Mitä ruokaa teette tänään?
Kommentit (59)
Ruuaksi on varattu lohikeitto ja pinaattikeitto. Tällä kertaa valmisruokia. Ehkä teen vielä tomaatti munakkaan. Porkkanaa raastan leivän päälle, samoin salaattia, että saan mätettyä tarvittavat kasvikset mahaan. Banaani ja kiwihedelmä välipalaksi. Mustikka-mansikka kippo kefiirillä johonkin väliin.
Aika usein samoja ruokia, välillä ne tulee korvistakin. Mukava uutuus minulle oli Onkimiehen kalapihvit. Kaksi pihviä on vielä pakkasessa huomiseksi.
Se tosiaan olisi kokkauspäivä, kun ti tekemäni sitruunainen broilerikasvisriisivuoka loppui eilen.
Jos ei päädytä mihinkään ulkoa ostettavaan kampaajani jälkeen niin uunimakkara-ainekset olisi hankittuna (lihaisaa makkaraa vuokaan ja kaveriksi muutama porkkana paloiteltuna+keltasipulirenkaita ja tomaattimurskaa johon sekoitettu paahdettu paprika tuorejuustoa, muusin teen kylkeen.
Huomenna pankofritattuja kanapaloja+bearnaisemajoneesia ja sushia ettei mene liian raskaaksi.
Moussakaa, kun ostin kilon munakoisoja.
Tomaattista soijamakaronivuokaa, juustomuffineja, olen juuri ottanut uunista. Illalla on perunaa ja kalaa ja salaattia.
Jääkaapissa on valmiiksi kypsää Kaurattoa, eli kokonaisia kauranjyviä. Lisään sekaan pakastevihanneksia (herne, porkkana, papu) ja kuumennan mikrossa. Päälle purjosilppua ja pari paprikaviipaletta.
Olen kasvissyöjä.
Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, mutta ruokasi kuulostaa kamalalta.

Makuasia. En pitänyt edes lapsena lihan mausta ja paistetun lihan haju saa voimaan pahoin. Lapsena oli pakko syödä lihakastikkeita, jos ei halunnut syödä pelkkää leipää ja perunaa. Nyt voin itse valita.

En tarkoittanut, että ruokavaliossa pitää olla lihaa, vaan että kasvisruoka voi olla todella maukasta. Tuo sinun ruokasi ei kyllä maistuisi.

Mikroruoka ja pakastevihannekset on aina kamalaa.
Eri
Mistä kummasta saatte hankittua kokonaisia kauranjyviä tänä päivänä??
Aiemmin niitä kyllä myytiin, mutta nykyään en ole löytänyt. Ihan yhdessä Alepassakin oli kokonaisia viljojen jyviä, mistä jokainen asiakas sai itse jauhaa omat jauhonsa, vieressä olevalla myllyllä. Jauhot tulivat suoraan paperipussiin. Tuoretta totta tosiaan. Ihan eri ravinto arvot, kuin valmiissa hapettuneissa jauhoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkaapissa on valmiiksi kypsää Kaurattoa, eli kokonaisia kauranjyviä. Lisään sekaan pakastevihanneksia (herne, porkkana, papu) ja kuumennan mikrossa. Päälle purjosilppua ja pari paprikaviipaletta.
Olen kasvissyöjä.
Anteeksi, mutta ruokasi kuulostaa kamalalta.
Makuasia. En pitänyt edes lapsena lihan mausta ja paistetun lihan haju saa voimaan pahoin. Lapsena oli pakko syödä lihakastikkeita, jos ei halunnut syödä pelkkää leipää ja perunaa. Nyt voin itse valita.
En tarkoittanut, että ruokavaliossa pitää olla lihaa, vaan että kasvisruoka voi olla todella maukasta. Tuo sinun ruokasi ei kyllä maistuisi.
Totta kai siihen tulee myös mausteita, mutta en viitsinyt luetella: rouhittua mustapippuria, paprikajauhetta, suolaa/soijakastiketta ja ravintohiivahiutaleita, josta tulee täyteläistä makua.
Valmiille pohjalle savulohipizzaa.
Lounaaksi kasvissosekeitto ja rapeaa pekonia. Illalla lasagne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkaapissa on valmiiksi kypsää Kaurattoa, eli kokonaisia kauranjyviä. Lisään sekaan pakastevihanneksia (herne, porkkana, papu) ja kuumennan mikrossa. Päälle purjosilppua ja pari paprikaviipaletta.
Olen kasvissyöjä.
Anteeksi, mutta ruokasi kuulostaa kamalalta.
Makuasia. En pitänyt edes lapsena lihan mausta ja paistetun lihan haju saa voimaan pahoin. Lapsena oli pakko syödä lihakastikkeita, jos ei halunnut syödä pelkkää leipää ja perunaa. Nyt voin itse valita.
En tarkoittanut, että ruokavaliossa pitää olla lihaa, vaan että kasvisruoka voi olla todella maukasta. Tuo sinun ruokasi ei kyllä maistuisi.
Totta kai siihen tulee myös mausteita, mutta en viitsinyt luetella: rouhittua mustapippuria, paprikajauhetta, suolaa/soijakastiketta ja ravintohiivahiutaleita, josta tulee täyteläistä makua.
Ei kyllä mielikuva parantunut silti...
Paistettua lohta tänään, keitettyjä perunoita, bearnaisekastiketta. Jälkkärinä kahvia ja omenahyvettä. Njam, on nälkä jo!
Monena päivänä syönyt salaatin johon tulee: kartanon salaattia, avokadoa, mustapapuja, kurkkua, punaista paprikaa ja fetaa. Myös kananmunan saatan keittää seuraksi.
Meinasin tehdä peltilihapiirakkaa. Onhan siinä voita puoli kiloa, rahkaa myös ja jauhelihaa reilu kilo + puuroriisiäkin, eli ei se mitään kevytruokaa ole, mutta teinitkin tykkäävät. Sitä on hyvä myös pakastaa annospaloina.
Saa vaan lämmittää eilistä makarooni laatikkoo