olettoko katsoneet tänään "Sanovat meitä köyhiksi" -ohjelmaa?

minä katsoin sitä aivan eri silmillä kuin sinä. Minut se isän sairaus sai aika hiljaiseksi.

katsoa jossain?

ovat täältä päin.

Ja äiti on karenssilla. Eikä aio hakeakaan työtä, ennenkun miehen tilanne selviää.

Ei siis ole kotiäiti.

Karenssin syytä en kyllä tiedä. Mutta eikö siihen riitä vaikka itse irtisanoutuminen?



Olihan niillä aika köyhän näköistä, mutta mulla pisti silmään ne Ville Vallaton puikot. Mehän kuitenkin maksaa 4-5€ laatikko. Onhan niitä siinä paöjon, mutta saisihan sillä jo kasviksia paljon.

Jos äidin ei kannata mennä töihin?



Koska jos perheen isä ei saisi rahaa silloin mistään?

mutta toisaalta ymmärrän ne jätskipuikot... Kyllähän ne sanoikin, että kasvikset on niin tylsiä ja herkut on -no herkkuja:)

Olipa kyllä huono esimerkki perhe. Eiks nuo lemmikkieläimetkin maksa aika paljon, tai niiden ruokkiminen. Kaks näytti olevan. Tottakai isän sairaus oli traaginen, mutta äiti voisi lopettaa tupakanpolton ja mennä töihin.

Meillä yksi tuttu perhe, jonka isä ei aivokasvaimen vuoksi voi hoitaa yksin 5-vuotiasta. Ei ole aina kaikki niin yksinkertaista.

Ja oliskohan se nainen voinut hakea omaishoidontukea jos ei voi mennä töihin miehen sairauden takia. Ja jos on valinnut kotiäitiyden on vaan kestettävä seuraukset. Miksi sitten vinkua huonouttaan?

On pakko osallistua tähän keskusteluun, joka oikein pursuaa empatian puutetta.

Oma puolisoni ja lasteni isä sairastui samaan syöpään 4 v sitten. Lapsemme olivat silloin murrosiässä ja sen kynnyksellä. Tauti saatiin selätettyä tosi rankoilla hoidoilla. Aivolymfoomahoidoissa itsessään on 10% hoitokuolemariski. Mieheni tauti uusi ja vasta kokeellisella hoidolla se saatiin lopullisesti selätettyä. Seuranta-aika on kaiken kaikkiaan 5v ja toivon tietenkin, että hän silloin saisi terveen paperit. Minulla on vakituinen työ, joten toimeentulomme oli turvattu, mutta sairastamisen ja miehen työkyvyttömyyden takia tulotasomme on laskenut aiemmasta. Mutta

sovittelemme menomme tulojen mukaan. Kun puolisollani tauti uusi, jäin vuorotteluvapaalle, vaikka vuorottelukorvaus oli pieni. En olisi pystynyt keskittymään työhöni, koska syöpäsairaan rinnalla eläminen on henkisesti todella rankkaa tunteiden vuoristorataa hoitojen rankkuuden ja taudin käänteiden vuoksi. Kun perheessä, jossa on lapsia, sairastetaan syöpää, on tärkeintä, että perheen terve aikuinen pysyy tolpillaan ja että perhe pysyy pystyssä. Ei tuossa tilanteessa vältämättä ajatella muuta kuin pientä hetkeä kerrallaan, kun pääsee päivän vain eteen päin ja saa nauttia yhteisestä ajasta.



On tosi järkyttävää lukea ihmisten neuvoja tyyliin mene töihin, syö porkkanaa, lopeta tupakanpoltto, tapa kissat! Kun mieheni sairastui, en ensimmäisenä ajatellut viedä koiraamme piikille, se toimi tassuterapeuttina parhaasta päästä! vain sellainen perhe, joka on kokenut saman, ymmärtää tämän perheen tilannetta ja sitä henkistä painetta, jonka sairaus aiheuttaa. Ei silloin mietitä menneitä valintoja tai tulevaisuutta vaan eletään tätä hetkeä ja toivotaan, että selvitään yhdestä päivästä taas eteen päin.

Voimia perheelle. Aivolymfoomasta voi selvitä hengissä. Meidän perheen isä on siitä esimerkki.

noinkin pahasta sairaudesta voi parantua!

Kyllä voi parantua, mutta hoidot on kovia sytostaattihoitoja, eikä niitä kaikki potilaat kestä. Tauti on yksi rankimmista syöpätaudeista, koskeehan se meidän keskusyksikköä, eli aivoja.



Voimia kaikille perheille, joita tauti koskettaa.

tuloina oli myös sossu ja voin kertoa, että ne sossun tuet on mun mielestä oikeesti liikaa! sillon kun ite elettiin toimeentulotuilla niin pystyttiin laittamaan joka kuukaus useempi satanen säästöön. ja aina oli kasviksia ja hedelmiä kotona!

tämä siis vain kommentti perheen tuloista, mitenkää isän sairauteen liittymättä.

Ihan vaan tiedoksi. Väittääkö joku, ihan tosissaan, että jos sais viettää rakkaan miehensä kanssa enää vuoden, niin EI jäisi hänen kanssaan kotiin? Ei jäisi auttamaan, kuuntelemaan, keskustelemaan, olemaan vaan? Mä jäisin heti. Mä en _pystyisi_ olemaan töissä ja katsomaan kelloa ja miettimään, et miten kotona jaksellaan.



Vaikka nämä vastaukset täällä on tosi kylmiä, niin mulle tulee ensimmäisenä tunne, että jotkut vaan ei ymmärrä, mikä katastrofi toisen vanhemman kuolemanvakava sairastuminen on. Heillä vaan ei ole vielä kokemusta tuollaisesta.

