Lue keskustelun säännöt.
Miksi joillekin kotiäideille työäitien työssäkäynti on niin suuri ja vaikea asia?
26.02.2010 |
Esim. eräs kaverini. Jos äiti on työäiti, niin tavallaan siinä samalla alkaa inhota koko ihmistä. Ei tahdo olla tekemisissä jne. Ei oikein itse osaa selittää asiaa edes. On hirveän ahdistunut kaikkien niiden lasten puolesta, jotka raukkaparat joutuvat olemaan pitkiä aikoja meluisassa päiväkodissa ja niiden raukkaparkojen joita ei äiti ole aamulla lähettämässä kouluun jne. Asia on hänelle SUURI, en ymmärrä miksi, ihan tuntemattomienkin äitien töissäkäynti ahdistaa häntä kovasti.
No nyt itse menin töihin vuoden vaihteessa kun nuorin täytti 3v. Tämä kaveriäiti ensin alkoi puhua että "Ei siitä tuu mitään, et sä jaksa, ei perhettä ja työtä voi yhdistää.". Tarkkaili koko ajan minua, puisteli päätään ja tuli kommenttia tyyliin että "no kylläpä sä näytät väsyneeltä". Nyt kun on huomannut, että itse asiassa mä näytänkin ihan pirteältä ja olen ihan jaksava äiti näinkin, niin oikein etsimällä etsii kaikkea sellaista mistä näkyisi että mä olen tehnyt huonon valinnan, kun töihin menin. Välillä on ihan mielettömän v-mäisellä tuulella nykyään ja arvostelee minussa ihan kaikkea, ei enää ehdota tapaamisia juurikaan jne. Alkaa tympäistä, taitaa tuo kaveri nyt jäädä vähemmälle ihan tämän asian vuoksi.
En vaan voi ymmärtää miten muiden valinnat voi olla joillekin näin suuri asia. Hän on tehnyt omasta mielestään parhaan mahdollisen valinnan joten se siitä, minun mielestä.. mutta ei vaan niin ei.
Kommentit (8)
joillekin se voi olla kova paikka, kun itsellä ei ole uraa tai edes työpaikkaa odottamassa. Tai itsetunto niin nollilla, että luulee, ettei pystyisi töihin. Ja sitten ne sivusta katselee, kun toiset palaa töihin ja koko perhe voi silti hyvin. Joitakin voi ahdistaa ja sitten se verhotaan sellaiseksi, että ITSE uhraudutaan lasten vuoksi, vaikka tosiasiassa eivät uskalla hakea töihin.
Ja sitten kaikille huutajille, tämä ei todellakaan pidä paikkansa kaikkien kotiäitien osalta! Suurin osa varmaan nauttii ihan siitä lasten kanssa olemisesta, mutta kyllä noita toisenlaisia näkee esim. puistoissa ja kerhoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eí todellakaan kuulosta ihan normaalilta tuollainen, että paheksuu 3-vuotiaan lapsen äidin töihinmenoa!
Ystäväsi todennäköisesti ei ole kuitenkaan ihan tyyyväinen elämäänsä syystä tai toisesta, ei se jatkuva kotona olokaan aina herkkua ole (ja sitä saa selitellä ja itsekin "kelaa" että kelpaako enää työmarkkinoille sen jälkeen). Myös jatkuva pennin venyttäminen kotihoidon tuella alkaa rassata, ja saattaapa sitä tuntea kateutta töissä käynnillä tienaavia kohtaan..
t. ex-kotiäiti, nyt työssäkäyvä
itsekin joskus sellainen ollut
lienee kateutta ja oman elämän puutetta
Ihan läheltäkin löytyy yksi, minulla on eräs kaveri, joka lähti töihin heti kun äitiysloma päättyi. Olisi halunnut lähteä jo aikaisemminkin, mutta ei saanut niin pientä lasta mihinkään hoitoon.
Tällä kaverilla on sitten tapana haukkua todella pahasti kaikki tietämänsä kotiäidit. (ja siinä samassa myös kaikki ne, joilla on 3 lasta tai yli, mutta ei siitä tällä kertaa)
Kaveri saattaa sanoa esim. äidille, joka on koko 3 vuotta hoitovapaalla kotona, että "ei ymmärrä moista lusmuilua, ja että sellainen ei ole mitään elämää, eikö elämässä ole muuta sisältöä"
ja kaveri on myös aina sitä mieltä, että äiti, joka ei lähde heti äitiysloman jälkeen töihin, on työtä vieroksuva, miehensä rahoilla elävä lusmu.
Eli voisi kysyä aloituksen myös toisinpäin, miksi joillekin työäideille toisten valitsema kotiäitiys on niin suuri ja vaikea asia?
