Täysin hyödytöntä
Mun elämä. Turhaa ja hyödytöntä paskaa.
Makaan aamusta iltaan vaan sängyssäni, matka keittiöönkin on mulle jo saavutus nykyään. Kaikki iloisuus ja onni mun elämästä lähteny. Makaan kirjaimellisesti vaan sängyssä paskan mieleni kanssa. Vihan ja tuskan kärsimykseni on jokaisella sekunnilla valveilla ollessani läsnä. En kestäisi tai haluaisi kestää enää sekuntiakaan tässä tuskassa. Sekuntikin on liikaa. Ja muuta en pysty kun vaan maata sängyssä ja syön pillereita ja purkkitonnikalaa - tänään en sitäkään.
Kaikki iloinen mun elämässä on historiaa. Tiedän että jotkut sanoo että hae lisää apua ja muuta plaa plaa. Ei oo mielisairaalat, lääkkeet, viina tai ulkoilu tai kriisipuhelimet auttanu mua ku hetkellisesti vaan. Mun elämäni paras aika sijoittu siihen kun palvelin armeijassa. Mulla oli ystäviä. Kaikki mun elämästä on kadonnut, kirjaimellisesti ihan kaikki myös sisältö ja elämänilo. Eli mitä järkeä? Kirjoitin tämän siksi että todistan ettei kaikki (ainakaan minä) parane hoidolla. Hoitajatkin mut jättäny - ne oli vielä mun ainoita "kavereita" joita näin pari kertaa viikossa joitain vuosia sit. Nyt mulla ei ole ketään. Ei mitään.
Kommentit (6)
:( itsekin olen masentunut, tykkään ite eristäytyä pimeeseen huoneeseen jossa ei ole valoa! Koska mä vihaan valoa ja valkeutta
Tuo vain, kun viihdyit armeijassa, niin löytyisikö sieltä ura?
Mihin ne hyvät asiat katosi?
Miltä susta siis tuntuu ja mihin se viha kohdistuu? Onko joku jotenkin mielestäsi pettänyt sut?
Auttaminen auttaa. Voisitko kokeilla 1krt viikossa jotakin auttamistyötä. Auttamalla muita alkaa nähdä oman elämänsä toiselta kantilta.
Apu vaatii sitoutumista. Pitkäaikainen terapia auttaa parhaiten. Ne pahimmat möykyt tulevat ulos vasta vuosien päästä. Useat potilaat lopettavat terapian, kun alkaa tuntua, että päästään ytimeen.