Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ahdistaako miehenne perhe?
05.02.2010 |
Olen nyt vasta 3kk raskaana (1.raskaus) mutta ollut koko ajan kotona työttömyyden takia. Noin 3kk sitten muutettiin myös lähelle mieheni vanhempia asumaan, ihana unelma talo vain sattui löytymään täältä, ja miehen velikin perheinen asuu n.puolen tunnin ajomatkan päässä joten perheen perustaminen lähelle kaikkia tuntui kivalta. Omat vanhempani asuvat todella kaukana paikassa jossa emme voi tehdä alamme töitä.
Jo näiden kuukausien aikana jotkut asiat ovat todella alkaneet ahdistamaan minua. Tiesin jo alunperin että miehen perhe on todella kriittinen, perheen sisällä sanotaan asioita ja tarjotaan omaa mielipidettä toisten asioihin häpeilemättä, sekä muita ulkopuolisia ihmisiä kritisoidaan usein rankasti jos he tekevät jotain/käyttäytyvät väärin perheen mielestä. Nyt tunnen oikein luissani että minä olen tällä hetkellä sen kritiikin ja selän takan puhumisen kohde.
Sen vain jotenkin tuntee katseista ja hiljaisuudesta jos sanon 'jotain väärää'. Mieheni siskon suhtautuminen minuun on todella muuttunut, hän on vähän nuorempi ja perheen prinsessa ja uuden naisen tuleminen perheen lähelle varmaan haittaa.. en tiedä. Hän kohtelee minua todella kuivasti nykyään ja tiesinkin jo kun ensi kerta alettiin seurustelemaan että hän ei pidä mieheni isoveljen vaimosta ja sen sanoikin ääneen minulle pariin otteeseen
Hui..ahdistaako raskauden aikana vaan enemmän? Ja taitaa tässä olla kyse siitäkin että nyt totutellaan elämään lähempänä miehen perhettä eikä tavata vain paria kertaa kuussa kahvittelun merkeissä. Nään paremmin miten perheen sisäiset asiat toimivat ja näyttävät olevan todella erilaiset oman lapsuuden perheeni kanssa. Vanhempani ovat uskomattoman ymmärtäväisiä ja ehkä vähän 'peace and love' hippihenkisiä ja sain kasvaa aikalailla vapaasti tehden omat virheeni ja ilman jatkuvaa kontrollia pikkuasioiden suhteen.
Onhan miehen perheessä omat hyvät puolensakin. Kyllä se tästä taas lähtee...
Olisi kiva kuulla kaikenlaisia kokemuksia. Omat läheiset tyttökaverini ovat kaikki vielä enemmän tai vähemmän sinkkuelämää viettäviä sitoutumattomia ihmisiä, tottakai kuuntelevat mutta eivät oikein tiedä mitä sanoa.
T.Ahdistuksen paikka
Kommentit (12)
sisko on vielä lapsi, ja kateellinen sinun saamasta huomiosta, varsinkin kun olet raskaana - oletan että olette sen kertoneet miehesi perheelle. Kahvittele vaan perheen kanssa, mutta pidät suuta soukemmalla, etkä puhu ihan kaikista asioista. Jos joku sinulle naputtaa jostain, niin sanot takaisin - mutta ota huomioon että sinun pitää tulla toimeen ihmisten kanssa. Jos haluat heiltä apua, niin tulet toimeen heidän kanssaan. Muutenkin kuin lykkäämällä lapsen hoitoon mummolaan viikoksi kerrallaan jotta pääsisit miehen kanssa rantalomalle ensi talvena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen vasta 10rvk:lla (ensimmäinen raskaus) ja joka kerta kun käymme mieheni kotona alkaa sama marmatus. Iho on huono, en saa tarpeeksi kalkkia, liian vähän vitamiineja ym ym... Ihanaa mennä huonovointisen aamun jälkeen anopin piinapenkkiin. Välillä tunnepitoisen päivän jälkeen tekisi mieli ja kerran olenkin avautunut anopin "täydellisyydestä".
Minäkin oli aluksi se seläntakanapuhumisen kohde. Juuri miehen sisko suhtautui minuun heti alusta lähtien vihamielisesti, ja nykyäänkin yrittää aina pelata minut ulkopuoliseksi kaikissa tilanteissa. Anoppi alkoi hieman paremmin hyväksyä minut kun saimme lapsen.
Miten olet itse yrittänyt miehen siskon kanssa sitten toimia? Vältteletkö vai yritätkö itse olla fiksumpi ja mukava?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos anoppi vain yrittää olla huolehtivainen?
olen vasta 10rvk:lla (ensimmäinen raskaus) ja joka kerta kun käymme mieheni kotona alkaa sama marmatus. Iho on huono, en saa tarpeeksi kalkkia, liian vähän vitamiineja ym ym... Ihanaa mennä huonovointisen aamun jälkeen anopin piinapenkkiin. Välillä tunnepitoisen päivän jälkeen tekisi mieli ja kerran olenkin avautunut anopin "täydellisyydestä".
