Mitä tehdä, jos toinen huoltaja ei suostu allekirjoittamaan lapsen passihakemusta?
Haluaisin hankkia lapselleni passin, ja siihen tarvitsee molempien huoltajien suostumuksen, koska on yhteishuoltajuus, mutta toinen huoltaja ei suostu allekirjoittamaan passihakemusta.
Mitä voin tehdä?
En ole viemässä lasta pois maasta eikä hänellä ole sellaista pelkoa. En ole edes suunnittelemassa lomamatkaa, mutta haluaiain lapselle kuvallisen henkilöllisyystodistuksen, että hän voisi laittaa lahjaksi saamaansa rahaa tililleen. Lisäksi oli hyvä olla passi valmiina, jos so ta leviäisi Suomeen ja lapsi pitäisi lähettää jonnekin turvaan.
Kommentit (18)
Poliisi.fi:
Jos suostumusta ei anneta: Passi voidaan myöntää ilman toisen huoltajan suostumusta vain erityisestä syystä, jos joltakin huoltajalta ei matkan, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi voida saada suostumusta.
Passi voidaan myöntää alaikäiselle, vaikka huoltaja ei antaisi suostumustaan, jos passin antamatta jättäminen olisi selvästi vastoin lapsen etua ja voidaan pitää ilmeisenä, ettei lasta vastoin huoltajan suostumusta viedä toiseen valtioon muutoin kuin tilapäisesti.
Ei sotalapsilta vaadita passia, heidät evakuoidaan ilmankin.
Passia vastustavan huoltajan tehtävä on ratkaista ongelma mihin lapsi voi tallettaa varojaan.
Onko jollain kokemusta että olis saanut passin lapselle ilman toisen vanhemman suostumusta?
Tuohan on ihan selvää huoltokiusaamista.
Itse sain sillä perusteella aikanaan yksinhuoltajuuden.
Menee vähän ohi aiheen, mutta voit saada ns. tehtävänjakomääräyksella yksinoikeuden hoitaa lapsen matkustusasiat, jos toinen vanhempi ei tee yhteistyötä. Tästä tarvitsee toki olla jokin todiste, viesti.
Vierailija kirjoitti:
Ei sotalapsilta vaadita passia, heidät evakuoidaan ilmankin.
Passia vastustavan huoltajan tehtävä on ratkaista ongelma mihin lapsi voi tallettaa varojaan.
Meinaat että passia vastustava on kiinnostunut lapsen talletusongelmasta ;D
Henlilöllisyystodistus riittää pankkiasiointiin.
Eikös tuota varten ole kuvallinen henkilökortti?
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuota varten ole kuvallinen henkilökortti?
Pienemmillä lapsilla harvoin on.
Ei ole mitään kuvallista henkilöllisyys todistusta. Kuvallisia kela-korttejakaan ei myönnetä enää.
Häntä ei taida kiinnostaa lasten talletusongelmat. Kiinnostaa vain kuinka tehdä mahdollisimman paljon kiusaa toiselle huoltajalle.
Passi ja kuvallinen henkilötodistus on kaksi eri asiaa. Jälkimmäinen varmasti myönnetään kaikille ilman mitään suostumuksia.
Vierailija kirjoitti:
Passi ja kuvallinen henkilötodistus on kaksi eri asiaa. Jälkimmäinen varmasti myönnetään kaikille ilman mitään suostumuksia.
Myös alaikäisen henkilötodistukseen tarvitaan molempien huoltajien suostumus.
Mene omaan verkkopankkiisi kohtaan "lisää tili". Tilin nimen saa keksiä itse, kuten "Pipsa Possu". Laita sinne rahaa niin paljon kuin haluat. Kun lapsi tarvitsee/haluaa rahaa, nosta sieltä.
Lopeta se lähihuoltajan kiusaaminen. Vaikka saisitkin keinoteltua lapselle passin, lähivanhempi päättää lapsen matkoista ja sinun haaveilemasta lapsen "pois lähettämisestä". Olet sairas.
14. Olipa outo kommentti. Ei lähivanhempi päätä matkoista. Etävanhempi voi myös matkustaa lasten kanssa. Sitä paitsi aloittaja on lähivanhempi.
Lapsi tarvii oman tilin, että hänelle voi hankkia myös verkkopankkitunnukset ja maksukortin, jolla voi maksaa pienet ostoksensa lähikaupassa yms. Ei taitaisi onnistua huoltajan tilin kautta?
Vierailija kirjoitti:
Passi ja kuvallinen henkilötodistus on kaksi eri asiaa. Jälkimmäinen varmasti myönnetään kaikille ilman mitään suostumuksia.
Henkilökortti toimii matkustusasiakirjana EU- ja ETA-maissa.
Kannattaisi hakea yksinhuoltajuutta.
Poliisin sivulla on toimintaohjeet tuollaiseen tilanteeseen. Käy katsomassa, nyt alkaa kello olla niin paljon, etten pysty enää etsimään linkkiä.