Lue keskustelun säännöt.
Parisuhdeterapiasta apuja? Kokemuksia?
27.01.2010 |
Se on nyt niin että kissa on nostettu pöydälle ja meidän suhde ei toimi. Millään tasolla enää. Voisiko terapia pelastaa suhteen, kun ihan alusta pitäisi aloittaa, mutta kuvioissa on kuitenkin jo 13 vuotta yhdessä elettyä elämää ja lapsia?
Onko terapiasta oikeasti apua? Keskenään kun yritetään jutella asioista, ei ymmärretä toisiamme ja molemmat tuntee itsensä loukatuksi. Eikä asiat etene mihinkään suuntaan.
Kommentit (4)
Ulkopuolinen terapeutti voi auttaa noissa keskusteluissa - koska teidän on pakko selittää asianne niin, että myös terapeutti ymmärtää. Hän myös varmistaa, että toinen osapuoli on ymmärtänyt, vaikka toki se on edelleen tästä osapuolesta itsestään kiinni, saako sanottua, että ymmärtää tai ei ymmärrä. Lisäksi terapiassa ei tule yhtä herkästi hermostuttua, koska ei moni varmaankaan kehtaa tulistua kuitenkin vieraan terapeutin nähden.
Minä ja mieheni kävimme kolme vuotta sitten terapiassa, juuri siksi ettemme vain osanneet keskustella. Terapiassa keskustelut olivat helpompia, mieheni sai sanottua mielipiteensä ja asiansa, koska terapeutti sitä häneltä kysyi (kotona, kun minä kysyin, mies sanoi kaikkeen "vaikka" tai "ihan sama", oli hänellä mielipidettä eli ei). Minä en hermostunut miehen jahkailuun ja asioiden vääntelyyn, osittain koska terapeutti oli paikalla, ja osittain siksi, että kun terapeutti sanoi miehelleni, että "nyt sinä vääntelet tätä asiaa aivan eri asiaksi kuin mistä on puhe", mieheni tajusi tekevänsä niin. Kotona, jos minä sanoin niin, mies vain hermostui ja huusi, etten minä kuuntele häntä. Meille siitä oli apua, tosin vain jonkin aikaa.
Nyt tuntuu, että ollaan taas siinä pisteessä, ettei keskusteluista tule yhtään mitään. Mieheni mielestä se johtuu siitä, että minä olen nyt äitiyslomalla ja hän töissä, joten elämme aika eri maailmoissa, ja tilanne helpottaa sitten, kun minä lähden töihin. Minä taas luulen, että tuo "helpotus" tarkoittaa sitä, ettei meillä ole enää sitäkään vähää aikaa keskustella keskenämme, kuin mitä nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta tällä hetkellä tuntuu, että onkohan siitä enää apua? Suhteemme on ollut alusta asti aika erikoinen, ja voin pahoin jo parin kuukauden kuluttua tapaamisestamme. Tulin raskaaksi, ja koska mitään turvaverkkoa ei ollut, jäin suhteeseen ja kuvittelin sen muuttuvan. Periaatteessa olemme saaneet arjen käytännöt toimiviksi, mutta en pysty luottamaan mieheen, voin aika ajoin huonosti.
Olemme käyneet läpi jo yhden pahan kriisin, jolloin asiat muuttuivat parempaan suuntaan, kunnes mieheni paljasti toisen lapsen synnyttyä viritelleensä jo uutta suhdetta kriisimme aikana. Jos olisin sen tiennyt aiemmin, olisi mies saanut mennä menojaan.
Tuttavamme kuvittelevat suhteemme olevan tasapainoinen ja ihana, jossa voi keskustella mistä vain, niin se ei ole. Ja jostain syystä en pysty sitä kenellekään edes vihjaisemaan, niin kovasti kaikki miehestäni pitävät. Ja mukava ja hauska hän osaa ollakin halutessaan, kotona vaan sitä puolta ei näy. Hän tuntuu tunnekylmältä ja välinpitämättömältä, vaikka väittääkin muuta. Loukkaantuu ja suuttuu helposti, asioita ei saa kysellä, kun se on kyttäämistä, mutta kun ei vapaaehtoisestikaan kerro tai kertoo epäselvästi jolloin jää auki, mitä hän tarkoittikaan. Ja mä menen lukkoon kun mietin, mitä ihamettä mies oikein ajaa takaa ja mitäköhän se ajattelee oikeesti jne.
Mä olen niin poikki tähän varpaillaan oloon.
Olimme olleet yhdessä 12v kun päätimme lähteä väestöliiton kurssille. Hauskaa ja antoisaa oli, mutta me erosimme 2v sitten. Saimme yhteenvedon kurssista joulukuussa ja vain kolmeparia neljästäkymmestä oli eronnut. Joten onnistumisen prosentti on sitten aikasta iso.