En pysty eroamaan, jotten loukkaa muita

Non Ducor,Duco 🤗

Oot vaan liian riippuvainen hänestä

Teet kaikille palveluksen kun käy hänet. Ei tollasta kukaan jaksa.

Tuo on aika yleistä. Tavallinen tapa hoitaa tuo ongelma on pettää.

Miehen lompakolla on ihmeellinen voima.

Mitäpä jos puolisollasi on ihan samoja ajatuksia? Roikutte vuosikymmenet yhdessä kun kumpikin olette liian kohteliaita sanomaan, että tekisi mieli erot?

Liho viisitoista kiloa, laita kouvolatukka, ala nalkuttaa, pihtaa seksiä. Toimii takuulla.

Älä tee tuota itsellesi.

En sano, että teidän pitäisi erota, mutta ehdottomasti pitää puhua mitä suhde merkitsee. Ja sinun pitää ruveta tekemään asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä koska nyt odotat jotain toisenlaista elämää.

Itse olen tiennyt, että on aika kerätä rohkeus ja puhua erosta kun olen alkanut haaveilla siitä että toinen kuolisi ja voisi olla sureva leski tms.

Ei. Elämä ensin. Oma elämä ihan ensin.

Ja tee voitte olla tosi hyvä pari, joka kunnioittaa toisen omaa aikaa ja nauttii yhteisestä ajasta, kunhan kohtaatte toisenne.

Ja jos siihen et kykene niin ihan oikeasti mieti myös eroa.

Ota asia fiksusti puheeksi. Anna aikaa, älä lätkäise asiaa päin näköä ja hiero sitä toisen kasvoihin. Keskustele.

Ihmettelen miten puolisoni voi olla aina vain tyytyväinen eikä halua erota ja minä taas vuosi vuodelta olen enemmän sitä mieltä, ettemme tule elämään yhdessä koko loppuelämää. Kaikki menisi helpoiten sillä, että hän ihastuisi ja löytäisi jonkun toisen. Tällöin kummankaan meistä ei tarvitsisi loukkaantua. 

Meillä on lapsia, joille toivon ehjää perhettä ja se on tietysti iso asia tässä miksi nyt vain on kestettävä ja yritettävä vain jatkaa. Elämä on kuitenkin muuten tasapainoista, mutta tunnetasolla olen kuollut ja olen menettänyt toivoni puolisoani kohtaan. Sanallisia riitoja on välillä ja lapsethan joutuvat niitä kuuntelemaan. Olemme keskustelleet asioista ja olen kertonut mitä minä kaipaan, on luvattu samoja asioita satoja kertoja, mutta tilanteet vain jatkuvat samoina. Mikään ei muutu ja tämä vienyt kaikki tunteet jatkaa hänen kanssaan.

Tuollaisten "kuinka jättää hänet" -ajatusten sijaan keskittyisin tilanteessasi miettimään, kuinka voisit synnyttää tuon rakkauden uudelleen. Älä ajattele olevasi kuin tuulen vietävissä; sinä ja puolisosi voitte vaikuttaa siihen, millainen parisuhteenne on tulevaisuudessa. Omasta mielestäni nykyajan isoimpia ongelmia parisuhdeasioissa ja syy suuriin avioerotilastoihin on juuri yleistynyt ajatus siitä, että ihminen ei voisi tunteilleen mitään, mistä seuraa tarinoita "rakkauden loppumisesta" ja "erilleen kasvamisesta". Yhdessäolo pidemmän päälle on tahdon asia, ei tunteen asia. On hienoa, että itsekin tiedostat myös yhdessäolon hyvät puolet, kuten ehjän perheen säilyttämisen lasten kannalta.

Oletteko käyneet pariterapiassa? Voisitteko mennä sellaiseen?

Tsemppiä kovasti!

Hän ei tietenkään edes katsele ympärilleen, koska tarjoat hänelle liian mukavan ja helpon elämän. Mutta oman hyvinvointisi kannalta ero lienee ainoa vaihtoehto, olet selvästi pohtinut asiaa pitkään ja hartaasti, mutta et ole valmis tekemään likaista työtä, helpompaa olisi jos kumppani olisi aloitteellinen siinä. Oletko oikeasti valmis uhraamaan oman onnellisuutesi hänen vuokseen? Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen ja lapset sopeutuvat kyllä.

Minulla samanlaisia ajatuksia. Sillä erotuksella, että olen puhunut miehelleni erohaluistani, mutta hän kuittaa ne ns. höpöhöpönä. Hän ei koe että ongelmamme olisivat ns. eron arvoisia.

Tunnen tukehtuvani, ja kaiken lisäksi olen ihastunut toiseen, ja tämä ihastuminen laittaa entistä enemmän kyseenalaiseksi suhteemme.

