Hänelle, joka kadehtii toisen "helppoa elämää" (tuo ketju)
Tunnen (siis tunne tunnen, en pelkästään tiedä) yhden miekkosen, jonka elämä on pelkkää teinihengailua (aikuinen ihminen) ja vähän työntekoa ma-pe. Viikonloput hengataan kuin teini konsanaan (ja tämän TIEDÄN, en arvele.)
Hänen elämänsä on monellakin tapaa solmussa, kykenemätön pitämään huolta asioistaan jne. Hänelle on pedattu kaikki valmiiksi ja kaikissa mahdollisissa asioissa autettu tosi paljon. Ei hänen ole ikinä tarvinnut pelätä putoavansa täysin ulkopuolelle kaikesta, koska aina mamma ja iskä ovat hoidelleet asiat kuntoon.
Hänen elämänsä vaikuttaa täysin huolettomalta eikä hän tunnu murehtivan yhtään mistään ikinä. Eipä hänellä varmaan mitään murehdittavaa olekaan, kun kaikki tehdään puolesta (toki hänellä on myös ihan oikeasti tarve avulle syystä x, mutta luulen, ettei hän ole IKINÄ tehnyt yhtään mitään pientäkään asiaa itse.)
No korkeintaan raahautunut työhaastatteluun, sen verran hän on itse saanut aikaan.
Mutta ei hänellä myöskään ole mitään jakoa menestyä elämässä ainakaan omin avuineen. Hänen työssään ei ole mitään erityisempää etenemismahdollisuuksia ja kun otetaan huomioon tämän hetken faktat, ei hänellä ole kovin valoisa tulevaisuus rahallisten asioiden parissa XDD (koska ei kykene niistä itse huolehtimaan, ei voi olla täysin itsenäinen aikuinen.)
Kun taas minä olen itsekin saanut paljon, mutta myös tehnyt paljon.
Ei kukaan ole ikinä tehnyt minulle mitään työhakemuspohjia, joita vain spämmäilen yrityksestä toiseen. Ihan itse olen saanut opiskella millainen hakemus kannattaa tehdä ja millainen CV.
Minä olen hankkinut itse asuntoni. Myynyt, ostanut, vuokrannut, mitä milloinkin. Hakenut töitä, tehnyt töitä, hakenut opiskelemaan, opiskellut, pitänyt ihan itse huolen kodistani ja rahoistani.
En ikinä haluaisi tuollaista em. "helppoa elämää." Olisi kamalaa olla holhottava ja kykenemätön pitämään huolta omista asioistaan. Omista rahoistaan. Olisi kamalaa olla aikuinen, jolle pedataan kaikki valmiiksi eikä mistään voi ottaa kunniaa itselleen XD. Kuten esimerkiksi minä voin ottaa kunnian itselleni siitä, että hoidan raha-asiani itse, hoidan asuntoni itse, hoidan työasiani itse. Ei minulla ole aikaa millekään turhanpäiväiselle hengailulle, koska velvollisuudet puskevat päälle jatkuvalla syötöllä.
Kommentit (15)
En ikinä haluaisi elää yhdenkään miekkosen rahoilla. En ole ikinä edes miettinyt sitä vaihtoehtoa saati yrittänyt. Minulle on täysin päivänselvää, että elän omilla rahoillani.
Minulla ei ole koskaan ollut mitään himoa varastaa tai näpistää. Jos löydän tavaran, en ajattele, että haluanpa pitää sen tai myydä eteenpäin. Koen, että ei se ole minun tavarani eikä minulle tule mitään himoa saada siitä hyötyä. Tämänkin uskon olevan hyvin pitkälti kiinni kasvatuksesta. Olen saanut paljon, joten minun ei tarvitse yrittää ottaa muilta XD.
Vierailija kirjoitti:
XD
XDDDDDDDDDDD
Oho siis erityisempiä etenemismahdollisuuksia XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
XD
XDDDDDDDDDDD
XDD
Itse asiassa nykyiseen työhönsä MINÄ annoin työhaastatteluvinkkejä ja kerroin oman kokemukseni pohjalta, millaiset vastaukset olen kokenut hyviksi. En tiedä mitä haastattelussa kysyttiin, ei hän kertonut siitä mitään koskaan, mutta sai työn.
No sitähän se on, ettei tiedä toisen elämästä, niin sitä on turha kadehtia. Mua joku kadehtii, kun saan olla vaan kotona ja on niin helppo elämä. Tosi asiassa mulla on paljon sairauksia enkä edes talvisin pääse oikein mihinkään. Valis
Enkä minä koskaan toivoisi, ettei hän saisi työtä tai että elämänsä menisi päin hel...ve...ttiä, vaikken ole hänen kanssaan tekemisissä nyt. Enkä ehkä enää koskaan. Hänelle on vain tehty kaikki niin helpoksi, ettei mitään pelkoa yhtään mistään ole eikä tarvitse kauheasti öitä valvoa mietiskellen elämän faktoja.
Olen ”kotiäitinä” ja mies töissä. Harrastelen ”kaikkea kivaa” ja toki laittelen jostain onnistuneista jutuista kuvia nettiin. Aikaa on liikkua ja kokeilla mitä mieleen juolahtaa.
Mies ei tosin maksa mitään ylimääräisiä juttuja, heitän välillä keikkaa, josta saan rahaa ja tulen vähällä toimeen. ”Jäin työelämästä pois” jokunen vuosi sitten, kun sairastuin vakavasti ja nyt ei ole kovin helppo löytää töitä.
Varmaan näyttää tämäkin ulospäin muilta kuin mitä elämä on, ei kannata kadehtia.
Just. Äxdee äxdee. Hitto mä oon kade äxdee.
Ulkopuolelta voi näyttää helpolta. Esim. jos pääsee perheyritykseen suoraan koulusta hienolle tittelille vanhempien alaisuuteen. Helppoa eikö? Ei ole tarvinnut taistella muiden hakijoiden kanssa työpaikoista. Työpaikka on turvattu jos on menestyvä yritys. Mutta...itselle olisi kauhistus olla perheyrityksessä töissä ja koko ajan suvun kanssa tekemisissä eli ei ehkä niin helppoa olekaan. Ja voi pelottaa lähteä jos on tottunut vanhempien hoivaan ja tuttuun työpaikkaan. Ehkä haluaisi kokeilla jotain muuta mutta ei uskalla lähteä.
Mikä on siis helppoa?
Siis niiq äxdee lol mä en kestä niinq ihq
Muistanko nyt ihan väärin vai saiko ap eli Miekkoshullu mukavan kokoisen perinnön pari vuotta sitten, hmm?! Isäsikin on joku lakimies, että tuskin sä ihan pelkät vaatteet päälläsi lähdit kotoa.
XD