Tosin niin on vauva-aikanakin. Eli kyllä tunteet pinnassa. Sitä ei todellakaan itse edes aina tajua. Lisäksi jos olet työttömänä on sinulla aikaa pohtia näitä asioita liikaakin.
Itse sanon myös että mieheni perhe on minä ja lapsemme. Anoppi on kiva, eikä ahdista yhtään. Toisaalta minä olen se kovaluonteisempi kuin anoppi.
Raskausaikana ja varsinkin vauva-aikana ahdisti yksi sun toinen ja ehti kaikkea pyöritellä päässään. Ihme asioista sitä ottikin itseensä. Toisaalta kai sillä herkkyydelläkin on tarkoituksensa ja valmistaa reagoimaan vauvan tarpeisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jumankekka,
olen kautta parisuhdehistoriamme ollut niin anopille kuin hänen kahdelle tyttärelleenkin aina iloinen, positiivinen, tsemppaava ja huumorintajuinen. He sen sijaan kyräilevät, elävät siitä, että päivittelevät, haukkuvat ja soimaavat muiden elämäntapoja, valintoja ja vain tapaa olla olemassa. Herraviha on kova ja kaikki muu kuin perikansallinen perushuttu on outoa ja jotenkin hämäräperäistä. Juhliminen tarkoittaa ehdottomasti täyslärvien vetämistä. Niinpä meikä on varmasti ollut seläntakaispuheiden kohde kaikki nämä vuodet, kun koetan löytää asioista ja ihmisistä aina jotain positiivista sen taivastelun lomaan, olen tsempannut miestäni (eka joka häntä on ikinä tsempannut) uusien haaveittensa toteuttamisessa (opiskelu, uudet työt jne...). Olen lisäksi, voi minua ryökälettä, mennyt opiskelemaan oikein korkeakoulututkinnon ja vieläpä ulkomailla, mikä kuvittelenkaan olevani! Enkä edes tahdo ryypätä oksennus rinnuksilla.
Tässä taannoin järkkäsin sitten miekolle hienot valmistujaisjuhlat, joissa suku (alkoholipuolta EN ollut järjestänyt minä vaan sukunsa mieltymykset tunteva mies...) myöhäisillasta veti lärvänderit. Minä olin sairaslomalla raskaana ja menossa vielä töihin seur aamusta. Vaikka en ollut edes samassa huoneessa kuin juhlakansa, saapuivat he joukoin minua haukkumaan, anoppi etunenässä karjui kuin pieni sopuli kaikki angstinsa mua kohtaan monelta vuodelta, miten on aina vihannut mua, kun olen sellainen juonittelija ENKÄ ANNA HÄNEN POJUNSA ELÄÄ. Siihen syssyyn äitinsä lieassa elävät siskotkin tulivat kännissä sopertelemaan samaa. He eivät ottaneet kuuleviin korviinsa hämmentynyttä rauhoitteluani. Yhä tänä päivänä en tiedä, miksi/mikä sai heidät aloittamaan solvaamisen, he kun ovat jatkaneet hyökkäysasemissa pysyttelyään selvinkinpäin. Olen koettanut ystävällisesti mennä anopin luo juttelemaan, mutta hän on ajanut minut oveltaan pois karjuen, että olen loukannut hänen poikaansa... Joo, ja kuinkahan?! Sitä kukaan ei mulle selitä. Miten kehtaavat toimai näin oamssa kodissani kutsuttuina juhlavieraina? Mies on ollut ristitulessa maammoonsa käytöksen takia, mutta ei ole osannut lainkaan puolustaa minua, kuten aikuiselta aviomieheltä odottaisi. Summa summarum, suvun käytös on jotain aivan tyrmistyttävää ja käsittämätöntä. Nämä ameebamaiset reaktiot saa aikaan aina aine nimeltä alkoholi. Siinä purkavat yhdessä yhteisiä perhetraumojaan ja näkevät kai minut ulkopuolisena, hyvänä syntipukkina tilanteissa (vaikka itsekin olen alkoholistin tytär).
Väistämättä mietin vähän väliä, miten pölhöjen kanssa toimia tästedes. Vieraillut en heillä ole eikä mies uskalla mua mukaan pyytääkään. Lasten synttäreille heidät on pakko kutsua. Olen ystävällinen, mutten keskustele heidän kanssaan enää yhtään enempää. Nyt mietin, mitä tehdä tämän lapsen synnyttyä, he kun ärjyivät tästäkin kännissä törkeyksiä ja vaativat miestäni eroamaan musta ja jättämään neljännen lapsen isättä, kun "olen huijannut poikaressun lapsentekoon"! En ole lainkaan varma, haluanko heitä tätä lasta katsomaan ja yhteyttä pitämään.