Vaikka nämä vastaukset täällä on tosi kylmiä, niin mulle tulee ensimmäisenä tunne, että jotkut vaan ei ymmärrä, mikä katastrofi toisen vanhemman kuolemanvakava sairastuminen on. Heillä vaan ei ole vielä kokemusta tuollaisesta.

vaikka joitakin vastauksia lukiessa kävi mielessä, että jospa kuitenkin...

ovat täältä päin.

Ja äiti on karenssilla. Eikä aio hakeakaan työtä, ennenkun miehen tilanne selviää.

Ei siis ole kotiäiti.

Karenssin syytä en kyllä tiedä. Mutta eikö siihen riitä vaikka itse irtisanoutuminen?

Olihan niillä aika köyhän näköistä, mutta mulla pisti silmään ne Ville Vallaton puikot. Mehän kuitenkin maksaa 4-5€ laatikko. Onhan niitä siinä paöjon, mutta saisihan sillä jo kasviksia paljon.

herkkujakin saa syödä vaikka kuinka olisi köyhä.

Se kuitenkin ihmetytti kun sanoivat ettei oo vara ostaa kasviksia. Kilon porkkanoita saa eurolla ja ovat kyllä ihan hyvää ruokaa.

Perheellä on kuitenkin niin raskas elämäntilanne ettei hirveästi ihmetytä miksi ostavat mieluummin jätskiä kuin porkkanoita.

ohjelmassa näkyi kolme.

Vaikka nämä vastaukset täällä on tosi kylmiä, niin mulle tulee ensimmäisenä tunne, että jotkut vaan ei ymmärrä, mikä katastrofi toisen vanhemman kuolemanvakava sairastuminen on. Heillä vaan ei ole vielä kokemusta tuollaisesta.

vaikka joitakin vastauksia lukiessa kävi mielessä, että jospa kuitenkin...

niin teidän miehet joutuisivat sanomaan irti työsuhteensa ja laittaisitte normaalin elämän hollille niin pitkäksi aikaa kunnes kuolema tulisi. Mitäs sitten jos kuolemaa ei tulekaan? Olette 10 vuotta kotona kumpainenkin odottelemassa viikatemiestä?

Täällä ollaan yleensä niin fiksuja ja heti omia tapoja tyrkyttäviä, vaikka ei todellakaan tiedetä, että mistä oikeasti on kyse. Ja muiden erilaisia ratkaisuja on ehdottoman mahdoton ymmärtää.

Jos meillä miehellä todettaisiin vakava sairaus, joka johtaisi kuolemaan, niin kyllä minäkin haluaisin jäädä hoitamaan miestäni kotiin. Vaikka se vaatisikin sen, että joutuisin irtisanoutumaan työstäni ja saisin karenssia sen vuoksi. Ja kyllä meillä molemmat ovat työelämässä, mutta silti olisin valmis tekemään tuollaisen ratkaisun, vaikka se tekisiin meistä köyhiä. Ja varmasti lapsien kissaa en veisin ensitöikseni piikille ja jäätelöäkin saisivat jatkossa. Raha ei olisi minulla sillä hetkellä päällimmäisenä mielessä.

Välillä oikein pelottaa palstalla ilmenevä myötätunnon puute. Ja hirveän helppohan on räkättää kun ei kuuntele tai ymmärrä kuulemaansa. Ohjelman nimi tuli isän repliikistä "Sanovat meitä köyhiksi". He eivät siis itse mitenkään valittaneet köyhyyttään, vaan kuvailivat olosuhteitaan. Ja on tämä kanssa maa, jos lapsia kiusataan siksi, että he ovat köyhiä! Kuka sellaisia lapsia kasvattaa ja miten? Lisäksi: miehen aivosyöpä on harvinainen eikä sille ole hoitoa.

Miehellä oli todettu elokuussa aivolymfooma. Tajuatteko te ollenkaan millainen elämänmuutos koko perhettä on kohdannut, kun terve perheen elättäjä on yhtäkkiä todettu kuolemansairaaksi? Perheen lasten pitäisi siis teidän mielestänne yhtäkkiä tuollaisen vakavan sairauden aiheuttaman isän menetyksen pelon lisäksi luopua myös parista lemmikistä ja joistain halvatun muutaman euron maksavan jätskilaatikon tuottamasta hetkellisestä ilosta? Vain jotta saisivat tilalle porkkanoita. Empatiakyky on liian usein tällä palstalla täysin kadonnut luonnonvara. Toivottavasti elämä ei koskaan potki itseänne noin rankasti päähän!

Mitäs sitten jos kuolemaa ei tulekaan? Olette 10 vuotta kotona kumpainenkin odottelemassa viikatemiestä?

Jos ihme tapahtuisi, mikä tuon ohjelmankin isän ainoa toivo on, palattaisiin tietysti vanhoihin rutiineihin. Mutta jos perheenjäsenelle annetaan joku määräaika elon kestoon, niin mikä tahansa työpaikka tulee taatusti toimeen ilman minua.

Mitäs sitten jos kuolemaa ei tulekaan? Olette 10 vuotta kotona kumpainenkin odottelemassa viikatemiestä?

Jos ihme tapahtuisi, mikä tuon ohjelmankin isän ainoa toivo on, palattaisiin tietysti vanhoihin rutiineihin. Mutta jos perheenjäsenelle annetaan joku määräaika elon kestoon, niin mikä tahansa työpaikka tulee taatusti toimeen ilman minua.

kun useammasta työpaikasta saa varmaan palkatonta vapaatakin. Ei tarvitse irtisanoa itseään.

Toisekseen mun sukulainen sai aikoinaan pahan sydänkohtauksen ja sille sanottiin että elät maksimissaan kaksi vuotta. Nyt 17 vuotta myöhemmin on mies edelleen hengissä.