.

Hei miten nää tuet menee, mitä voi saada? Mulla on siis neljä eri työnantajaa. Kolme niistä on sellaisia, että työt päättyvät keväällä. Yksi sellainen, että olen kesäkuun töissä. Heinäkuulle ei ole oikein mitään. Voinko saada siihen jotain tukea?
Mä teen syyskuulta vappuun. Heinäkuukin on taukoa.
Laitoshuoltaja

Plää, plää. Ei ole soittanut aiempinakaan kesinä. Viime kesänä sieltä ei soittanu kukaan kertaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keikkalaisena en ole työsuhteessa, joten lomailen milloin haluan ja niin pitkään kuin haluan. Rakennan itse työvuorolistani eri paikoista. Myös vapaat ovat siellä missä haluan. Kelan korvaukset toimii lomarahana, vaikka tuntipalkan yhteydessä on jo kerran myös lomarahat maksettu.
Go Kela!
Viime kesänä lomailin heinä -ja elokuun.
Hei miten nää tuet menee, mitä voi saada? Mulla on siis neljä eri työnantajaa. Kolme niistä on sellaisia, että työt päättyvät keväällä. Yksi sellainen, että olen kesäkuun töissä. Heinäkuulle ei ole oikein mitään. Voinko saada siihen jotain tukea?
Teet normi työkkärin ilmoituksen. Jos tienaat alle 300 niin saat soviteltua päivärahaa ja jätät tämän 300 tulon mukaan asumistukihakemuksen.

2.5. systeemi muuttuu ja jokainen työnhakijaksi ilmoittautuva haastatellaan. Sen jälkeen kanssasi on 2 vko välein keskustelu ja jos olet tehnyt keikkoja, niin ne näkyvät tiedoissasi, joten olet erityisessä seurannassa: ei soittoa, vaan käynti TE-toimistossa tai kunnan toimipisteessä ja lisäksi jo heinäkuussa erilaisia työnhakuvalmennuksia ja työnhakuja.

Kiitos vastauksesta!
Täällä saatanan lokit suunnittelee miten elävät muitten kustannuksella. Ampua pitäisi koko sakki, toivottavasti jäätte tänään rekan alle tai saatte tappavan syövän. Saatanan loiset.

Mun työnantaja ei ota seuresta yhtään random keikkalaista ja maksa kertaperehdytteävistä spedeistä vielä seurelle ylimääräistä. Seureen ei soita ku ne mestat, jotka ei saa pätevää alan keikkavoimaa omista kontakteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keikkalaisena en ole työsuhteessa, joten lomailen milloin haluan ja niin pitkään kuin haluan. Rakennan itse työvuorolistani eri paikoista. Myös vapaat ovat siellä missä haluan. Kelan korvaukset toimii lomarahana, vaikka tuntipalkan yhteydessä on jo kerran myös lomarahat maksettu.
Go Kela!
Viime kesänä lomailin heinä -ja elokuun.
Tänä vuonna joutuisit tuolla systeemillä töihin alle 3 viikossa.
Tuskin kuulun muuna vuonna töissä olevana kelan prioriteetti soitettaviin. Kertoisin ettei alallani keikkaa ole juuri nyt tarjolla niin en joutuisi yhtään mihinkään. Syksyllä keikkaa taas sitten "tupsahtaakin".
Alkuhaastattelussa kartoitetaan tilanne ja jos väität, että tänä vuonna ei ole keikkaa tarjolla, niin fiksu virkailija soittaa alasi suurille toimijoille ihan itse (siis jos vaikka olet hoitaja, niin soitto Seureen tms.) ja kas, menet pätkätöihin niin että vilahti.
Plää, plää. Ei ole soittanut aiempinakaan kesinä. Viime kesänä sieltä ei soittanu kukaan kertaakaan.
2.5. systeemi muuttuu ja jokainen työnhakijaksi ilmoittautuva haastatellaan. Sen jälkeen kanssasi on 2 vko välein keskustelu ja jos olet tehnyt keikkoja, niin ne näkyvät tiedoissasi, joten olet erityisessä seurannassa: ei soittoa, vaan käynti TE-toimistossa tai kunnan toimipisteessä ja lisäksi jo heinäkuussa erilaisia työnhakuvalmennuksia ja työnhakuja.
Voi olla etten kuulu 10kk vuodessa töitä tekevänä ihan tähän aktiivisimpaan tukitoimi ja seurantaryhmään. Mitä arvelet?
Vierailija kirjoitti:
Keikkalaisena en ole työsuhteessa, joten lomailen milloin haluan ja niin pitkään kuin haluan. Rakennan itse työvuorolistani eri paikoista. Myös vapaat ovat siellä missä haluan. Kelan korvaukset toimii lomarahana, vaikka tuntipalkan yhteydessä on jo kerran myös lomarahat maksettu.
Go Kela!
Viime kesänä lomailin heinä -ja elokuun.
Toisin sanoen en ole naimisissa työnantajien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä saatanan lokit suunnittelee miten elävät muitten kustannuksella. Ampua pitäisi koko sakki, toivottavasti jäätte tänään rekan alle tai saatte tappavan syövän. Saatanan loiset.
Hölmö. Kun me ollaan poissa, joku toinen saa töitä. Mene ampumaan vaikka itsesi näin alkajaisiksi.
Ihan miten vain. Musta taas heinäkuu on paras kk olla töissä. Hiljaisempi liikenne. Yleensä myös töissä on hiljaisempaa kaupungissa, kun kaikki lähteneet maalle ja muualle.