Olisiko vastaus vaan ihmisten yleisessä suvaitsemattomuudessa, kaikkien tulisi tehdä kuten itse tekee, erilaisuutta ei vaan hyväksytä, suuntaan tai toiseen? Tuleeko siinä ehkä epävarmuutta oman päätöksen/valinnan suhteen, joka sitten tuntuu ikävältä?
joille on aina vaikeaa, kun joku tekee toisin kuin hän itse. Minä taas olen se kotiäiti, joka antaa luvan äitienkin käydä töissä. Mutta kivahan se olisi, jos minäkin saisin olla minä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taustalla seuraavaa:
- Nautin suunnattomasti lasten kanssa kotonaolemisesta, mutta meillä oli rahat todella tiukalla ja mies kämmäsi raha-asiat vielä lisää. Oli pakko mennä töihin, kun nuorempi oli 1,5v.
- Työkuvioissa taustalla pari omaa kämmäystä (tai sanotaanko että epäonnistunutta valintaa) ja tästä johtuen olen nyt töissä pitkällä ja työmatka on rasittava. Lisäksi olen työssä, jossa työtä pitää tehdä "niska limassa".
- Mutta jotta jaksan tätä eläämäni niin mun pitää hyväksyä se, että töissä on käytävä ja tämmöistä tää mun elämä on.
Sitten kun joku kotiäiti oikein vaikuttaa onnelliselta ja ehkä vielä toteaa miten onnellinen on siitä että saa olla kotona jatkossakin lasten kanssa, niin helposti tavallaan kilahdan. Tulee just näitä "miesten ja yhteiskunnan pitää elättää...." "siivellä eläjä" jne ajatuksia ja ehkä sanon jotain piikikästä suoraankin, tyyliin: "pitäähän jonkun käydä töissäkin ja maksa veroja niin saadaan ne sunkin kotihoidontukes maksettua".
Lisäksi vielä kun on tätä yleistä syyllistämistä siitä että lapset viedään liian nuorina hoitoon niin sisäiset ristiriidat herää ja pistää ankarasti puolustamaan sitä että menin töihin. Vakuutan tavallaan samalla itsellenikin että töissäolo on paras ratkaisu.
Mitä tää sitten on? Heikkoa itsetuntoa, epävarmuutta?
t. työäiti
siitä kaikesta mitä työäidit saa ja mistä he on luopuneet lastensa parhaan nimissä?
Taustalla seuraavaa: - Nautin suunnattomasti lasten kanssa kotonaolemisesta, mutta meillä oli rahat todella tiukalla ja mies kämmäsi raha-asiat vielä lisää. Oli pakko mennä töihin, kun nuorempi oli 1,5v. - Työkuvioissa taustalla pari omaa kämmäystä (tai sanotaanko että epäonnistunutta valintaa) ja tästä johtuen olen nyt töissä pitkällä ja työmatka on rasittava. Lisäksi olen työssä, jossa työtä pitää tehdä "niska limassa". - Mutta jotta jaksan tätä eläämäni niin mun pitää hyväksyä se, että töissä on käytävä ja tämmöistä tää mun elämä on. Sitten kun joku kotiäiti oikein vaikuttaa onnelliselta ja ehkä vielä toteaa miten onnellinen on siitä että saa olla kotona jatkossakin lasten kanssa, niin helposti tavallaan kilahdan. Tulee just näitä "miesten ja yhteiskunnan pitää elättää...." "siivellä eläjä" jne ajatuksia ja ehkä sanon jotain piikikästä suoraankin, tyyliin: "pitäähän jonkun käydä töissäkin ja maksa veroja niin saadaan ne sunkin kotihoidontukes maksettua". Lisäksi vielä kun on tätä yleistä syyllistämistä siitä että lapset viedään liian nuorina hoitoon niin sisäiset ristiriidat herää ja pistää ankarasti puolustamaan sitä että menin töihin. Vakuutan tavallaan samalla itsellenikin että töissäolo on paras ratkaisu. Mitä tää sitten on? Heikkoa itsetuntoa, epävarmuutta? t. työäiti
Nythän oli jo todettu, että ala- ja yläpäästä ei työuria juurikaan pysty enää pidentämään. Vaan että pitäisikin iskeä työuran keskivaiheilla oleviin katkoksiin, välivuosiin yms. Eli seuraavaksi aletaan karsia vuorottelu- ja opintovapaita, siinä vaiheessa kun subj. päivähoidosta on päästy eroon ja päivähoitomaksuja korotettu muutenkin tullaan käymään kotihoidontuen kimppuun. Lopputulos todennäköisesti se, että Suomessakin aletaan maksaa huimia päivähoitomaksuja tai jos kotona haluaa olla, niin omilla varoilla.