Oletteko itkeneet kuolleen lemmikkinne perään? Itse itkin jo viisi vuotta sitten kuolleen koirani perään kun näin valokuvia.

Kyllä tulee pala kurkkuun kun katson vuosi sitten kuolleen koiran kuvia tai videonpätkiä. Uusi koira on, mutta se ei korvaa entistä vaikka jo rakas on sekin.

Kyllä olen itkenyt, vuosi meni koiran kuolemasta ennen kuin pystyin katsomaan itkemättä kuvia/videoita koirasta. Koiran kuolemasta tulee kohta 2 vuotta ja vieläkin itken välillä kun tulee ikävä koiraa..

Ei enää kun on niin kauan aikaa. Sen sijaan joskus alkaa itkettämään etukäteen kun ajattelen liikaa nykyisen, jo vanhan kissani kuolemaa.

Saattaa olla myös nostalgista ikävää aikaan, jonka muistaa valoisampana. Äitini ikävöi vanhaa keittiötä, joka rakennettiin 70-luvulla saunaksi ja pesuhuoneeksi. Esitin piirustukset, joiden mukaan voin rakentaa saunan ja pesuhuoneen toisaalle ja palauttaa vanhan keittiön. Aihe ei lainkaan kiinnostanut häntä.

Et ole ainoa lemmikkiään sureva. Kissani (jolla silloin ikää jo miltei 15v) karkasi ja katosi eikä etsinnät tuottaneet tulosta. Koskaan en saanut tietää mitä tapahtui. Tästä on jo vuosia aikaa, mutta yhä itken aina saadessani kissastani muistutuksen.

Lemmikki voi olla yhtä läheinen kuin läheisimmat ihmiset, eikä kaikki ymmärrä kuinka suuren tuskan pitkäaikaisen eläinystävän menetys aiheuttaa.

Omasta surusta on tehnyt erityisen vaikeaa epätietoisuus rakkaan lemmikin kohtalosta ja syyllisyys. Yhä säännöllisesti mietin olisiko tuo karkaaminen ollut estettävissä tai olisinko voinut tehdä vielä enemmän etsintöjen eteen.

Enemmän kuin ihmisten perään. En ole voinut edes haudata koiraani vielä, vaan säilytän tuhkauurnaa kaapin perällä ja odotan aikaa, että kestän ajatella hautausta. Kuoli 1,5 vuotta sitten.

Olen. t. Mies

Olen itkenyt. Ja tulen itkemään kun näistä kahdesta lemmikistä aika jättää. En varmaan tule kestämään sitä surua. Tämä vanhempi kissani on ollut tukena ja turvana minulla jo 14 vuotta, sen turkkiin olen itkenyt ilot ja surut.

Kyllä olen surrut ja suren edelleen. Minulla oli syvä tunneside molempiin jo kuolleisiin eläimiini.

Kyllä itken, tosin kyseisen koiran kuolemasta ei ole vielä edes puolta vuotta. Viimeksi itkin kun olin tulossa muutaman päivän lomalta kotiin, ja tajusin, etten näkisi koiraani kotiin tullessani.

Niin, itkin 10 vuotta. Kyseessä koira. Mökille haudattu, nyt voin jo kulkea ohi äneenitkemättä.

Kohta neljä vuotta olen itkenyt ja itse asiassa ihan juuri äsken. En itke enää päivittäin, mutta saatan vielä viikoittain herkistyä. Koira oli paras ystäväni ja yhdeksän vuotta olimme erottamattomat.

Koirani sairastui, mutta silti kuolema tuli täysin yllätyksenä ja järkytyksenä. Vaikka tiesin, että yhteistä aikaa ei ollut enää vuosia jäljellä niin eräänä päivänä kaikki tapahtui niin nopeasti , että en kerennyt valmistautua siihen mitenkään. No, en tiedä miten siihen olisi edes voinu valmistautua, onko semmoinen edes mahdollista? En tiedä.

Koiran kuolema on tähän astisen elämäni suurin menetys ja suru ( olen 50v.) Kova ikävä jäi ja myös tavallaan yksinäisyys ja tyhjyys. En ole voinut harkita uutta lemmikkiä. Sen olen huomannut, että monet ihmiset eivät oikein ymmärrä minkälaisen surun lemmikin menetys ihmisessä voi aiheuttaa. Lemmikki on kuitenkin perheenjäsen ja mukana kaikissa touhuissa. Lemmikin pois menon myötä myös arkirutiinit muuttuu, koska niistä jää puuttumaan paljon. Nytkin itkettää kun kirjoitan tätä.

Olen lohduttanut itseäni sillä, että tapaamme sitten joskus tuolla toisella puolella.

Kiitos rakas ystävä kaikista yhteisistä vuosista.