On jotenkin niin masentunut olo

Ei edes auringonpaiste jaksa piristää mieltä. Tuntuu, että kaikki on ihan turhaa ja menossa perikatoon niin ei ole motivaatiota tehdä mitään, vaikka juuri nyt pitäisi hirveästi tehdä kaikkea ja varautua vaikka mihin, eikä jaksaisi sitäkään. En jaksa edes ajatella esim. kotivaran keräämistä. Muutaman pussin vasta hankkinut. Kauhean väsyttävää, kun pitäisi koko ajan olla valmiina johonkin kriisitilanteeseen.

-

Olen ollut jo vuosia kroonisesti surullinen ja mieliala matalalla, mutta nyt viimeisen n.1v ajan ihan päivittäin. Saatan nauraa jollekin asialle esim.töissä työkaverin kanssa, mutta samaan aikaan olen aivan surkea sisältä ja on kuin olisi betonipeitto hartioilla. Silmistäni on kadonnut valo, huomaan sen varsinkin maskin käyttäessäni todella selvästi. Jokainen päivä on kuin rämpisi polviaan myöten suossa, mitään ylimääräistä en jaksa, esim.kotona mitä olisi hommaa perus ruoanlaiton ja pyykkihuollon lisäksi, en jaksa enkä saa aikaiseksi.

Tälläkin hetkellä ihan helvetin paska olla ja odotan kauhulla uutta työviikkoa niin etten romahda siellä, esitettävä työkavereille jotain ihan muuta mitä oikeasti olen. Voisin nukkua vähän väliä

Olisi edes työ joka ei vie kaikkia mehuja, mutta ei niin ei.

Ihan samat fiilikset. Mikään ei jaksa innostaa, kotona vallitsee koko ajan hallittu kaaos. Muutamia ystävyys suhteita katkennut kun en jaksa olla aina se joka ottaa yhteyttä. Ei ole töitäkään ja olo aivan arvoton. Onneksi on puoliso joka tsemppaa ja tukee. Pitää vaan luottaa siihen, että paremmat päivät ovat nurkan takana.

Meitä näköjään on, ulkokuoren alla.

Vanhan maailmanjärjestyksen  alasajo tässä näyttäs olevan menossa, mutta eipä se umj oikein kivalta päämäärältä näytä, sillä kuka  siellä olisikaan  hallitsijana, ellei Antikristus itse. Onneksi luodaan kuitenki uudet taivaat ja uusi maakin, eikä niitä saa aikaan ihminen näillä ilmastotalkoiksi väitetyillä toimillaan

Ei ole parempaa tiedossa. Kyllä se on PeriKato nyt.

Suosittelen avantouintia. Vie hetkeksi ajatukset muista asioista ja endorfiinit pomppaa kattoon.

Jääkylmä suihkukin auttaa jos avantoa ei ole saatavilla.

Ei täällä saa kirjoittaa jos voi huonosti.Huonommin voit jos luet vastaukset.Täällä on niin positiivinen ilmapiiri kaikin puolin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole parempaa tiedossa. Kyllä se on PeriKato nyt.

Miten niin ei ole parempaa tiedossa? Diktatuuri kaatuu kolisten, ja luultavasti seuraukset pystytään kuitenkin pitämään senverran hallussa ettei siellä mene kaikki pieleen jatkossa. Väestönkasvu on taittumassa. Uusiutuva energia tulee korjaamaan talousongelmat ja katkomaan ik äviä riippuvuussuhteita joiden varjolla on voitu maailmassa kiristää sairaita etuoikeuksia ja ylläpitää noita diktatuureja. Muutamassa vuodessa luultavasti ökyrikkaita voidaan ruveta verottamaan takaisinpäinkin. Maatalous tehostuu ja yhteiset ponnistelut voidaan jatkossa suunnata ympäristön pelastamiseen ja verottaa luksusta työnteon sijaan, jolloin töitä on helppo tarjota ja tehdä sen verran kuin riittävän mukavaan elämään tarvii.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut jo vuosia kroonisesti surullinen ja mieliala matalalla, mutta nyt viimeisen n.1v ajan ihan päivittäin. Saatan nauraa jollekin asialle esim.töissä työkaverin kanssa, mutta samaan aikaan olen aivan surkea sisältä ja on kuin olisi betonipeitto hartioilla. Silmistäni on kadonnut valo, huomaan sen varsinkin maskin käyttäessäni todella selvästi. Jokainen päivä on kuin rämpisi polviaan myöten suossa, mitään ylimääräistä en jaksa, esim.kotona mitä olisi hommaa perus ruoanlaiton ja pyykkihuollon lisäksi, en jaksa enkä saa aikaiseksi.

Tälläkin hetkellä ihan helvetin paska olla ja odotan kauhulla uutta työviikkoa niin etten romahda siellä, esitettävä työkavereille jotain ihan muuta mitä oikeasti olen. Voisin nukkua vähän väliä

Olisi edes työ joka ei vie kaikkia mehuja, mutta ei niin ei.

Ihan sama tunne, ihan kuin olisin itse kirjoittanut. Jotain sellaista syvää ja kroonista surullisuutta. Tosin itse kärsin lisäksi vaikeasta unettomuudesta. Mutta tuntuu tosiaan kuin jokin naamari naamalla esitän "normaalia" ja hyväntuulista kun olen yhteyksissä perheeseeni tai kavereihin. Todellisuudessa tänäänkin kun vapaapäivä ja vietän sen kokonaan yksin niin purskahtelen itkuun tämän tästä milloin mistäkin. Ja mua pidetään vahvana naisena. Todellisuudessa olen yksi surkea märkä rätti. En tiedä mitä tällä elämällä tekisi, aika kauheeta jos näin täytyy lusia vielä seuraavat mahdolliset 40 vuotta. 

Tsekkaa Ville Turkkisen uusin video, ja vaikka vanhempiakin. Lohdun sanomaa hänellä