En vain saa tehtyä lopullista ratkaisua, kaikesta huolimatta särkee sydäntä repiä perhe rikki.

Meidän tapauksessa ongelma on se, että minä olen ainoa joka tuo näitä ongelmia esiin, kokee tarvitsevansa keskustelua, mutta puolisoni ei näidenkään jälkeen tee muutoksia. Hän elää tyytyväisenä ja on päässyt monessa helpolla, koska minä tartun ja hoidan. On itsekin todennut tämän. Vetoaa kuitenkin aina siihen ettei huomannut ja ettei tarkoita pahalla . Voiko kaikkeen aina vuosien ajan todeta ettei huomannut ja ei tarkoittanut pahalla kun kuitenkin on satoja kertoja annettu mahdollisuus tehdä muutos ottaa myös toista huomioon ja siis niissä asioissa, jotka pahoittavat mieleni kerta toisensa jälkeen? Ja tiedostan täysin, että minunkin pitää tulla vastaan ja olen jo näiden vuosien ajan tullut, mutta eihän kaikki tilanteet voi mennä niin, että vain minä tulen vastaan ja otan opikseni niin, että yritän vain ymmärtää ja antaa anteeksi sen ettei hän huomaa ja tarkoita pahalla? 

Koen itseni idiootiksi, että katselen tällaista. Silti suren samalla miten emme eläkään yhdessä loppuun saakka ja anneta lapsille ydinperhettä. Arvostan noita asioita todella paljon. Yksin on vaikea hoitaa suhdetta :(

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miten puolisoni voi olla aina vain tyytyväinen eikä halua erota ja minä taas vuosi vuodelta olen enemmän sitä mieltä, ettemme tule elämään yhdessä koko loppuelämää. Kaikki menisi helpoiten sillä, että hän ihastuisi ja löytäisi jonkun toisen. Tällöin kummankaan meistä ei tarvitsisi loukkaantua. 

Meillä on lapsia, joille toivon ehjää perhettä ja se on tietysti iso asia tässä miksi nyt vain on kestettävä ja yritettävä vain jatkaa. Elämä on kuitenkin muuten tasapainoista, mutta tunnetasolla olen kuollut ja olen menettänyt toivoni puolisoani kohtaan. Sanallisia riitoja on välillä ja lapsethan joutuvat niitä kuuntelemaan. Olemme keskustelleet asioista ja olen kertonut mitä minä kaipaan, on luvattu samoja asioita satoja kertoja, mutta tilanteet vain jatkuvat samoina. Mikään ei muutu ja tämä vienyt kaikki tunteet jatkaa hänen kanssaan.

Tuossa tilanteessa olisi viisasta erota.

Vierailija kirjoitti:

Minulla samanlaisia ajatuksia. Sillä erotuksella, että olen puhunut miehelleni erohaluistani, mutta hän kuittaa ne ns. höpöhöpönä. Hän ei koe että ongelmamme olisivat ns. eron arvoisia.

Tunnen tukehtuvani, ja kaiken lisäksi olen ihastunut toiseen, ja tämä ihastuminen laittaa entistä enemmän kyseenalaiseksi suhteemme.

En vain saa tehtyä lopullista ratkaisua, kaikesta huolimatta särkee sydäntä repiä perhe rikki.

Sehän on jo rikki.

Minäkin toivon että puolisoni tapaisi jonkun johon ihastuisi ja täten haluaisi erota minusta. Mut turha toivo. Ei hän edes käy missään ja julistaa vaan rakkauttaan minuun. Itse olen jo pelkällä ystävyystasolla ja seksi on loppunut ajat sitten. Haaveilen salasuhteesta.

Tottakai puolisosi on tyytyväinen, kun pidät kaikki ajatuksesi päässäsi ja jatkat elämääsi entiseen malliin. Avaa suusi ja kerro ajatuksesi ja toiveesi siitä, että toivot hänen löytävän jonkun uuden ja että pääset hänestä eroon niin eiköhän se tilanne siitä lähde pikkuhiljaa keskustelut käyntiin ja puolison silmät aukenee todellisille tunteillesi.

Ei kannata pelätä, että puoliso pahoittaa mielensä hetkellisesti,  vaan sitä, että elää sellaista elämää mitä itse et halua.  Luulenpa, että ainoa pelko joka pitää sinut liitossasi on muutoksen pelko.

Kissa pöydälle siis.

Tilanne on sama kuin minulla reilu vuosi sitten. Olin miettinyt eroa jo vuosia ja kun se viimein toteutui kaikki meni hyvin. Nyt vaan rohkeutta ja ripaus itsekkyyttä. Elät vain kerran.