Eli juu, ahdistaa, vaikkei pitäisi tietenkään antaa hölmöjen syödä liiaksi omaa energiaa. Lisäksi ahdisti kovasti oman miehen toiminta ko. tilanteessa. Oli kuin olisi ollut naimisissa äitsykkänsä eikä minun kanssani. Onneksi kovan kriisin jälkeen tuli vähitellen taas järkiinsä, pyysi anteeksi ja elämä jatkuu joten kuten. Sukua en mieli nähdä.
Tutulta kuulostaa.
Olen kuvitellut että olen maan ainoa herkkähipiäinen miniäntekele jolla on vaikeuksia sietää miehen sukua ja etenkin sitä anoppia, joka tunkee nokkansa meidän perheen sisäisiin asioihin ja on kautta historian jakanut minulle ohjeita miten minun kuuluu elää, olla ja ajatella ja miten pitää toimia.
Nämä toiminta- ja ajatteluohjeet koskevat miehen edellisen liiton lapsukaisia.
Olemme siis koko suvun ainoa uusperhe, mies on ainoa eronnut ja uuden liiton solminut ja lisää lapsia.
Edellisellä miniällä ja anopilla ei ollut minkäänlaisia välejä, koska miehen ex ei halunnut olla tekemisissä anoppinsa kanssa eikä halunnut olla tekemisissä suvunkaan kanssa. Fiksu päätös.
Kaikken rasittavainta on mies, jonka pitäisi minunkin mielestä seistä vaimon rinnalla ja puolustaa, jopa omia vanhempiaan ja jopa omaa sukuaan vastaan jos niin on tarvis! ! Mutta tämä on aivan lapanen, eikä tee mitään.
Minulla mies ei ole mistään ongelmataustasta lähtöisin. On ollut todella hyvä perhe ja aivan mielettömän hyvä lapsuus!! Tätä olen kuullut vuosia ja olen kritisoinut sitä pitkin matkaa, koska jos on niiiin hyvä lapsuus ja niiin paljon ja hyvää saanut, silloin pitäisi toimia toisella tavalla monissa asioissa.
Nämä ihmiset eivät ihan suorasainaisesti hauku minua. Anoppi antoi tulla kyllä vihansa minun ylle ja syytti minua asiasta, johon en ole syyllinen ja joka ei ole edes minun vastuullani! JA mies totesi ettei asia kuulu hänelle. Sillä jos hän puuttuisi, hänen pitäisi sanoa ääneen äidilleen, että asian koko vastuu on hänen, ja vain hänen. Siihen tästä lapasesta ei ole, ei ole miestä eikä munaa.
JA EI; en tiennyt että hänestä tulee tällainen kun mennään naimisiin ja toinen yhteinen lapsi syntyy !! Ei hän ollut tällainen tuollainen silloin !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa keskustella miehesi kanssa ja sopia pelisäännöt, ei tule myöhemmin miehellesi yllätyksenä, jos ongelmia syntyy.
Omista asioistaan ei kannata miehen suvulle puhua, eikä kannata miettiä, mitä mieltä he milloinkin ovat sinusta. Et ole heidän kanssaan naimisissa, et ole edes sukua heille.
Mies hoitakoon suhteet omaan sukuunsa, tuntee heidät paremmin.
Pidä yhteyttä omiin ystäviisi ja omiin vanhempiisi, älä noteraa ikäviä ihmisiä.
Parempi pitää etäisyyttä, kun asutte lähellä, ettei anoppi juokse teillä tulevaisuudessa ohjaamassa ja neuvomassa.
Teidän kotinne on teidän, te päätätte, miten olette ja elätte ja ketä kutsutte, ja ketkä ovat ystäviänne.
Oma anoppini oli hyvin voimakasluontoinen, onneksi mieheni piti minun puoliani ja sain häneltä aina tukea. Anopissa oli kaksi persoonaa, toisen kanssa pärjäsin, toisen kanssa en. (taiteilija ja uskovainen). Opin sanomaan: juu, juu, ja tein niinkuin itse halusin.
Oma äitini ei koskaan puuttunut esim. sisustukseen, anoppi kylläkin.
Omalle äidille on helpompi sanoa mielipiteensä suoraan kiertelemättä, anopin kanssa se ei aina onnistu.
Nuorena muiden milipide merkitsee enemmän, haluaa miellyttää lähes kaikkia.
Jossain vaiheessa huomaa, että teki niin tai näin, kaikkia se ei koskaan miellytä.
Itse päätin päälle kolmekymppisenä, että minun ei ole mikään pakko olla tekemisissä ihmisten kanssa, joiden kanssa en viihdy, tai jotka aiheuttavat pahan mielen. Kylmästi vaan lopetin yhteydenpidon, tai olin muuten vaan kylmänviileä.
Kilttikin ihminen oppii!
Tsemppiä!
muut kakkosia tai SINÄ AP olet se suurin lapanen joka suvaitsee moista.
SINÄ. VOIT. VAIKUTTAA. ASIAAN.
Alue: Aihe vapaa
vaan ku lapsi syntyy...